Suomi on sydämen kieli

 

Tänään on paitsi palmusunnuntai ja vaalipäivä myös Mikael Agricolan päivä – eli suomen kielen päivä. Merkkipäivän kunniaksi halusin jakaa hieman omia ajatuksiani rakkaasta äidinkielestämme.

Olen opiskellut elämäni aikana kahdeksaa eri vierasta kieltä. Osaa ihan kunnolla ja osaa ”puolipakolla” tai sattuman saattelemana mitä erinäisimmissä yhteyksissä. Tärkein kaikista on kuitenkin se ihan oma äidinkieli, suomi. Kieli, jonka kautta olen oppinut kirjoittamaan, lukemaan ja hahmottamaan maailman. Kieli, jonka kautta olen löytänyt oman kulttuuri-identiteettini ja tullut osaksi suomalaista yhteiskuntaa.

Suomi on minulle sydämen, tunteiden, ajattelun ja identiteetin kieli. Nykyistä elämänmenoa seuratessa tulee usein sellainen olo, että suomalaiset eivät enää osaa arvostaa omaa kieltään ja se näkyy valitettavasti myös kielitaidon tasossa. Mielestäni on huolestuttavaa, että suomalaiset eivät enää osaa käyttää äidinkieltään oikein. Kirjoitustaidon puute antaa ammattilaisistakin epäpätevän kuvan, vaikka sillä ei todellisuudessa olisi mitään tekemistä heidän erityisosaamisensa kanssa. Palkkaisitko putkimiehen, jonka nettisivut vilisevät virheitä? En minä ainakaan.

Suomi on koko maailman mittakaavassa pieni kieli, jonka asema ei säily itsestään. Se vaatii tietoista huolenpitoa. Kansainvälisen toiminnan lisääntyessä pienten kielten käyttöala kaventuu ja niiden asema heikkenee. Muuttoliikkeen mukana Suomeen rantautuu paitsi kielellisiä vaikutteita myös täysin uusia kieliä. Mitä me voimme tehdä, jotta oma kielemme ei unohdu ja häviä kokonaan?

Minäpä kerron salaisuuden. Kieli säilyy, kun sitä käytetään. Ei vain muutaman merkin mittaisissa somepäivityksissä vaan ihan oikeasti kirjoittamalla, puhumalla, lukemalla ja kuuntelemalla. Vaikka kieli muuttuukin jatkuvasti ja sähköinen viestintä muokkaa kielenkäyttötapojamme, voimme omalla toiminnallamme vaikuttaa siihen, ettei suomesta tule uhanalaista kieltä. Murteiden vaaliminen ja köyhän nykypuheen rikastuttaminen vivahteikkailla ilmauksilla pitävät huolen siitä, ettei englanti tai mikään muukaan kieli tule syrjäyttämään suomea suomalaisten arjessa. Jokainen kieli on rikkaus – älköömme siis unohtako kieliähkyssämme niistä tärkeintä, omaa kieltämme. Äidinkielen hallinta luo nimittäin perustan myös vieraiden kielten oppimiselle.

Siis. Oman äidinkielen puhuminen ei ole velvollisuus vaan oikeus. Kielemme on ainutlaatuinen ja se on kehittynyt kuvastamaan juuri meitä ja meidän kulttuuriamme – siis asioita, jotka ovat läsnä Suomessa. Ei ole sattumaa, että suomen kielessä (mukaan lukien murteet) on jopa satoja lumeen liittyviä sanoja. Kieli kertoo myös yhteiskunnastamme. Olemme kohteliasta kansaa ja suomi onkin tietääkseni maailman ainoa kieli, jossa kysytään ”Haluatko turpaan?”. Myös työkeskeisyys näkyy kielessämme. Kun ranskalainen kysyy ”Tu fais quoi dans la vie?” (Mitä teet elämässä?), suomalainen kysyy ”Mitä teet työksesi?”. Suomessa työ määrittää ihmisen ja moni suomalainen määrittääkin oman arvonsa työn kautta.

 

 

Ainutlaatuinen kielemme sisältää paljon kauniita sanoja ja olisi sääli, mikäli ne joskus katoaisivat. Omia suosikkejani ovat kuiskaus, vadelma, aalto, hiljaisuus ja kyynel. Ei anneta niiden haihtua olemattomiin, eihän? Pidetään huolta Suomesta ja erityisesti suomesta. 

 

Mitä ajatuksia aihe sinussa herättää?

Mikä on mielestäsi kaunein suomen kielen sana?

 

Bisous,

Kati