Kodin täydeltä onnea
Onnellinen, kiitollinen, otettu, hemmoteltu, ilahtunut ja liikuttunut – siltä musta tuntuu nyt.
Vietettiin lauantaina meillä ystävien kesken yhdistettyjä valmistujaistupareita ja enpä voi taas oikein muuta todeta, kuin että olen aika hiton onnekas tyyppi. Kun koti täyttyy ihanista ihmisistä, ruuasta ja juomasta, ilosta ja naurusta, hersyvästä huumorista sekä kepeästä kisailusta, kaikki on paremmin kuin hyvin. Vaikka tykkäänkin nostalgisoida menneitä ja toisaalta taas tuijotella liikaa tulevaisuuteen, nämä ovat niitä hetkiä, kun sitä vain haluaa elää täysillä tässä ja nyt. Hetkessä, jonka toivoisi kestävän jossei nyt ikuisesti, niin ainakin huomattavasti pidempään, kuin sen aivan liian nopeasti ohi hujahtavan yhden illan ajan.
Vaikka kaikki hyvä loppuukin aikanaan, niin ainakin muistoihin (ja kameran rullaan) on tallentunut taas yksi unohtumaton ilta, jota voi sitten lämmöllä muistella, kun seuraavaksi tekee mieli haikailla menneiden perään.
KIITOS! <3
Bisous,
Kati