Turistina kirjastossa

Rikhardinkadun kirjasto

Helsingin kaupunginkirjasto

Helsingin yliopiston kirjasto

 

Olisi hienoa olla ihminen, joka kuluttaa vapaa-aikansa mieluummin kunnon kirjoja lukien kuin turhanpäiväisiä tv-sarjoja katsellen. Ihminen, joka muiden sivistyneiden tavoin tuntee klassikkoteokset ja pysyy perillä uusimmista bestsellereistä. Ihminen, joka sukeltaa perjantai-iltana dekkarien julmaan maailmaan, syventyy lauantaina tietokirjallisuuteen ja rentoutuu sunnuntaina Jane Austenin rakkausromaanin parissa. Mutta kun ei, en minä ole sellainen ihminen.

Kyse ei ole siitä, ettenkö pitäisi lukemisesta, vaan siitä, etten ole löytänyt sille tarpeeksi aikaa. Okei, kyse on hieman myös viitsimisestä… Viime vuodet olen viettänyt muka niin tiiviisti koulukirjojen seurassa, ettei uuteen möhkäleeseen tarttuminen ole iltaisin enää liiemmin houkutellut. Nyt tätä(kään) tekosyytä ei enää ole, joten päätin vihdoin antautua kirjojen kaikenkattavaan maailmaan.

 

Helsingin kansalliskirjasto

Helsingin kansalliskirjasto

Helsingin kansalliskirjasto

 

Kutsukaa vaikka suuruudenhulluksi ja ahneeksi, mutta aloitin projektin vierailemalla saman päivän aikana neljässä eri kirjastossa. Kaupunginkirjasto oli kaikessa nykyaikaisuudessaan vähän turhan kaukana ja Helsingin yliopiston pääkirjastossa tunsin oloni lähinnä ulkopuoliseksi – pitäkää tenttikirjanne, minun pänttäysaikani ovat ohi! Tunnelmallisin ja viihtyisin näistä neljästä oli varmaankin uusrenessanssia edustava Rikhardinkadun kirjasto, jossa vaikutuksen tekivät erityisesti kauniit kierreportaat (ensimmäinen kuva). Kameroineni muistutin kyllä enemmän arkkitehtuuria ihailevaa turistia kuin kirjoista kiinnostunutta lukutoukkaa – varsinkin näissä viimeisissä kuvissa näkyvässä Kansalliskirjastossa, jossa vilkuilin Suomen valtiopäivistä koottuja tiiliskiviä lähinnä pakokauhun vallassa. Ehkä jostakin vähän helpommasta voisi aloittaa… Mutta silmä kyllä lepäsi tässäkin rakennuksessa, katsokaa nyt tuota symmetriaa!

Nyt te mietitte, että mitä minä sitten lainasin. No, kuten taisikin jo käydä ilmi, niin keskityin tällä ensimmäisellä kerralla lähinnä tunnelman aistimiseen ja rakennusten ihastelemiseen. Suurin saavutukseni oli kirjastokortin hankkiminen… Yksi askel kerrallaan 😉

 

Mikä on kaunein kirjasto, jossa sinä olet käynyt?

Löytyykö hyviä kirjavinkkejä?

 

Bisous,

Kati

suhteet oma-elama kirjat ajattelin-tanaan
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *