Pohojammaalla

 

Terveesiä Pohojammaalta!

Viikonloppuna viätettihin mun ystävän valmistujaasia Seinäjoella. Pari kertaa moon joutunu siltä kysymähän, että oottakoste oikiasti ny muuttanu sinne umpimettää, mutta kai se on sitte jonkinmoonen lakeuren kutsu mikä saa pohojalaasen aina palaamaan sinne mihinä koti oikiasti on. Ja sinne mekin ny sitte suuntasimma, suorahan Pohojammaan syrämmehen!

Ku viimeks oli niin ylihauskaa tehrä postaus Tampereen kiälel, niin ny aattelin kokeella samaa mutta vaan Pohojammaan murtehella. Voi yhyren tähären, kaikkehen sitä suostuupi. Tämmönen etelän flikka ihmettelöö kumminki useen, että mikä tuaki sana on ku kaveri puhuu vähä liian leviää, niin periaattehes on ihan hyvä vähä harjootella josko rupiaas itteki tätä murretta hahamottaa.

Lauvantaina juhlittihin siis valmistujaasia ja vihiroonkin päästiin tekemähän myös tupatarkastus sinne ystävän uuteen asuntohon. Komiat oli tarjoolut, se on niin kova leipomahan se meirän ystävä. Vaikka kohtalaasta yrittäs niin priimaa pakkaa tulemahan, minkäs teet! Me viaraspaikkakuntalaaset jäätihin sitte viälä isäntäpariskunnan työ yöksi, kun olis yöllä ollu vähän liian pitkä matka lähteä takas ihimisten ilimoille ;)

 

 

Olimma jo porukalla sopineet, että tutustutahan ny samalla Seinäjokeen, kun kerta täällä ollahan. Etukätehen en tiänny siitä oikiastansa muuta kun että siellä vietetähän Provinssirokkia. Ja siellä me käytihin, brunssiaisen jälkeen Törnävän leirintäalueen erustalla ihailemassa Törnävän kartanon kaksfooninkista päärakennusta, aitoja eteläpohjalaasia taloja ja ylisöpöä Törnävän kirkkoa. Sitten noustihin Joupiskan huipulle kattelemahan näköaloja lakeuksille ja mulla soi päässä vaan se Klamydian kappale, jossa lauletahan ”Alkaa P:lla loppuu A:lla, hianoo olla Pohojammaalla”. Kyll’ oli kiva siellä istuskella ku oli niin ylihyvä ilimaki!

Takas tullessa poikettihin Kyrkösjärven rannalla ja käytiin vilikaasemas myös kuuluisa Aalto-keskus Lakeuden risteineen. Ennen junan lähtöö syätiin kans maistamisen arvooset kakkupalat yli-ihanassa kahvilassa nimeltänsä Valkoonen Puu. Niin helluunen paikka! Parahin tapa lopettaa suuri seikkaalu lakeuksilla. En tosin tiärä mihin kummahan mun ruakahalu oikein katos, kun en jaksanukaan syärä koko palaa, vaikka kaikemmaailman höppööset pruukaa yleensä maistumahan vähän turhankin hyvin. 

On se komiaa (ja leviää) tuo oikia Pohojammaan murre. Mutta vaikka ois kui viisasta sanottavvaa nii ei sitä saa järkivästi ulos pukattua. Kuulostaa niin pölijältä ommaan korvahan – moon yhtä kankija ku pystyyn jäätyny puukkojunkkari. Son hommattava sanakirija notta päästähän joskus ihan asiahan. Se mun ystävä (ja kaikki muutki pohjalaaset) voi siälä ny naureskella kovahan äänehen, mutta moon itte ainakin ylypiä etten luavuttanu het kättelys.

Kiitos viälä seinäjokiset, kyll’ oli komiaa nährä oikiaa pohojalaasta maisemaa! Junan ikkunasta vilahteli viälä vaikka minkälaasta raktoria ja sonnanajokonetta – mihinkä kaikkehen niitäkin tarvitahan!

 

 

Smooltookki käyntihin: Ookko käyny Pohojammaalla? Mihnä päin?

 

Hepny,

Kati