Tämä postaus olisi pitänyt kirjoittaa jo aikoja sitten, mutta se on jostain syystä tuntunut elämää suuremmalta. Syksyn mittaan aloin vähitellen tulla siihen tulokseen, että bloggailut voisi olla osaltani ainakin toistaiseksi bloggailtu. Juupas-eipäs-debatti kesti kuitenkin niin pitkään, että meinasin jo jättää tämän viimeisen postauksen kokonaan kynäilemättä. Kuka sitä nyt enää monen kuukauden jälkeen kaipaa, ajattelin. Sitten omatuntoni puuttui peliin ja muistutti, että olisi kiittämätöntä ja epäreilua kadota sanaakaan sanomatta – varsinkin, kun te lukijat olette olleet niin huippuja. Ansaitsette ehdottomasti ison kiitoksen ja sitäkin suuremman selityksen.

Kulunut 1,5-vuotinen on tuonut mukanaan kasapäin iloa, itseluottamusta ja onnistumisen kokemuksia, enkä ole kertaakaan katunut oman palstan perustamista Lilyyn. En osannut villeimmissä unissanikaan ennustaa, miten yhteisöllinen, lämminhenkinen ja kannustava porukka täällä olisi vastassa ja miten viisaita ja taidolla laadittuja tekstejä pääsisin ”naapuritonteilla” lukemaan. Kiitos siis ajatuksia herättäneistä keskusteluista, mieltä lämmittäneistä kommenteista ja siitä, että aina löytyi samaistujia ja samaistuttavia. Kiitos siitä, ettei täällä tarvinnut tuntea itseään yksinäiseksi pyöräksi (kuten nokkela ystäväni sanoi sekottaessaan sanonnat yksinäisestä sudesta ja kolmannesta pyörästä…), vaan omat ajatukset saivat aina vastakaikua.

Kaikista näistä iloisista asioista huolimatta nyt on aika lähteä, useista syistä. Niin paljon kuin kirjoittamista rakastankin, en nykyisen työni vuoksi koe bloggaajan roolia sopivaksi tai oikeastaan edes turvalliseksi. Omalla nimellä henkilökohtaisista asioista kirjoittamiseen liittyy aina riskejä, joita en ainakaan tällä hetkellä halua enää ottaa. Kokopäivätyö vie myös kaiken aikani, eikä päänupistani irtoa päivän pähkäilyjen jälkeen enää yhtään lennokasta lausetta. Bloggaamisen jatkamisen edellytyksenä olisi mielestäni myös blogin perinpohjainen uudistaminen, eikä minulla ole sellaiseen juuri nyt voimavaroja.

Vaikka täysin oman sivun luominen ei siis toistaiseksi ole mahdollista, ei Lilyyn jääminenkään ole enää vaihtoehto. Kuten olen aikaisemminkin harmitellut, ajatuksella väännettyjä postauksiani koristaa tällä hetkellä joukko toinen toistaan kummallisempia mainoksia aina eläkeläislehdistä Kariniemen kananugetteihin. Ei tämä sivustokaan Pyhällä Hengellä pyöri, kyllä minä sen ymmärrän, mutta en silti ikimaailmassa lätkäisisi meikkimainosta keskelle meriaiheista postausta. Mainospaikkauudistus on saanut jo monet lähtemään omille teilleen ja nyt meitä on valitettavasti taas yksi lisää. Ikävä tulee, mutta tulkoon.

Ehkä kirjoituksilleni on vielä aikansa ja paikkansa. Siihen asti – kiitos kauheasti! <3 

Bisous,

Kati