Suojelen sinua kaikelta

”Minä suojelen sinua kaikelta

mitä ikinä keksitkin pelätä” 

Herranen aika, minä en voi suojella sinua kaikelta. Minä en voi suojella ketään. Silti sitä teen. Ajattelen toisen kannalta mitä sattuisi hän ajattelemaan tai tuntemaan, jos teen näin tai kerron mitä minä tunnen. Varsinkin äitiäni.

Olen aina. Halunnut suojella. Eikä se ole reilua. Toistuvasti ja jatkuvasti peittää omaa totuuttaan, olla tuomatta esiin omaa itseään. Sellainen tapa on kuin omaa sielua, tai mikä ikinä se meillä onkaan, puristaisi kuin rättiä kierteelle ja vielä vähän kierteelle kunnes ei ole enää mitään pintaa jäljellä mitä kiertää.

Minä kyllä haluan suojella sinua. Omalta itseltäni. Ja varmaan samaa aikalailla minua itseäni. Ennen kaikkea sitä, etten olisi vaivaksi. Ettet joutuisi pettymään.

”Ei ole sellaista pimeää

jota minun hento käteni ei torjuisi” 

Erityisen kiusallista on hiljalleen oivaltaa tuo oma käyttäytymismalli. Kuinka vahva persoonani on pelkkää tekovahvuutta. Että vahvuuden ja inhmillisen herkkyyden yhdistyessä saisin kaiketi enemmän voimaa. Ehkä liikun nyt oman aikani myrkyissä, jossa monilla on jotakin mielessä mitä pitää korjata  selkiyttää.  En voi sanoa että olisin erkaantunut tunnemaailmastani, pikemminkin se on hyvin voimakas, mutten ole koskaan osannut käsitellä sitä. Sosiaalisesta ja ulkopäin suuntautuvasta minästä ei sitä varmaankaan kukaan uskoisi.

Ilman oman herkkyyden kunnioittamista, ei sitä kai kukaan muukaan kunnioita. Ja jos en tuo sitä esille, että minulla on oikeasti aika hento käsi, eikä se jaksa kaikkea kannattella, ja että vain vetäytyisin peläten muiden reagointia, niin minä jään muille vieraaksi. Ja muut jäävät minulle. 

(Lainaukset Ultra Bra:n biisistä Minä suojelen sinua kaikelta)