*Kaupallinen yhteistyö: EF Education First

Olin kouluaikaan kympin tytön maineessa ja keskiarvoni olikin hyvä. Varsinkin näin jälkikäteen ajateltuna on kuitenkin aivan ilmiselvää, että suuren osan kursseista läpäisin ihan vain siksi, että olin todella tunnollinen. Tosiasiassa lähes kaikki kunnon lukemista ja pänttäämistä vaatineet aineet ylittivät ymmärrykseni ja kokeisiin jouduin vain yksinkertaisesti opettelemaan asioita ulkoa. Fysiikan ja kemian tunneilla jouduin toden teolla pinnistelemään, jotta aivoni ymmärtäisivät edes sen, miten nämä kaksi oppiainetta eroavat toisistaan. Minua ei myöskään ole siunattu kyvyllä hahmottaa yhteiskunnallisia rakenteita tai historiallisia ajanjaksoja, puhumattakaan solubiologiasta tai ekosysteemeistä.

Toisin oli kielten tunneilla. Kielioppi tuntui aina loogiselta, oli kieli mikä hyvänsä. Sanastot jäivät helposti mieleen, eikä vieraalla kielellä kirjoittaminenkaan tuottanut koskaan sen kummempaa päänvaivaa. Kielellinen ilmaisu oli minulle luontevaa ja vieraiden kielten käyttäjänä halusin aidosti kehittyä. Kirjoitin yo-kirjoituksissa neljä kieltä – englannin, ruotsin, saksan ja ranskan – ja niiden lisäksi olen opiskellut vielä italiaa ja kreikkaa. Nautin kielten opiskelusta jopa niin paljon, että päädyin lukion jälkeen Tampereen yliopistoon ranskan opintojen pariin.

Siitä se alamäki sitten alkoi. Olen tainnutkin jo pariin otteeseen mainita, että yliopisto-opinnot laukaisivat kohdallani perin pahanlaatuisen kieliahdistuksen. Yhtäkkiä en ollutkaan enää se unelmaoppilas, jolta kaikki onnistuu vaivatta. Huomasin, että ympärilläni oli toinen toistaan lahjakkaampia tyyppejä, jotka äänsivät täydellisesti ja jopa ymmärsivät, mitä opettajat puhuivat. Itselläni ei ollut ensimmäisinä viikkoina kuukausina harmainta hajua yhtään mistään. Pelkäsin suuni avaamista niin paljon, että pääaineen vaihtokin oli hyvin lähellä. Tilanne oli sietämätön. Illat kuluivat seuraavan päivän luentoja pelätessä ja erilaisia strategioita luodessa. Miten pystyisin välttelemään puhumista luennoilla? Mille tuolille kannattaisi istua, jotta opettaja ei kiinnittäisi minuun mitään huomiota?

On sanomattakin selvää, että pienen oppiaineen laitoksella näkymättömyysviittoja ei ollut tarjolla kenellekään. Sinä missä psykologian kurssin saattoi käydä vain tenttimässä, kieliopinnot vaativat läsnäoloa ja aktiivista osallistumista. Kompromisseja ei ollut. Ja koska en halunnut luovuttaa, jotakin oli tehtävä. Kolmantena opiskeluvuotena löysin pelastuksen opiskelijavaihdosta, kun lähdin kandia pakoon Etelä-Ranskaan. Harmittaa aika pirusti, etten uskaltanut hypätä koneeseen jo heti ensimmäisen vuoden jälkeen.

Ulkomailla asuminen muutti nimittäin kaiken. Olin sielläkin aluksi pihalla kuin puutarhaletku, mutta oppimista edisti huomattavasti se, että pärjätäkseen oli vain pakko kommunikoida. Kun tarvitsin paikallisen pankkikortin, marssin pankkiin ja hommasin sellaisen. Ei ollut vaihtoehtoja. Kun lompakkoni varastettiin, ei auttanut muu kuin painella poliisiasemalle tilannetta selvittämään. Kun luennoitsija kertoi kurssiin kuuluvista suorituksista, oli ihan suotavaa ymmärtää, mitä tulevien kuukausien aikana tulisi tehdä. Ja kuten tiedätte, Ranskassa ei tiukan paikan tullen paljon englantiin turvautuminen auta – silloin sinua ymmärretään mahdollisesti jopa vielä vähemmän kuin paikallista ärrää päräytellessäsi.

