Mistä sen tietää?
Viime päivinä on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Tässä mielivaltainen tiivistelmä viime viikosta.
Mistä tietää, ettei olekaan enää nuorekkaasti cool vaan salakavalasti vanheneva täti-ihminen? Seisot bussipysäkillä perjantai-iltana, kun kädet taskussa laahustava nuori jätkä lähestyy sinua kysyen ”Onks sul heittää kessuu?” Suustasi pääsee tahattoman virallinen ”Ei, en polta, valitettavasti” ja jätkä katoaa yön pimeyteen naureskellen taas yhdelle kohtaamalleen böndelle. Vaikka savuttomuus ei olekaan millään lailla ”valitettavaa”, päätät unohtaa opettajan roolisi hetkeksi ja opetella ensi kertaa varten huomattavasti katu-uskottavamman ”Sori mä en blaffaa”. Swag.
Mistä tietää, että sokerin syönti on lähtenyt taas aivan lapasesta? Tuparit on tulossa ja jääkaappi on ihan hätää kärsimässä, kun se on ahdettu täyteen tarjottavia. Eräs nimeltä mainitsematon sokerihiiri haluaa kuitenkin ehdottomasti pyöräyttää vielä pellillisen ällömakeita rocky road brownieseita, sillä ”makeaa ei todellakaan ole vielä tarpeeksi”. Noh, vielä viikko tupareiden jälkeen tämä samainen sokerihiiri vetelee iltapalaksi näitä ”ehdottoman tarpeellisia” diabetespommeja, joita jäi jostain kumman syystä ainakin 30 yli. Suunniteltu juttu? Ei kai…
Mistä tietää, että edellisenä yönä on tullut valvottua vähän liian myöhään? Huomaat nauravasi holtittomasti kaikelle mahdolliselle. Hihityksen aiheena saattaa olla niinkin yksinkertainen asia kuin jalkakylpy. Tai pariskunnat, joiden sukunimet ennen naimisiinmenoa olivat Helle ja Pakkanen sekä Kananen ja Kukkonen. Hilpeyttä herättävät myös sisarusten hauskat nimiparit, kuten Alli ja Anssi (=allianssi) sekä kaksoset Mona ja Lisa. True story 😀
Mistä tietää, että oma kroppa on vähintäänkin outo? Saavut kotiin noin viidentoista minuutin mittaisen kävelymatkan jälkeen, eikä ulkona edes ole ollut mitenkään erityisen kylmä. Tunnet jaloissasi kuitenkin erikoista kihelmöintiä. Alat vaihtaa vaatteita ja huomaat, että polvesi ovat jäätyneet. Kyllä – polvet. Ja siis ihan pelkät polvet, muuten jalat ovat täysin normaalit. ”Jokainen keho on erilainen” ja sitä rataa…
Niin, ja mistä tietää, että on valinnut asuinkaupunkinsa oikein? Ihan vaan jo siitä, että koko ajan tekee mieli kulkea pää pilvissä – sekä kuvaannollisesti onnesta soikeana että myös kirjaimellisesti näitä uskomattoman upeita rakennuksia ihaillen. Helsinki on siitä mahtava, että aina, kun löytää uuden tyylikkään talon, nurkan takana odottaa vieläkin vaikuttavampi. Leon Levinsteinia lainatakseni: I walk, I look, I see, I stop, I photograph.
Erinomaista uutta viikkoa!
Bisous,
Kati