3. Varjot

Cristoffer Carlsson, Varjot

2012, Johnny Kniga Kustannus

325 s.

 

Vuoden kolmas kirja tarttui käteeni sattumalta. Parisuhteeni parrakas osapuoli on lainannut Varjot kirjastosta ja kyseli, että olinko lukenut kyseisen kirjan. Tämä oli minulle aivan uusi tuttavuus ja tartuin siihen vuoden kolmannen viikon lauantaina. Sunnuntai-iltana kirja oli luettu ja tunteeni sitä kohtaan hieman ristiriitaiset.

 

Nuori kirjailija Carlsson (s.1986) on kotimaassaan Ruotsissa niittänyt kiitosta ja kunniaa neljällä romaanillaan. Tämä kyseinen Varjot-teos, joka aloittaa Leo Junker -nimisestä poliisista kertovan sarjan, on voittanut Ruotsin dekkariseuran palkinnon vuoden 2013 parhaana ruotsalaisena rikoskirjana. Kirjailijan ammatin lisäksi Carlsson on väitellyt tohtoriksi ja on myös kansainvälisestikin kiinnostusta herättänyt kriminologi. Aikamoinen tehopakkaus mieheksi, etten sanoisi!

 

 

Varjot on Leo Junkerista kertovan sarjan ensimmäinen osa. Junker on tukholmalaisessa lähiössä kasvanut poliisi ja tarinassa liikutaan kahdella aikatasolla, Junkerin nuoruudessa sekä nykyhetkessä. Kerrostalossa, jossa myös päähenkilömme asuu, tapahtuu murha ja työstään pakotetulla virkavapaalla olevan Junker kiinnostuu tapauksesta. Pian selviää, että murha ei olekaan tapahtunut juuri hänen kotitalossaan sattumalta. Junkerin lähiömenneisyys palaa kummittelemaan hieman tuuliajolla olevaa miestä ja hänen täytyy selvittää murhaajan aikeet virkavapaastaan huolimatta. 

 

Tarina soljuu eteenpäin vaivattomasti ja jännitystä piisaa. Kerronta on tarkkaa ja huolellista, jopa elokuvamaista. Kahdella aikatasolla liikkuminen on sujuvaa ja rakennettu niin, että jännitys tiivistyy kummassakin ajassa samaa tahtia. Loppuratkaisu on dramaattinen ja henkilöhahmot ovat sellaisia, että sarjaan saadaan jatkumoa vaikka kuinka moneen osaan. Kirja on siis kirjoitettu hyvin ja tarina on mukaansatempaava, mutta silti en ole täysin vakuuttunut. Miksi?

 

Sitä on vaikea selittää mikä kirjassa jäi minua vaivaamaan. Joku siinä vaan on, ettei se nouse suosikkilistalle ja saa minua odottamaan malttamattomana seuraavan osan käännöstä. Kirja oli vain jotenkin liian sliipattu, jollain tavalla ei-ihon-alle-menevä. Ehkä hieman ulkoapäin kirjoitettu, kirjailija ei ehkä itse ollut tavoittanut hieman juopon puolelle livahtaneen, virastaan sivuun nostetun poliisin ydintä. Tarkka ympäristön kuvaus ei myöskään mielestäni toiminut joka kohdassa, itseäni häiritsi esimerkiksi kirjailijan toistuva tapa kuvailla tilanteessa soivaa musiikkia ripottelemalla kuvaukseen englanninkielisiä laulunsanoja. Ja miksi ihmeessä kaikilla oli jalassa Converset? Ei tennarit tai urheilutossut (no okei, vähän vanhahtava sana) vaan juuri Converset?  

 

Kirjan liepeestä poimittuan:

”Varjot sisältää ripauksen Stieg Larssonia, Jens Lapidusta ja Jo Nesbøta, mutta eniten kuitenkin Carlssonia itseään ja seuraavan kirjan varalle hän onkin varmistanut itselleen jo ainakin yhden lukijan.” Leif G.W. Persson, Expressen.

 

 

Ylisanoja, sanon minä. Kyllä Larsson ja Nesbo ovat ainakin toistaiseksi Carlssonin saavuttamattomissa. Mutta ehkä tämä nuori kirjailija vielä ajan kanssa kypsyy heidän tasolleen. :)