Lehmänlantaa lautasella – näin meitä huiputetaan!
Vietät kaunista kesäpäivää uimarannalla perheesi kanssa. Nautitte taivaalla porottavasta auringosta, kimaltelevasta merestä ja viilentävästä pistaasijäätelöstä. Kaikki on paremmin kuin hyvin. Sitten veljesi alkaa sattumalta tutkia Magnuminsa käärepaperia, eikä aikaakaan, kun iloinen tunnelma muuttuu varsin hämmentyneeksi. Kaiken muun lisäainemoskan lisäksi jäätelön ainesosaluettelossa ihmetyttää eräs ”pieni” seikka: pistaasijäätelön maku ja vihreä väri ei suinkaan ole peräisin pistaasipähkinöistä (jotka itse asiassa värjäisivät jäätelön harmahtavanvihreäksi/beigeksi), vaan E-koodeista ja PINAATISTA! Et usko korviasi, mutta tarkistettuasi asian omasta käärepaperistasi joudut myöntymään. Totta se on.
Näin kävi Mats-Eric Nilssonille gotlantilaisella uimarannalla 15 vuotta sitten. Hän oli tapauksesta niin pöyristynyt, että päätti alkaa toden teolla selvittää, miten elintarviketeollisuus johtaa kuluttajia harhaan ja mitä aitoutta myyvien pakkausten sisällä oikeasti piileksii. Ja niin syntyi Petos lautasella (2007). Kirja, joka paljastaa järkyttäviä asioita teollisesti tuotetusta ruuasta ja johdattaa uteliaan lukijan hämmästyksen kautta vihan ja jopa ahdingon partaalle. Tämä on hätähuuto aidon, puhtaan ja turvallisen ruuan puolesta ja jokaisen, SIIS JOKAISEN, itsestään ja lähimmäisistään välittävän tulisi se lukea.
Luin kyseisen kirjan ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten. Viime viikolla tartuin siihen uudelleen ja järkytyin edelleen samoista asioista, vaikka lisäaineasiat kuuluvatkin periaatteessa jo yleissivistykseen.
Mitäs sanot näistä paljastuksista?
° Keskivertokuluttaja syö vuosittain 6-7 kiloa erilaisia lisäaineita.
° Elintarviketeollisuus ostaa vuosittain 15 miljardilla eurolla lisäaineita korvatakseen kalliimpia, aitoja raaka-aineita, tehostaakseen tuotantoa ja kohentaakseen teollisesti tuotettujen ”ruokien” ulkonäköä ja makua. Tarpeellisten säilöntäaineiden osuus on vain yhden prosentin luokkaa.
° Burger Kingin mansikkapirtelö maistuu mansikalta 48 eri lisäaineen ansiosta. Oikeat marjat ovatkin ihan yliarvostettuja, kuka niitä nyt kaipaisi…
° Arlan kevytranskankermasta on löydetty samaa lisäainetta, jota käytetään myös karvanpoistotuotteissa.
° Vain 2-3% eri puolilla maailmaa käytetystä vaniljan mausta on peräisin aidosta Vanilla planifolia -kasvista. Kaikki muu on petrokemian teollisuudesta tai lahosta kuusesta peräisin olevaa jäljitelmää. Ovatpa japanilaiset keksineet menetelmän sillekin, miten lehmänlannasta pystytään tuottamaan vanilliinia. Tätä kosmetiikan käyttöön kaavailtua lantavanilliinia ei ole ainakaan alun perin tarkoitettu elintarvikkeiden ainesosaksi, mutta kukapa elintarviketeollisuutta nyt enää uskoo…
° Makuaistiamme on peukaloitu niin paljon, että suurin osa teollisen ruuan voimalla eläneistä pitää esimerkiksi aidon, tuorepuristetun appelsiinitäysmehun makua epämiellyttävänä ja outona. Suuri osa kauppojen tuorepuristetuista appelsiinimehuista on toki puristettu heti sadonkorjuun jälkeen, mutta kahdesti pastöroitu mehu lähtee kaupan hyllylle usein vasta kymmenen kuukautta myöhemmin. Juomasi ”tuorepuristettu” Tropicana saattaa siis olla todellisuudessa lähes vuoden vanhaa.
° ”Tuore” ja ”perinteisesti leivottu” leipä saattaa sisältää jopa 16:ta lisäainetta ja sekin voi olla jopa vuoden vanhaa.
° Elintarviketeollisuudessa käytetään ahkerasti suutuntumaa analysoivia laitteita, jotka auttavat tekemään teollisesta lisäainepaskasta normaalin ruuan oloista ja tuntuista. Meidän ei haluta huomaavan eroa.
° Luulitko, että syömäsi savu- ja palvikinkut on oikeasti savustettu? Ehei, savunmaku on peräisin savuaromista ja grilliritilän lihaan jättämät raidatkin saadaan aikaan kemiallisesti.
° Voit löytää kaupasta myös vuoden ikäisiä omenoita, jotka on kaasutettu 1-metyylisyklopropeenilla.
° Parhaat päivänsä nähnyt tonnikala kaasutetaan häkäkaasulla, jotta kalan punainen väri säilyisi, eikä kuluttaja pystyisi arvioimaan kalan tuoreutta. Tai siis vanhuutta…
° Lukuisista ruoka-aineista on löydetty samaa väriainetta (Sudan 1), jota käytetään myös kenkäplankissa ja lattiavahassa.
Oletko yhtä järkyttynyt kuin minä?
Vaikka kirja on julkaistu jo kymmenen vuotta sitten ja Ruotsin elintarviketeollisuus on joutunut kirjan suosion myötä jättämään tuotteistaan lisäaineita pois sekä karsimaan valheellisia mainoslauseitaan, en pidä Nilssonin huomioita vanhentuneena tietona. Kuluttajia on huiputettu iät ja ajat ja esimerkiksi natriumglutamaatti (E621) keksittiin jo vuonna 1909. Kuluttajien aliarvioiminen jatkuu tänäkin päivänä ja kaikesta huolimatta elintarviketeollisuus syöttää meille yhä edelleen väärennettyä ruokaa. Yksi vastenmielisimmistä klassikkotapauksista on tietenkin mehuhyllyltä löytyvä Fun Light, jolla ei ole kyllä mehun kanssa mitään tekemistä. Mittavan lisäainecocktailin lisäksi tuotteessa on vain yhtä oikeaa ainetta, vettä. Kysynpä vaan, että mikä lisäaine? Tuotehan koostuu pelkästään lisäaineista, vaikka niiden tulisi ainakin nimensä puolesta toimia vain alkuperäisen elintarvikkeen lisänä.
Kirjan lopussa Nilsson toteaa:
”Kun silmät ovat kerran avautuneet, niitä on vaikea enää ummistaa. Tuntuu kohtuuttomalta olla taas piittaamatta kaikesta petoksesta ja tarpeettomista lisäaineista. Ihmisellä voi olla monta syytä jättää ostamatta modernin elintarviketeollisuuden kemiallisia aineita. Itse käännän ja väännän jokaista pakkausta, ennen kuin panen sen muovikoriin, mutta en tee sitä terveys- tai ympäristösyistä. Haluan vain tietää, mitä syön. En kerta kaikkiaan halua tulla petetyksi.”
Kirjan luettuasi haluat todennäköisesti yhtyä kommenttiin.
Mitä ajatuksia heräsi?
Oletko kenties jo lukenut kyseisen kirjan?
Bisous,
Kati