Kotiutuminen kauniiseen Montpellier’iin tapahtui ripeästi ja oli mukava huomata, miten nopeasti kielitaitokin lähti kehittymään. Muiden vaihtareiden kanssa puhuimme melkein poikkeuksetta ranskaa, joten vaikka paikallisiin tutustuminen olikin hankalaa, pääsi kieltä käyttämään silti paljon muidenkin kuin viranomaisten kanssa. Käsitin, että kielen todellinen omaksuminen tapahtuu ilman muuta parhaiten kohdemaassa, ei koulunpenkillä. On aivan eri asia kuulla ja käyttää kieltä päivittäin arkisten asioiden parissa kuin muutama tunti viikossa formaalissa oppimistilanteessa.

Vaihdon jälkeen ranskan opiskelu helpottui huomattavasti, enkä enää kokenut luennoilla yhtä pahoja alemmuuden tunteita kuin aiemmin. Ulkomailla asuminen lisäsi itsevarmuutta kielenkäyttäjänä ja osoitti, miten paljon käytännön kulttuurintuntemuksesta on hyötyä kielen oppimisen kannalta. Varsinaisen kielitaidon karttumisen lisäksi vaihtovuosi tarjosi tietenkin myös huimaa kansainvälistä kokemusta, jota arvostetaan nykypäivänä suuresti työelämässä. Vaikka kieliahdistus oli jo omalta kohdaltani selätetty, ilmiö kiinnosti minua niin paljon, että se valikoitui lopulta jopa graduaiheekseni. Tutkimustulosten perusteella kieliahdistus on yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa yllättävän yleinen ilmiö, joten en todellakaan ollut ahdistukseni kanssa yksin, vaikken sitä silloin aikanaan tiennytkään. Tutkimukseni osoitti, että yksi parhaista keinoista lievittää opintojen aikana koettua kieliahdistusta on nimenomaan pidempiaikainen oleskelu kohdekielisessä maassa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa opintoja. Ja vaikkei varsinaista kieliahdistusta kokisikaan, kannattaa ulkomaille silti lähteä. Kun altistuu vieraalle kielelle jatkuvasti, tapahtuu kielen omaksuminen kuin itsestään!

Jos olet itse sellaisessa vaiheessa elämääsi, että täysin uuden tai vuosien varrella unholaan jääneen kielen opiskelu ulkomailla kiinnostaa, en voi kuin suositella EF Education Firstin kielikoulutusta. Maailman suurimman kielikoulun valikoimasta löytyy seitsemän kieltä, joita on mahdollista opiskella yli 40 kohteessa ympäri maailman. Voit esimerkiksi seikkailla Shanghaissa kielimatkan merkeissä, petrata englantiasi Oxfordin vaihto-oppilaana tai lähteä päräyttelemään sitä ärrää Ranskan Rivieralle, jos kielikurssi tuntuu mieluisimmalta vaihtoehdolta. Olit sitten opiskelija tai työssäkäyvä, nuori tai vanha, löydät taatusti omiin tarpeisiisi sopivan vaihtoehdon EF:n ohjelmasta.

Kielten opiskelu kannattaa aina! Itse ajattelin tänä syksynä jatkaa pahasti retuperälle jääneitä italian opintoja. Jospa ensi kesänä pääsisi vaikka testaamaan kielitaitoa ihan paikan päällä.. 🙂

Oletko sinäkin kärsinyt kieliahdistuksesta?

Minkä kielen haluaisit oppia seuraavaksi?

Bisous,

Kati