Macaronien dyykkausta à la française
Tein siskon nimipäivän kunniaksi macaron-leivoksia ja tulin siinä samalla muistelleeksi yhtä elämäni hämmentävimmistä tilanteista.
Macaronien dyykkausta.
Kyllä vain, luit oikein. Valmistaudu sinäkin hämmentymään! Olin muutama vuosi sitten vaihdossa Montpellier’ssä, jossa hoidin ruokaostokseni yleensä aina keskustan Monoprix’ssa. Nirsoudestani johtuen söin Ranskassa melko yksipuolisesti ja kärjistäen voisikin sanoa, että ruokavalioni koostui vaihtovuoden aikana neljästä ”ruoka-aineesta”: pestopastasta, salaatista, äidin lähettämästä Elovenasta sekä macaron-leivoksista, joita tuli vuoden mittaan popsittua reilusti yli 200… Tykästyin macaroneihin niin kovin, että niistä tuli minulle vähän niin kuin elinehto. Kärjistäen voisi sanoa, että kyseiset herkut pitivät minut hengissä, sillä jouluun mennessä olin laihtunut 8 kiloa tuolla yksipuolisella syömiselläni 😀 Vaikka macaronien perässä juostiin välillä jopa ihan kirjaimellisesti, tulipa tällainenkin tilanne vastaan, jossa ne sattuivat kohdalle ihan sattumalta.
Olin ihan tavallisena sunnuntaina ruokaostoksilla ja kuljin kauppaan sen etuosassa olevan leipomotiskin ohi. Tämä tiski ei ollut sunnuntaisin auki, mutta en voinut olla huomaamatta tiskin vieressä olevaa isoa pahvilaatikkoa, joka oli täynnä pois heitettyjä herkkuja. Päällimmäisenä komeili maukkaan näköisiä macaroneja, jotka olivat ihan siistejä ja koskemattomia. Mitä jos… En ehtinyt uskaliaissa mietteissäni sen pidemmälle, kun huomasin vierelläni vanhan mummon, joka tunki kätensä laatikkoon alkaen lapata macaroneja tottunein ottein nenäliinansa syövereihin. Hän näytti siltä, kuin tämä olisi hänen jokasunnuntainen huvituksensa. En ehtinyt reagoimaan tilanteeseen millään tavalla, kun mummo jo kehotti minuakin ottamaan. Kuulemma on niin kauheaa, kun hyvää ruokaa heitetään roskiin ja sitten kuitenkin on ihmisiä, jotka näkevät nälkää. Nyökyttelin vaan hämilläni, enkä tiennyt mitä tehdä. Lopulta en vain voinut vastustaa kiusausta ja omakin käteni eksyi laatikon uumeniin.
Yhtäkkiä taaksemme ilmestyi vartija, joka kummasteli toimintaamme. Minua alkoi hävettää. Mummo selitti hänelle samat litaniat tuhlaamisesta ja nälkää näkevistä ihmisistä ja suureksi hämmästyksekseni vartija vastasi: ”Hyvä on. Katson hetkeksi muualle, ottakaa vielä muutamat ja sitten lähdette.” En voinut uskoa korviani! Mummo ojensi minullekin nenäliinan, jonka väliin taittelin nopeasti muutaman suklaisen yllätyksen – ihan kuin lapsi pahanteossa. Ilmeisesti näytimme mummon kanssa sen verran köyhiltä ja säälittäviltä, että karskin vartijankin sydän heltyi. Oli siinä naurussa pitelemistä, kun koitin tehdä oikeita ostoksiani tämän välikohtauksen jälkeen ihan muina miehinä 😀
Dyykkauskokeiluni jäi tuohon yhteen kertaan, enkä ole Suomessa koskaan kokenut tarvetta käydä roskalavoilla tonkimassa. Hyvän ruuan pois heittäminen on kuitenkin asia, jota kannattaa miettiä. Itse en ollut ”almuja saadessani” nälkäkuoleman partaalla, mutta aika moni muu täällä maan päällä valitettavasti on. Pyritään kukin omalta osaltamme minimoimaan ruokahävikki edistääksemme maailman ruokaturvaa!
Macaron-mummolle terveisiä!
Bisous,
Kati
