Puistokonsertti 2018 Sorsapuistossa

Kiva olla pitkäsä aikaa postausta kirjoittamassa, tälä kertaa aiheena eilinen (10.8) puistokonsertti Sorsapuistossa, Tampereella. Tampere Filharmonia soitti siis musiikkia, Esko Roine juonsi ja ihmiset istuivat filteillä kuuntelemassa. Kävin toissavuona k.o. tapahtumassa ja tykkäsin. Musiikki yhdistettynä ulkoilmaan, hyvään ruokaan ja iloisiin ihmisiin on se mikä tekee tapahtumasta superhyvän kokemuksen. Tunnelmoidaan nyt hetki eilistä kera muutaman puhelimella räpsäistyn heilahtaneen kuvan, koska yksi älykääpiö päätti jättää kameran kotiin.                                                                                                                                                                                                                                                                                         Iltapäivällä, kun valmistauduin lähtöön, sääennuste lupaili sadetta ja ukkosta. Thank god niin ei kuitenkaan käynyt, vaan ilma oli selkeä eikä taivaalta pudonnut pisaraakaan.Saavuin Tampereelle kuuden aikaan (konsertti alkoi seitsemältä) ja kuulin Pete Parkkosen olevan lavalla. En siis tosiaan tunnistanutääntä, mutta olin nähnyt netistä että hän lämppäisi Tre Filharmonian. Mulla oli ajatuksena käydä ostamassa Tullintori ässästä konserttieväät. Kun saavuin kauppaan kymmenen minuuttia ennen konsertin alkua, huomasin että muutama muukin oli päättänyt hankkia konserttieväät tyylikkäästi viime tipassa;). En ole muuten ollut ikinä niin pitkässä kassajonossa. Jono ulottui kaupan takaseinälle asti. Anyways, kun saavuin turkinpippureiden ja suolapähkinöiden kanssa Sorsapuistoon, aloin etsiä istumapaikkaan nurmelta. Löysin kivan paikan läheltä tietä(ja bajamajoja).

IMG_20180810_200157 (2).jpg

IMG_20180810_200220 (2).jpg

Ensimmäisen tunnin istuin nurmikolla ja toiseksi tunniksi menin seisomaan edemmäs lavaa, että näkisin soittajat. 

IMG_20180810_205120 (2).jpg

IMG_20180810_205206.jpg

IMG_20180810_205519 (2).jpg

En kauheasti kuunteleklassista musiikkia, mutta tykkäsin silti kovasti. Konserttiin oli tosiaan vapaa pääsy. Joku mietti, moniko oli jättänyt sääennusteen takia tulematta. Itsekin sääennusteen katsottuani epäröin vähä, mutta lähdin kuitenkin ja oli se sen arvoista, ehdottomasti. 

IMG_20180810_210117 (2).jpg

Tässä vielä kuva Tampere-Talon portailta konsertin jälkeen. Lopuksi toivotan vielä ihania Flow festareita, blockfestejä ja weekendejä jos olet joillekin menossa. Voikun iteki pääsis<3. Pitää muistaa ensi vuonna ostaa liput ajoissa. Kaipa ne blokit kuuluu ratinan terdelle asti;). 

Siiri

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *