Marie Kondo: KonMari – siivouksen elämänmullistava taika

2011, Bazar

214 sivua

Kaikki läheiseni tietävät, ettei minun luokse saa tulla yllärinä kylään. Ai miksikö? No siksi, että minun pitää tietää vieraista ainakin päivää aiemmin, koska minun pitää siivota. Olen sottapytty, tavaroiden joka paikkaan ripottelija, pyykkivuoren kasvattaja ja varsinkin likaisten astioiden tiskialtaassa hautoja. Kotini normitilaa ei perussiistille ihmiselle kehtaa esitellä. Suurin syy (siivouslaiskuuden lisäsi) siihen, miksi kotini ei pysy päivää pidempään siistinä on sen sisältämän tavaran määrä. Hamsteroin kaikkea mahdollista kodin joka nurkkaan ja sieltä ne leviävät ympäri ämpäri ja pitkin poikin aivan kuin itsestään. Mutta kun kaikki tavara on olevinaan niin tarpeellista, eikä mitään voi heittää pois. Kiitos isälleni tästä peritystä luonteenpiirteestä. 🙂

Keväällä varmistui, että heinä-elokuun vaihteessa on edessä muutto. 400 kilometrin päähän. Kaksio, johon tullaan kantamaan kahden asunnon tavarat. Kahden täynnä tavaraa olevan asunnon tavarat. Vähemmästäkin tällainen hamsteri ahdistuu. Aivan kuin universumi olisi kuullut avunhuutoni, sillä silmiini osui Eeva Kolun tämä postaus. Pian myös Stella Harasekin tämä teksti. Tuo kirja oli luettava!

Kirjassa japanilainen siivousguru Marie Kondo kuvailee KonMari-siivousmetodinsa. Hän lupaa, että tätä metodia käyttämällä kuka tahansa voi saavuttaa siistin ja harmonisen kodin sekä pitää siisteyttä yllä helposti. Ohhoh, aika isot lupaukset, sanoo tämä sottapytty. Kirja on jaettu kahteen osaan: ensimmäisessa osassa keskitytään tavaran karsimiseen ja toisessa jäljelle jääneen tavaran järjestelyyn. Kirja antaa hyviä käytännön vinkkejä sekä tarvittavaan uskonvahvistusta turhien tavaroiden hävittämiseen. Karsimisen ydinajatus on se, että vain sellaiset tavarat tulee säilyttää, jotka tuovat omistajalleen iloa. Järjestämisen tärkein sääntö on löytää jokaiselle säästyneelle tavaralle oma paikka. Kun joka ikisellä tavaralla on oma paikkansa (ja tavara laitetaan sinne käytön jälkeen….), on siivoaminen jatkossa hyvin helppoa. Kodin valtaa raikkaus ja hyvä energia, koska siellä on vain tarkkaan harkitut ja rakastetut tavarat. Kirja väittää myös, että metodilla raivattu ja järjestelty koti vaikuttaa kokonaisvaltaisesti siellä asuvien ihmisten elämään, auttaen heitä saavuttamaan muitakin tavoitteita elämässään.

Kirjan ohjeet ovat yksinkertaistettuna hyvinkin maalaisjärkisiä, mutta ainakin minun kaltaiseni hamsteri tarvitsee vähän lisäpotkua raivaustöiden aloittamiseen, joten kirja toimi hyvänä motivaationa. Hieman kritiikkiä annan kuitenkin siitä, että kirja ei neuvo karsimisessa häätökäskyn saaneiden tavaroiden kierrättämisessä oikeastaan millään tavalla. Monessa esimerkissään kirjailija kertoo montako kymmentä jätesäkkiä tavaraa tämä ja tuo asiakas heitti menemään raivauksen yhteydessä. Tekstistä saa sen kuvan, että kaikki tavara on heitetty roskiin. Toivottavasti näin ei ole, toki en ole tutustunut Japanin kierrätysmahdollisuuksiin. Vaikka toivonkin, että kaikki sivistyneet ihmiset tietävät, että roskat voi kierrättää ja ehjät tavarat voi lahjoittaa tai myydä eteenpäin, voisi Kondo mielestäni silti sivuta tätä aihetta muutaman sivun verran. 

Sain kirjasta oikein kunnon motivaatiopuuskan ja viime päivät ovat kuluneet erinäisiä kaappeja ja laatikoita koluten. Olen kerännyt  lahjoitettavia tavaroita, eritellyt roskia kierrätykseen ja naputellut sormet sauhuten kamoja nettikirppiksille myyntiin. On ihan karsimisflow päällä! 🙂 Pyhä tarkoitus olisi, ettei uuteen kotiin kulkeudu mitään tarpeetonta. Mieheke ei vielä tiedäkään millainen siivouspommi hyökkää hänen kotiinsa piakkoin. 😀

Lukekaa ja motivoitukaa! (Varsinkin kaikki kaltaiseni sottapytyt.)

Erik Axel Sund,  Lasiruumiit

2015, Otava

411 sivua

Viime vuonna koukutuin täysin Varistyttö-trilogiaan. Kirjat olivat mukaansatempaavia, taitavasti kirjoitettuja ja rajuja. Ensimmäistä kirjaa lukiessani mietin jopa, että nytkö tuli vastaan ensimmäinen rikoskirja, jonka tarina on liian rankka luettavaksi. Ei ollut, vaikka välillä vähän pitikin nieleskellä. Kaikki kirjat lukeneet tietävät varmasti mitä tarkoitan. Kirjailijat vievät kuitenkin tarinaa eteenpäin sellaisella vauhdilla, että kirjoja ei voinut laskea käsistään ennen viimeisen sivun kääntämistä. Erik Axel Sundin kirjailijanimen takana vaikuttavat kaksi ruotsalaista, Jerker Eriksson ja Håkan Alaxander Sundquist. Yhdessä he ovat luoneet tunnetuksi tulleen Varistyttö-trilogian ja nyt uuden romaanin Lasiruumiit, joka avaa uuden trilogian.

Tässä ehkä kamalin kirjan kansikuva, johon olen koskaan törmännyt. En tiedä miksi tämä kuva karmii minua aivan mahdottomasti. Hyh.

Kirjan päähenkilönä tapaamme edellisistä kirjoista tutun poliisin, Jens Hurtigin. Hän saa tutkittavakseen kansionipullisen nuorten itsemurhia, joissa kaikissa yhteisenä tekijänä on underground-artisti Nälän musiikki, jota nuori on kuunnellut ottaessaan itseltään hengen. Hurtig joukkoineen alkaa tutkia tapauksia ja koettaa selvittää mysteerisen Nälän henkilöllisyyttä upoten syvemmälle ja syvemmälle sianveren tuoksuiseen extreme-musiikin maailmaan. Tarinassa on kirjailijakaksikon tyylin mukaisesti monta päähahmoa, joiden omat tarinat kietoutuvat yhteen lopussa.

Varistyttö-kirjojen jälkeen odotin todella innoissani uutta teosta. Kirja on taattua laatua ja samaa vauhdikasta, elokuvallista ja lyhyisiin lukuihin perustuvaa tyyliä kuin aikaisemmatkin. Kirjaa lukiessa täytyy välillä todella keskittyä hahmoihin ja heidän tarinoihin, jotta ne eivät sekoitu toisiinsa. Toisin kuin Varistyttö-kirjoissa, tarinan pääjuoni ratkeaa kirjan lopussa, mutta jatkoa varten tarinaan jää avonaisia juonikuvioita. Ahmaisin kirjan samalla tavalla kuin Varistytötkin, sitä ei vaan voinut jättää käsistään. Kirja on yksinäänkin eheä tarina ja samanlaista cliffhangeria, kuin edellisessä trilogiassa ei lopusta löydy. Kirja ei myöskään ole niin ahdistava kuin aikaisemmat, vaikka verta ja suolenpätkiä tästäkin löytyy. 

Mielestäni pohjoismaisen rikoskirjallisuuden parhaimmistoa, mitä mieltä sinä olet?