Viikon randomit #9
#1 : Tilasin vihdoin olohuoneeseemme jalkalampun. Kun odotettu paketti sitten saapui, päätin olla reippaan omatoiminen ja kasata lampun ihan itsekseni. Ihmettelin hetken, miksei paketin mukana tullut minkäänlaisia ohjeita tai välineitä, mutta tulin sitten siihen tulokseen, että kyseessä on niin helppo koottava, ettei kenenkään oleteta sellaisia tarvitsevan. Ja mukavastihan se kokoaminen sujui! Mitä nyt vähän pohja repesi, kun riuhtaisin johdon väkisin yhdestä kolosta läpi… Kannatti siis olla omatoiminen. Lamppu kuitenkin toimi ja pysyi pystyssä, joten lähdin ihan tyytyväisenä lenkille roskakatoksen kautta. Lajitellessani roskia huomasin, että pahvilaatikon pohjalla oli kuin olikin kokoamisohje sekä jakoavain, joka olisi ehkä mahdollisesti saattanut estää pohjan repeämisen… Onnittelin itseäni jälleen kerran hyvästä suorituksesta ja heitin loput roskat pois. Päätin kuitenkin säilyttää jakoavaimen, jos sille tulisikin vielä käyttöä. En kuitenkaan jaksanut enää palata takaisin sisälle, vaan lähdin lenkille jakoavain kädessä heiluen. Jossakin vaiheessa muistin, että olin unohtanut pestä työpäivän jäljiltä huulipunat pois (käytän punaa melko harvoin, mutta tietenkin sitten juuri sinä päivänä). Oli siinä vastaantulijoilla ihmettelemistä, kun joku kahjo juoksenteli ympäri kylää täydessä tällingissä kookas jakoavain kädessä. Kyllä taisivat hieman hulluna pitää – ja ihan syystä.
#2 : Kuljen työmatkani junalla, joten joka arkiaamu raahaudun rautatieasemalle joko kävellen tai ratikalla. Niinä aamuina, kun olen tehokas ja onnistun lähtemään kotoa ennen seitsemää, kävelen kymmenen minuutin matkan asemalle Kaisaniemen puiston kautta, jotta pääsen suoraan lähijunien valtaamille ensimmäisille raiteille tuhlaamatta turhaan aikaa itse asemalla. Puiston edustalla istuu joka aamu sympaattinen vanha mies, joka soittaa haitarilla ihania, ranskalaistyylisiä kappaleita. Aamut piristyvät kummasti, kun ajatukset vaeltavat Pariisin kaduille ja metrotunneleihin, joissa kuulee aina juuri sellaista miehen soittamaa kaunista musiikkia. Kiitos sinulle, kuka sitten oletkin! Kunpa joskus muistaisin hankkia käteistä, niin voisin heittää sinulle muutaman lantin. Katusoittajat ovat mielettömiä.
#3 : Olen viime päivinä kauhistellut itsekseni omaa perusilmettäni. Kiltiksi naapurintytöksi minulla on meinaan aika jäätävä resting bitch face. Perusilmeeni on varsin tuima ja saatan näyttää vihaiselta, vaikka ajattelisin kukkia ja suklaajäätelöä. Välillä julkisilla paikoilla kulkiessani hätkähdän omaa peilikuvaani näyteikkunoissa ja manaan mielessäni, että taas on tullut näytettyä nyrpeää naamaa ties kuinka monelle vastaantulijalle. Sitten pakotan kasvoilleni pienen hymynpoikasen, mutta semmoinen tietoinen väkisin hymyily se vasta luonnottomalta tuntuukin. Kerran junassa minua vastapäätä istui nuori tyttö, joka hymyili koko matkan vaivaannuttavasti itsekseen. Ilmeestään johtuen hän näytti lähinnä siltä, että punoo juonia meidän muiden pään menoksi. En minä siltäkään halua näyttää, joten pitänee kai vain hyväksyä tosiasiat. On lupsakoita savolaisia ja sitten on meitä kuivakoita salolaisia…
#4 : Aloitin tänä syksynä italian alkeiskurssin työväenopistossa. Olen aloittanut kyseisen kielen opiskelun jo ainakin kolme kertaa aiemminkin, mutta opinnot ovat aina ennemmin tai myöhemmin unohtuneet muiden kiireiden alle. Ranskassa opiskellessani italian opettaja otti minut silmätikukseen, sillä olin blondi ja ulkomaalainen. Hän saattoi kesken tunnin laukoa kommentteja tyyliin ”varokaa vaan pojat, ei tuo tyttö tänne opiskelemaan tullut”. Jostain syystä koin siis tunneilla käymisen melko ahdistavaksi. Nyt meillä on onneksi ihana opettaja ja odotukseni sekä motivaationi ovat korkealla, vaikkakin tahti työväenopiston kursseilla on vähän turhan verkkainen omaan makuuni. Mielekkyyttä opiskeluun lisäävät kuitenkin opettajan kertomat hauskat faktat italialaisista ja heidän kulttuuristaan. Tiesittekö, että italialaiset sukunimet voivat olla käytännössä ihan mitä vain? Opettajan esimerkkien myötä aloin miettimään, miten kaameaa olisi olla esim. Kati Huulipuna tai Kati Neljäkymmentäneljä! Haha. Jotenkin Mäkelä ei enää kuulostakaan niin pahalta…
#5 : Tein tänä viikonloppuna taas pikavisiitin Tampereelle, sillä olimme parin hyvän ystäväni kanssa sopineet viettävämme tyttöjen iltaa. Kyllä nyt voi taas hyvillä mielin jättää yhden ABS-tunnin väliin, sen verran kovaa vatsalihastreeniä tuo pitkin iltaa jatkunut huutonauru meinaan oli. Se on ihmeellistä, miten joidenkin ihmisten kanssa vaan klikkaa niin hyvin, että tuntuu, kuin oltaisiin tunnettu iät ja ajat, vaikka ”yhteisiä vuosia” on takana vain muutama. Ei siis haittaa, vaikkei tulevilta työpaikoilta enää tarttuisi matkaan sydänystäviä tai edes hyviä kavereita, sillä Cubus teki tehtävänsä niin hyvin. Olen maailman onnekkain, kun sain tutustua siellä niin ihaniin ihmisiin.
Mitä te olette puuhailleet tällä viikolla?
Bisous,
Kati
(Kuvat ovat Tampereelta – tosin eivät tältä, vaan edelliseltä reissulta. Joskus on vaan parempi jättää kamera kotiin ja unohtaa kuvailut kokonaan. Btw, Sitko on heittämällä Mansen paras pizzeria. Käykää!!)