Macaronien dyykkausta à la française

IMG_7954.JPG

IMG_7784.JPG

Tein siskon nimipäivän kunniaksi macaron-leivoksia ja tulin siinä samalla muistelleeksi yhtä elämäni hämmentävimmistä tilanteista.

Macaronien dyykkausta.

Kyllä vain, luit oikein. Valmistaudu sinäkin hämmentymään! Olin muutama vuosi sitten vaihdossa Montpellier’ssä, jossa hoidin ruokaostokseni yleensä aina keskustan Monoprix’ssa. Nirsoudestani johtuen söin Ranskassa melko yksipuolisesti ja kärjistäen voisikin sanoa, että ruokavalioni koostui vaihtovuoden aikana neljästä ”ruoka-aineesta”: pestopastasta, salaatista, äidin lähettämästä Elovenasta sekä macaron-leivoksista, joita tuli vuoden mittaan popsittua reilusti yli 200… Tykästyin macaroneihin niin kovin, että niistä tuli minulle vähän niin kuin elinehto. Kärjistäen voisi sanoa, että kyseiset herkut pitivät minut hengissä, sillä jouluun mennessä olin laihtunut 8 kiloa tuolla yksipuolisella syömiselläni 😀 Vaikka macaronien perässä juostiin välillä jopa ihan kirjaimellisesti, tulipa tällainenkin tilanne vastaan, jossa ne sattuivat kohdalle ihan sattumalta.

IMG_7955.JPG

Olin ihan tavallisena sunnuntaina ruokaostoksilla ja kuljin kauppaan sen etuosassa olevan leipomotiskin ohi. Tämä tiski ei ollut sunnuntaisin auki, mutta en voinut olla huomaamatta tiskin vieressä olevaa isoa pahvilaatikkoa, joka oli täynnä pois heitettyjä herkkuja. Päällimmäisenä komeili maukkaan näköisiä macaroneja, jotka olivat ihan siistejä ja koskemattomia. Mitä jos… En ehtinyt uskaliaissa mietteissäni sen pidemmälle, kun huomasin vierelläni vanhan mummon, joka tunki kätensä laatikkoon alkaen lapata macaroneja tottunein ottein nenäliinansa syövereihin. Hän näytti siltä, kuin tämä olisi hänen jokasunnuntainen huvituksensa. En ehtinyt reagoimaan tilanteeseen millään tavalla, kun mummo jo kehotti minuakin ottamaan. Kuulemma on niin kauheaa, kun hyvää ruokaa heitetään roskiin ja sitten kuitenkin on ihmisiä, jotka näkevät nälkää. Nyökyttelin vaan hämilläni, enkä tiennyt mitä tehdä. Lopulta en vain voinut vastustaa kiusausta ja omakin käteni eksyi laatikon uumeniin.

Yhtäkkiä taaksemme ilmestyi vartija, joka kummasteli toimintaamme. Minua alkoi hävettää. Mummo selitti hänelle samat litaniat tuhlaamisesta ja nälkää näkevistä ihmisistä ja suureksi hämmästyksekseni vartija vastasi: ”Hyvä on. Katson hetkeksi muualle, ottakaa vielä muutamat ja sitten lähdette.” En voinut uskoa korviani! Mummo ojensi minullekin nenäliinan, jonka väliin taittelin nopeasti muutaman suklaisen yllätyksen – ihan kuin lapsi pahanteossa. Ilmeisesti näytimme mummon kanssa sen verran köyhiltä ja säälittäviltä, että karskin vartijankin sydän heltyi. Oli siinä naurussa pitelemistä, kun koitin tehdä oikeita ostoksiani tämän välikohtauksen jälkeen ihan muina miehinä 😀

IMG_7785.JPG

IMG_7953.JPG

Dyykkauskokeiluni jäi tuohon yhteen kertaan, enkä ole Suomessa koskaan kokenut tarvetta käydä roskalavoilla tonkimassa. Hyvän ruuan pois heittäminen on kuitenkin asia, jota kannattaa miettiä. Itse en ollut ”almuja saadessani” nälkäkuoleman partaalla, mutta aika moni muu täällä maan päällä valitettavasti on. Pyritään kukin omalta osaltamme minimoimaan ruokahävikki edistääksemme maailman ruokaturvaa!

Macaron-mummolle terveisiä!

 

Bisous,

Kati

Puheenaiheet Ruoka ja juoma Raha Höpsöä

Ystäväkirjahaaste

Ihanaa ystävänpäivää!

Lapsena oli kiva keräillä kavereiden vastauksia omaan ystäväkirjaan ja raapustella myös omia lempparijuttujaan muiden kirjoihin. Petra julkaisi ystävänpäivän kunniaksi omassa blogissaan ystäväkirjan, johon haastoi minut vastaamaan. Kiitos Petralle hauskasta ideasta – kaikki halukkaat voivat nyt vastailla omasta puolestaan ja levittää ystäväkirjaa eteenpäin 🙂

Mutta tässä siis melko tyttömäinen infopaketti Mäkelän mimmistä!

IMG_7940.JPG

Nimesi on:

Kati

Kuvaile itseäsi kahdella sanalla:

Tunteellinen naapurintyttö

Mitä käsilaukustasi löytyy?

