Minä vastaan bipopää

Moi! 

Edellisestä postauksesta on aikaa – tiedän. Sanonkin tähän alkuun, että kotona mulla ei netti toimi tietokoneella, joten siksi päivitän kuulumisian puhelime kautta. Eli te ihanaiset voitte etsiä mut facebookista tällä samalla nimellä – Bipopään päiväkirja. Instagramissa oon taiteilijanimellä willavonkitty, joten sieltä kans pääsee kyylää mun elämää – jos tahtoo. Otsikkokuvassa ei näy leimaa, koska en osaa säätää sitä, mutta kuvan on ottanut Asko Jalmari Pesonen / AJP Studio. Kuvat tulee täällä olemaan mustavalkoisia ja värillisiä. Enkä länttää joka paikkaan omaa naamaa, mutta tähän laitan kaksi Pesosen ottamaa kuvaa. Toinen on otsikkokuva värillisenä ja toinen on mustavalkoinen kuva tuonne alemmas. 

Hilda23x.png

(toppi & hame: kirppis / sukkahousut: H&M / kengät & huivi: rekvisiittaa)

Aiheena siis minä. Vastaan bipopää. Tiedän kyllä, että sairaus on osa mua mutta vielä en ole kyennyt olemaan asian kanssa sinut. Tässä blogissa mä puran mun ajatuksia ja päätä aiheen suhteen. Joinain päivinä mä oon hirmumyrsky, joka siivoo, tiskaa ja imuroi, vaihtaa lakanat ja hirveän energinen. Samana päivänä saatan käväistä kaverin luona kahvilla ja illalla oonkin sitten aivan raato. Toisina päivinä hyvä, kun jaksan nousta aamulla ylös. Mut kaikeksi onneksi, mulla on kotona karvainen kaveri, joka herättää mut aamuisin. Ja ei, kyseessä ei ole mies 😀 Vaan sekarotuinen Veeti- koira, joka muistuttaa karjalankarhukoiraa. Tää kymmenvuotias on sulattanu mun ja lähipiirin sydämet. Sen paras ystävä on kolmivuotias Santtu ja aina, kun Veeti näkee Santun, niin kierrokset nousee ja siitä tulee taas ikinuori kolmevee 😀 

Mun tavoitteena olis pystyä olemaan kotona – ja ylpeilen, että oon kyennyt siihen reilu viikon. Vai enemmänki? Nyt viime käynnillä todettiin, että säännöllisyys ois jees. Ei onnistunu. Viimeiset kaks päivää oon vaan ollut kotona ja tehnyt 1500 palan palapeliä, käyttäny koiraa pihalla ja syöminenki unohtunu. Tuli ensin järkyttävät syyllisyydentunteet, että: ”ei helvetti, mä lupasin”. Otan sen positiivisena, koska mä oon ollut kotona ilman ahdistusta. Jei 😀 Viime viikolla kans aloitin tanssitunnit. Bachataa ja salsaa, lattareita. Kävin Kouvolan Studio Move Upissa ja se tanssinopettaja, Oinosen Janne, on aivan ihana opettaja! Tosi energinen ja tsemppaava. Plus ryhmäliikunta, ai jestas! Mä oon tosiaan joskus vihannut ryhmäliikuntaa, koska mut on aina leimattu huonoksi. NYT mä huomasin, että mun kompurointi tai sekoaminen askelissa ei ollut iso juttu. Mulla oli HAUSKAA! 😀 Mua kannustettiin ja siitä sainkin boostia jatkaa. Boosti ei jatkunu tälle viikolle, koska järkyttävä ahdistus iski ennen studiolle menoa. Se liikenne, mikä ei ole paha mutta ahdistuvalle on, ai perse. Ihan kamalaa. Ei mitään, ensi viikolla uusi yritys. 

Tosiaan tanssi oli mun viime viikon kohokohta, samoin kun kävin kahden isoveljen ja yhden kaverin kanssa Lahdessa. Lauantaina siis 😀 Mun piti mennä moikkaamaan yhtä kaveria Polta kumia – älä huumeita!– tapahtumaan, mutta sotkin aikataulut ja elin väärässä päivässä. No big deal, mut silti harmitti. Eipä mitään, käytiin me silti Ace Cornerilla vähän ihailemassa pin up- chickejä, että kuka ois Miss Ace Café Pin Up 2017? No, Meya DeVillestähän tuli tittelin haltija, jee 😀 Silti ajaminen täältä Korialta tuonne Niemen satamaan oli aivan karseaa! Mä oon ratissa muutenkin epävarma ja Lahdessahan on oikein kivasti noita busseja, joten yhdessä välissä olin sandwich 😀 Kirosin ratin takana kun merimies, puristin rattia rystyset valkeina ja hakkasin sitä. Kysyinki parii otteesee, että ”pitäskö vähentää kiroilua?”, niin pelkääjän paikalla istuva kaveri vaan totesi ”ei välttämättä, mutta nyt vittu rauhotu nainen!” Perille päästiin ehjänä ja se on pääasia. 

Huomenna ois tarkoitus siivota – imuroida, tiskata, vaihtaa petivaatteet, pyykätä ja nähdä yksi kaveri, joka tuo Game of Thronesit mulle lainasta. Saa nähdä, iskeekö laiskuus vai saanko tehtyä mitään? Lauantaina matka menee Heinolaan, jossa vien yhden kaverin TFCD- kuvauksiin Pesoselle ja menen henkiseksi tueksi. En tiedä, päädynkö kuviin vai mitä tapahtuu. Matkassa pysyy mukana parhaiten facebookin kautta 😉 

Hilda2bwx.png

(mekko & bolero: kirppis / sukkahousut: H&M / hattu & kengät: rekvisiitta)

 

Kivaa kesää, terkuin Hilda

Suhteet Oma elämä Mieli

Moikka!

 

Mä olen Hilda, 23- vuotias tytsy Etelä-Suomesta.

Ulkoapäin näytän ihan tavalliselta, koska mun sairaudet ei näy. Joo, niitä on siis enemmän kuin yksi. Yksi niistä löytyy blogin nimestä eli bipo. No, mikä se sitten on? Bipo eli bipolaarinen mielialahäiriö. Eikö sytytä? Kansankielellä se on kaksisuuntainen mielialahäiriö, jonka vanhat ihmiset tuntee maanis-depressiona. Mieli menee vuoristorataa. Avaan tätä aihetta lisää, kunhan saan tän esittelyteksin alta pois 😀 Bipon lisäksi multa löytyy sydänsairaus SVT eli supraventrikulaarinen takykardia, suomeksi sydämen tiheälyöntisyys. Se on johtoratahäiriö, joka voidaan hoitaa beetasalpaajilla, tahdistimella tai sydämen ylitahdistuksella (eli sydämeen tehdään se häiriö ja johtorata poltetaan – kerron myöhemmin). Mulla on myös todettu migreeni, johon kokeilin syksyllä daith- lävistystä, mutta koru meni ja piru vie kasvoi ulos 🙁 Oli muuten upee koru! Tykkäsin 🙂 Tämän lisäksi mulla on todettu määrittelemätön ahdistus ja bipon masennuspuoli on keskivaikea. 

Nyt te tiedätte, että jos törmäätte muhun kadulla, te ette tiedä mun olevan bipo. Ette tiedä kuinka sekaisin mä voin ajatuksineni olla, kun vertaistukea tai tukea yleensäkään on hankala löytää. Oon kuullut kommentteja, että masennuksesta voi parantua vain menemällä ulos ja että toisellakin on masennusta, koska on mieli ollut maassa kaks viikkoa. Että häntä pystyyn ja pihalle, niin kyllähän se pirulainen lähtee! Se on tahdosta kiinni! Hei haloo, oikeesti. Sanokaa mulle, minkä takia mä tahdon vuoristorataa menevän mielialan? Miks mä tahtoisin sairauden, joka ei lähde parin kävelylenkin jälkeen ja joka tosiaan pysyy mukana kuin tauti. (Huomasitteko? Tauti… hahah, itseironiaa, kanssaeläjät!) Että tämä masennuksena hoidettu sairaus kulkee mukana, tein ja sanoin mä mitä vain? Miksi tahtoisin tällaisen?

Ironista on se, että moni juoksee pahaa oloa karkuun, koska tuntee kipua. Mä tein kans samaa. Juoksin veljen rescuen kanssa metsässä, kunnes oksetti. Rintaa pisti ja juoksin lisää. Veren maistaessa pysähdyin, olin kai purrut kieleen. Rintaa pisti ja en saanut henkeä. Ja ei, tämä ei johtunut mun päässä möngertävästä pimeydestä. Tää kipu johtui SVT:stä eli mä sain rytmihäiriön. Veljelle päästyä otin yhden beetasalpaajan ja fyysinen kipu tuntui seuraavat kaksi viikkoa. Enää en lähde tuohon, koska mä pelkään nyt että se fyysinen kipu laukaisee mun ahdistuksen. Ja ahdistus…. piru vie, sitä on vaikea kuvata. Rintaa kyllä pistää, ei saa henkeä ja mä ainakin putoan polvilleni. Yleensä mä itken lattialla ja hengitän. Se on helvetillistä, uskokaa pois. Mä en kykene menemään isoon kauppaan yksin, koska se ihmispaljous ahdistaa mua aivan sairaasti. Tuntuu, että kaikki tuijottaa ja näkee kuinka sekaisin päästäni mä olenkaan… 

Miksi kukaan tahtoisi tätä väkisin? 

***

Tähän loppuun on pakko mainita, että mä tosiaan käytän ironiaa ja sarkasmia, musta huumori on mun lempijuttu. Se ei ole pahalla ketään sairastunutta kohtaan, tää on ihan helvettiä, mutta ilman huumoria mä en kirjoittais tätä. 

~ Hilda 

PS. Kuvan lisään, kunhan opin käyttämään tätä kuvahommelia 😀 Minut löytää toistaiseksi vain Instagramista taiteilijanimelläni Willa Von Kitty 😉 Näistä kuvausjutuista lisää myöhemmin! 

Vielä yksi PS. Olisin kiitollinen, jos käynnistä ilmoittaisi vaikka peukulla – onhan se toki vapaaehtoista. Ihanaa alkavaa helatorstaita!

Hyvinvointi Mieli Höpsöä Syvällistä