Tunteisiin: Postinjakajan hammasharja ja muita inhottavia asioita
Pidin aikoinaan lukion psykologian kurssilla esitelmän inhosta. Muistan aloittaneeni esityksen kysyen yleisöltä, kenen hammasharjaa he käyttäisivät vähiten mieluusti, jos vaihtoehdot olisivat:
puoliso, sisarus, paras ystävä, esimies, postinjakaja ja tv:n säätyttö.
En kuollaksenikaan muista, mitä enemmistö vastasi, mutta jostain olin kuitenkin lukenut, että BBC:n tekemässä tutkimuksessa lähes kaikki valitsivat postinjakajan. Seuraavaksi inhottavimpana vaihtoehtona pidettiin esimiestä. Mistä moinen yksimielisyys?
Kuten suru, viha ja rakkaus, inho on tunne, joka yhdistää ihmisiä. Inhon kohteet ovat todella universaaleja – kukapa ei inhoaisi pahoja hajuja, ulosteita, märkiviä paiseita, jätteitä, mädäntynyttä ruokaa ja oksennusta? Kulttuurierojakin toki löytyy, erityisesti hygienian suhteen. Esimerkiksi Kiinassa sylkeminen ja räkiminen kaduille ja jopa junan lattialle on ymmärtääkseni täysin normaalia. Voi tietysti johtua ilmansaasteista, mutta aika ällöttävältähän tuo suomalaisen korvaan kuulostaa. Siellä ei myöskään käytetä vaippoja, vaan vauvoilla on halkiohousut ja tarpeet tehdään (parhaassa tapauksessa) roskiksen päällä. Eipä tulisi mieleenkään kakattaa omaa lasta kadulla – jos sellainen siis olisi.
Pohjimmiltaan inho on psykologinen puolustuskeino tauteja vastaan ja sen tarkoituksena on pitää meidät terveenä. Inhon ansiosta välttelemme pilaantunutta ruokaa, pesemme kädet vessassa käynnin jälkeen ja peitämme haavat laastarilla. Tästä luultavasti johtuu myös ensimmäisen esimerkin yksimielisyys. Harva tuntee postinjakajan, joten varmuuden vuoksi on hyvä pysytellä erossa hänen hammasharjastaan, jotta ainakaan mitkään taudit eivät tarttuisi!
Tämän fysiologisen inhon lisäksi toimintaamme ohjaa moraalinen inho. Moni on taipuvainen tuomitsemaan muita ihmisiä omasta inhontunteestaan käsin, jos he eivät sovi siihen muottiin, jonka itse kokee oikeaksi. Haluamme uskoa, että asiat, jotka meidän mielestämme ovat vastenmielisiä, ovat ilman muuta inhottavia ja moraalittomia. Hyvä esimerkki inhoon perustuvasta moraalituomiosta on Hitlerin juutalaisviha. Samoin seksuaalivähemmistöihin ja oikeastaan kaikkeen erilaisuuteen (mielipiteisiin, tapoihin, tyyliin) liittyvä inho näyttäytyy vihana ja tuomitsemisena, jolla ei ole muuta perustaa, kuin inho kaikkea vierasta kohtaan. Tässä kohtaa inho usein ylireagoi. Luin Hesarista, että kun Trumpin valinta presidentiksi varmistui, jotkut amerikkalaiset oikeasti oksensivat. Väkevä tunne, ei voi muuta sanoa.
Mitä sitten tapahtuisi, jos ihmiset menettäisivät kyvyn tuntea inhoa?
No, kyllähän meistä aika sivistymättömiä tulisi. Söisimme mitä vaan, jopa mädäntynyttä lihaa ja biojätteitä. Parittelisimme kenen tahansa kanssa, jopa sukulaistemme. Puhtauden ja likaisuuden käsitteet katoaisivat maapallolta. Toisaalta emme myöskään enää inhoaisi itseämme tai toisiamme. Sanavarastostamme häviäisivät inhon tunnetta tehostavat hyi, yök ja yäk. Elämä olisi kenties ällöttävää, mutta emmehän me sitä tajuaisi. Piereskelisimme vaan kilpaa kassajonossa ja pyytäisimme treffiseuraksi sitä, joka päräyttää aromikkaimman paukun!
***
Kerrohan, mitä sinä inhoat kaikkien näiden ilmiselvien inhokkien lisäksi?
Itse en voi sietää sitä, että joku koskee minuun paljailla, kylmillä varpaillaan. Ja kaikista pahinta on, jos joku erehtyy laittamaan jalat tyynylle(ni)! Hyi olkoon, menee kylmät väreet pelkästä ajatuksesta…
Bisous,
Kati
*GIFit ladattu Giphystä.