Te erityiset ihmiset mun elämässä

Mä oon onnekas, koska mulla on ihania ystäviä ympärillä, on ihana perhe ja maailman rakkaimmat koirat (vaikka toinen onkin mun veljen). Mun ystävät tukee ja kuuntelee mua, naurattaa mua vedet silmissä ja on aina turvaamassa mun selustan. He tukevat mua, tapahtui mitä tahansa ja kuuntelee mun murheita, jopa keskellä yötä. Ne osaa naurattaa mua, että käkätän maha kippurassa ja vedet silmissä. Ne valaa muhun uskoa, kun itse en usko enää mihinkään. Ne nostaa mut jaloilleni – vaikka keskellä yötä. Kuuntelee mun itkua ja lohduttaa, heille voin soittaa vaikka keskellä yötä. Mun ystävät on kultaa kalliimpia. Ja tiedän olevani samaa heille. Kiitos, rakkahat. 

Mun perhe on samaa maata. Oon yöpyny veljen sohvalla, kun on ollut niin paha olo, etten kyennyt kotiin. Ja se venähti kolmeen viikkoon… mun pahinta aikaa, mut siitäkin selvittiin. Mä tunnen joskus, että selviän mistä tahansa vaikka joskus iskeekin epäluulo, etten selviä. Silloin tää mun rakas tukiverkkoni mun auttaa mua, estää mua vajoamasta pohjalle. Oon joskus ollut aika pohjalla – henkisesti, olin aivan väsynyt kaikkeen. En syönyt enkä nukkunut tarpeeeksi, muistutin varmaan pandaa, mutta tuen avulla elän ja hengitän yhä. Mä en tiedä, kuinka muuten voisin kiittää heitä tärkeitä kuin tässä postauksessa. Mun rakkaisiin kuuluu myös mun koira ja sen kaveri, Veeti ja Santtu. Mulle maailman tärkeimpiä, eikä saa unohtaa Rocya – toisen veljen rohmukoiraa. 

Luotan siihen, että mun ystävät osaa lukea itsensä tästä tekstistä. Paremmin he tunnistaa ittensä tästä kuvasta: 

Veeti.

~ Hilda