Strömforsin Ruukin kuvausreissu

Pitäähän viikonloppuhehkutus tännekin julkaista! 

Kuten julkaisin Facebookin puolelle, niin olin tosiaan Ruotsinpyhtäällä kuvauksissa, Strömforsin ruukilla viime viikonloppuna. Tiesin toki jotakin etukäteen, mut en osannut arvata että ryhmä laakafilmikuvaajia (huikatkaa, jos termi on pielessä!) käsittäisi oikeasti viisi erilaista ihmistä, mikä tarkoitti viisi erilaista ikivanhaa kameraa. En ollut kaikkien kameran edessä, vain kolmen mikä on kans aika huikea määrä näin aloittelijalle. Nyt uskaltaisin ehkä mennä jopa kuvausmiittiin, minne en oo aiemmin päässyt enkä kehdannu mennä monen huikean mallin joukkoon. Tuntuu, etten kuulu sinne. Mutta tämmöinen kolme kuvaajaa vuorokaudessa on ihan hyvä saavutus. Sanokoon muut mitä sanoo! 

Reissasin paikan päälle vanhempieni avulla, koska omaa autoa ei edelleenkään ole, ja yhden kuvaajan kyydillä poies. Viikonlopun jälkeen tuntuu, että oon kehittyny ainakin mallina, en niinkää ihmisenä, haha. Ehkä hitusen uskaliaampana, sillä uskalsin hakea casting- kuvauksiinkin tämän reissun ansiosta! En silti lähtisi kuola valuen boudoir- kuvauksiin, en kehtaa. Ehkä jonain päivänä kehtaan, who knows? 

Mentiin taas sivuraiteille, heh. Takasin aiheeseen. 

Mä luulin toisesta mallista, että hän käyttäytyisi ”hei, mä handlaan tän” – tyylisesti ja ihmettelinkin, miten epävarman oloinen hän oli. Vitsaili, että jos hänestä ei saa hyvää kuvaa (mikä on ihme), niin onneksi on toinen malli sitä varten. Haha, luulisi mun lohkaisseen tämän. Mä nimittäin oon hyvin tietoinen mun epävarmuudesta, ujoudesta ja siitä etten ole klassikkokaunotar. En jokseenkin olisi uskonut, että sillä ulkonäöllä varustettu nainen olisi niin epävarman oloinen. En tosiaan olisi uskonut. Kuvittelin hänen olevan jopa ylpeä eikä tultaisi toimeen. Luoja kiitos, asiat meni aivan eri tavalla. Huomattiin, että meillä on sama huumorintaju ja ajateltiin samalla tavoin. Kumpikin meistä oli epävarmoja kuvien onnistumisesta ja oltiin aika ällikällä lyötyjä, kun nähtiin tuloksia. Se oli mahtava tunne, erilainen kuin se, kun katsoo tietokoneen näytöltä omaa kuvaa. Eri asia nähdä omaa kuvaa pöydällä ja ihmetellä, kuinka sitä muutama minuuttia sitten oli kameran edessä, juuri samassa asennossa. 

Mä opin paljon, joista tärkeimpänä oli olla hosumatta. Tällaisten kameroiden edessä ei parane hosua vaan aikaa otetaan reilusti ja kuvaa valmistellaan huolella. Ennen kuvan ottoa varmistetaan kaiken olevan OK eikä malli näytä esim. mörkiltä (ellei oo tarkoitus, kuten sain mököttää kameralle, haha!). Opin kans toisen mallin kanssa työskentelystä, joista möläytin että oli muka ensimmäinen kerta (kissanviikset ollut, unohdin tietyt kalenterikuvaukset, huppista). Tosi hyvä juttu oli, ettei kiirehditä joten ehdin jännittää kameraa virittäessä ja toisen mallin ottamissa kulissien takaa- kuvissa näytin mörkiltä. Haha. Ei vaan, rauhallinen tahti kuvauksissa on hyvä siitäkin, että ei sitten tuu niitä huonoja kuvia niin paljoa. Me oltiin kumpikin aivan paineissa pelkässä testikuvassakin! Kuinka niin jännitettiin? Haha! Opin myös, että vaikka kumpikin malli olisi paikoillaan, niin silti kahden mallin kuvaaminen on hankalaa. Opin olla liikkumatta vaikken muutenkaan oo aropupunen. 

~ Hilda 

PS. Luurikuvat by Stina, valmis kuva by Arttu Nurmi