Mun laukussa on aina ne tylsät vakiovarusteet eli puhelin, lompakko, avaimet, huulirasva ja purkkaa. Tällä hetkellä sieltä löytyy myös penaali, ranskan oppikirjoja, kalenteri, erinäisiä monisteita sekä muistikirja, jossa on mun tuntisuunnitelmat. Mun tapana on tyhjentää laukku aina välittömästi kotiin tullessani, mutta nyt se on kyllä toiminut viime viikkoina työjuttujen säilytyspaikkana niin ahkerasti, ettei ole päässyt ollenkaan omalle paikalleen kaappiin.

Mikä sinusta tulee isona?

Hmm, voi kun voisinkin vastata tietäväni! Lapsuuden haaveammattini oli delfiininkouluttaja, mutta sen jälkeen mulla ei ole työn suhteen tainnut mitään kovin selkeitä unelmia olla. Tällä hetkellä näkisin itseni ehkä mieluiten jossakin semiluovassa toimistotyössä, jossa saisin hyödyntää kielitaitoani sekä kenties kirjoittaa? Aineenopettaja ei olisi huono vaihtoehto sekään. Mutta koska en työn puolesta osaa kunnolla vastata, niin totean haluavani isona ainakin vaimoksi ja äidiksi!

Mistä haaveilet?

Voi, niin monista asioista… Oon luonteeltani tällainen ”tunteet edellä, järki perässä”-haaveilija, joka on mielessään kiertänyt jo koko maailman, esiintynyt musikaalissa, uinut meressä delfiinien kanssa, kirjoittanut kirjan, tehnyt (ranskankielisiä) biisejä ja menestynyt työelämässä. Mutta jos puhutaan ihan niistä realistisista haaveista, niin kaikista eniten unelmoin naimisiinmenosta (ihanista häistä!), perheen perustamisesta sekä kaikin puolin onnellisesta ja terveestä elämästä. Sen ”oman jutun” löytyminen olisi iso plussa!

Mitkä ovat kolme parasta piirrettäsi?

Optimistisuus, luotettavuus ja tehokkuus.

Entä kolme piirrettä, joissa haluaisit kehittyä?

Kärsivällisyys, ennakkoluulottomuus ja spontaanius.

Millainen on unelmakotisi?

Apua. En osaa päättää! Tällä hetkellä voisin yhtä mielelläni asua jossakin upeassa suurkaupungin kattolukaalissa tai sitten meren rannalla sellaisessa sopivan merihenkisesti sisustetussa tyylikkäässä talossa. Mutta jos nyt taas otetaan realiteetit huomioon, niin unelmakotini olisi varmaankin (ei puinen) omakotitalo jossakin mukavassa lähiössä. Useammista kerroksista/tasoista koostuva talo olisi sisustettu vaaleilla sävyillä vanhaa ja modernia yhdistellen ja siellä olisi poreamme, musahuone ja helppohoitoinen piha (+ superunelma: flyygeli).

Perjantai-illan herkuttelua varten valitsen…

Puolen kilon irttaripussin, Fazerin suklaalevyn tai Ben&Jerry’s Half Baked -jäätelöpurnukan. Näin se on aina ollut ja näin se tulee todennäköisesti aina olemaan, yritin sitten mitä kuureja hyvänsä. Salaisissa haaveissani kasvan vielä joskus aikuiseksi ja vaihdan nämä sokerisetit vaikka katkarapu-crustadeihin ja lohirulliin…

Millainen on unelmiesi date night?

Mun unelmatreffit olisivat sellaiset, joista en tietäisi mitään etukäteen. Olisi kyseessä sitten miehen järkkäämä ylläriloma vaikka jossain kylpylässä, ihan vaan valmiiksi laitettu kynttiläillallinen kotona tai mitä tahansa muuta, pitäisin treffejä täydellisinä, mikäli mut onnistuttaisiin yllättämään täysin. Multa on tosi vaikea pitää mitään salassa, joten olisi ihanaa joskus tulla oikein kunnolla yllätetyksi!

Entä unelmiesi girls night?

Tyttöjen kanssa lähtisin mieluiten mökille, jossa voitaisiin pitää kunnon vanhanajan pyjamabileet. Täydellinen ilta muodostuisi hyvästä ruuasta ja juomasta, saunasta, syvällisistä keskusteluista, mahasta asti kumpuavasta naurusta, tyttöjen hömpästä ja aktiivisessa käytössä olevasta kamerasta.

Mitä haluaisit oppia?

Tällä hetkellä haluaisin oppia jonkin uuden kielen, ottamaan parempia kuvia ja elämään vähemmällä sokerilla. Tarkennus kieliasiaan: italian ja kreikan opiskelua haluaisin jatkaa ja täysin vieraista kielistä valitsisin todennäköisesti venäjän.

Kun olet aivan yksin kotona, mitä tykkäät tehdä?

Riippuu todella paljon päivästä ja ajasta. Sanotaan nyt vaikka, että tykkään leipoa ja katsella leffoja/sarjoja kaikessa rauhassa, kun telkkari on kerrankin omassa hallussani. Usein myös kodinhoidolliset asiat on helpompi hoitaa yksin ollessaan 😀

Words to live by – Mikä on ohjenuorasi elämässä?

Vaikea valita vain yhtä, mutta seuraava on yksi suosikeistani: Enjoy the little things in life, for one day you’ll look back and realize they were the big things.

IMG_7943.JPG

Ei muuta kun muutkin vastailemaan!

 

Bisous,

Kati

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Höpsöä