Omaa aikaa

Oman ajan merkityksen huomaa heti, kun sitä ei ole enää niin usein saatavilla. Kun luonne kallistuu enemmän omaa rauhaa arvostavan introvertin puolelle, saattaa liika sosialisointi tuntua välillä yllättävänkin raskaalta. Yksi parhaista puolista yksin asumisessa oli ehdottomasti se, että kotona sai aina olla omissa oloissaan. Töiden jälkeen kaikki sosiaaliset paukut oli yleensä käytetty, eikä energiaa olisi riittänyt enää yhteenkään kanssakäymiseen. Vaikka nautinkin useimmista sosiaalisista tilanteista, ne myös kuormittavat ja vievät hurjasta energiaa. Akut latautuvat parhaiten kotona omien juttujen äärellä.

Nyt kun koti ei enää olekaan vain yhden yksinäisen suden luola, ei omaa aikaa löydy ihan samalla tavalla kuin ennen. Tykkäämme molemmat puuhastella omiamme, joten muutos ei ole ainakaan vielä tuntunut vaikealta. Silti välillä tulee hetkiä, jolloin haluaa vain olla yksin ja uppoutua omaan maailmaansa ilman ulkoisia häiriötekijöitä. Tänä iltana siihen tarjoutui tilaisuus. Siispä päätin vetää mukavimmat omistamani lököhousut jalkaan, kietoutua lämpöiseen neuleeseen ja tehdä jotain, josta Jere ei välttämättä niin välittäisi. Eli: sytytin muutaman kynttilän, laitoin joululaulut soimaan ja ihastelin ikkunasta kotikadun hetkessä peittänyttä ensilunta. Fiilistelin joulua ja pohdin, millaiset kyntteliköt hankkisin ikkunalaudoille. Selasin Pinterestiä ja sisustin mielessäni asuntoamme niin pitkään, ettei yhtään vapaata nurkkaa tainnut enää jäädä. Intouduin suunnittelemaan uusia raakasuklaareseptejä ja uhrasin sokerittomuudelle taas ajatuksen jos toisenkin.

Hetken ylhäisessä yksinäisyydessä loikoiltuani aloin kaivata seuraa ja juttukaveria. Ehkä puolitoista viikkoa kestänyt yhteiselo onkin ehtinyt jo tehdä tehtävänsä. Ehkä en enää osaakaan olla yksin.

Rauhallista keskiviikkoiltaa, yksin tai yhdessä!

Bisous,

Kati