Christian Rönnbacka, Julma

2014, Bazar

361 sivua

Christian Rönnbacka on maamme oma lisä pohjoismaisten rikoskirjailijoiden joukkoon. Hänen esikoisteoksensa Operaatio Troijalainen julkaistiin vuonna 2013 ja sen seuraaja Julma vuonna 2014. Uusin osa komisario Antti Hautalehdosta kertovaan sarjaan, Rakennus 31, julkaistiin niin ikään vuonna 2014. Luin sarjan ensimmäisen osan reilu vuosi sitten joulunpyhinä, kun lapsuudenkotiin mukana tuomani lomalukeminen loppui ja jotain piti silti lukea (koska joulunpyhiin vaan kuuluu lukeminen, se on yhtä tiukka traditio kuin jouluruuat tai Joulupukin kuuma linja). Operaatio Troijalainen oli mukavan nopealukuinen välipala, teos jossa oli paljon taidokkaasti kirjoitettua vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Oikein hyvä kirja, kun haluaa heittää aivot narikkaan ja antautua elokuvalliseen tarinaan. Muistan, että pidin kirjasta, mutta ei se syvempää vaikutusta tehnyt. Nyt toisen kirjan luettuani muistan selvästi, mitkä asiat ensimmäisessäkin jäivät vaivaamaan. 

Julmassa on kaksi juonta, itsenäinen ja edelliseen osaan perustuva. Itsenäinen juoni kertoo lapsia kaappaavasta pedofiilista, jota Antti Hautalehto alaisineen jahtaa. Mies nappaa lapsia kodeistaan, tekee inhan temppunsa ja palauttaa lapset takaisin. Hän on erittäin suunnitelmallinen ja älykäs, jonka vuoksi Porvoon poliisit joutuvat todellakin paiskimaan hommia häntä etsiessään. Sarjan ensimmäiseen osaan perustuvassa juoniosassa Antti saa peräänsä palkkamurhaajia, koska hänen päästään on annettu noutopalkkio erään rikollisjärjestön toimesta, jonka johtajan Antti sai suututettua edellisen työtehtävänsä aikana. Kirjassa seurataan tapahtumia niin Antin, pedofiilin kuin palkkatappajienkin silmien kautta. Kuka saa kiinni ja kenet, miten käy kaapattujen tyttöjen ja saavatko palkkamurhaajat Antin päänahan?

Kirja on hyvä, sitä ei käy kiistäminen. Rönnbackalla on poliisitausta ja sen huomaa kirjan poliisityöhön liittyvissä yksityiskohdissa. Antti Hautalehto on juuri sellainen päähahmo, josta mieslukijat pitävät ja johon naiset rakastuvat. Hän on komea, urheilullinen, suorasanainen ja -selkäinen, hyvä johtaja ja ystävä, lojaali, huumorintajuinen, ei epäröi tarttua toimeen ja käyttää pesupähkinöitä pyykinpesuun. Kaikkien anoppien unelmavävyn ulkokuori kuitenkin vähän rakoilee, kun hän heittää rasvaista läppää naisista työkavereiden kanssa ja vitsailee halventavasti homoista ystävänsä kanssa. En epäile yhtään, etteikö poliisiväen kesken heitetty huumori ole ehkä normaalia hieman rankempaa ihan työn raskaudenkin vuoksi, mutta minusta Rönnbacka ei tee hahmoilleen oikeutta laittaessaan heidät heittämään loukkaavaa läppää naisista, eri rotujen edustajista ja homoseksuaaleista (saatte kutsua kukkahattutädiksi, minua nämä asiat ihan oikeasti häiritsivät).

Kuten jo mainitsin, kummassakin kirjassa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Antin henki on höllässä monta kertaa ja uskottavuuden nimissä hän myös välillä loukkaantuukin näissä välikohtauksissa. Saanen kuitenkin epäillä ettei Suomen poliisilla ihan noin vauhdikasta ole (varsinkin Porvoossa) mitä kirjat antavat olettaa. Toki kirjailija ottaa aina taiteellisia vapauksia tarinankerronnassaan, mutta esim. takaa-ajakohtaus konekiväärein varustettuna kahta rikollisjärjestön palkkatappajaa vastaan tuskin on kovin montaa tapahtunut kotimaassamme. Pientä epäuskottavuutta tarinoissa siis löytyy, mutta näyttävät kohtauksen toki kuuluvan tähän genreen.

Kaikesta huolimatta Rönnbackan kirjat pääsevät plussan puolelle ja sarjan kolmas osa tulee varmasti luettua piakkoin. Mutta ei ihan vielä! Seuraavat neljä teosta odottavat lukuvuoroaan (saatoin astua Suomalaisen Kirjakaupan 3 pokkaria 15 eurolla -ansaan), eikä mikään niistä ole rikoskirja! Pitääkin kiriä vähän lukutahtia, nyt on viikko 10 ja ”vasta” 6 kirjaa luettuna. Nyt kone kiinni ja kirja käteen. 🙂

//edit 7.5.2015 Nyt on korjattu tekstin ensimmäiseen sanaan lipsahtanut virhe, jossa Christian oli muuttunut Christinaksi. Pahoitteluni! 🙂

Kristina Ohlsson, Nukketalo

2010, Schildts

425 sivua

Ruotsalaista psykologista jännitystä jälleen kerran, tällä kertaa naiskirjailija kertomana. Kirjassa on myös naispäähenkilö, joka on virkistävää kaikenlaisten juopon rajoilla roikkuvien, hankalien miesetsivien ja -poliisien jälkeen. Tarina alkaa, kun pieni tyttö katoaa junasta ja Tukholman poliisin ryhmä alkaa selvittää tapausta. Poliisi toimii nopeasti ja saa tuloksia, mutta onkin yllättäen väärän epäillyn perässä eikä kaikki olekaan sitä miltä se ensikatsomalta näyttää. Ryhmään kuuluu kriminologia Fredrika Bergman, joka ei ole koulutukseltaa poliisi eikä sosiaalisilta taidoiltaankaan aivan huippuluokkaa. Hänen ryhmässä olonsa aiheuttaa ristiriitaa ryhmän sisällä, eikä hän itse omilla toimillaan edesauta ryhmään sopeutumista. Hänen omalaatuinen ajattelutapa ja taito katsoa asioita eri kulmista kuin poliisi auttavat kuitenkin ratkaisevasti rikoksen selvittämisessä ja lopulta hän löytää paikkansa ryhmässä.

Suosikkilukuaikaani, junamatka! Matkustin viime viikolla eräänä päivänä yhteensä 8,5 tuntia junassa, joten viihdyke ja hyvä välipala tuli tarpeeseen. 

Kirjan aihe on jälleen kerran aika raskas. Lapsiin kohdistuvat rikokset ovat aina niitä karmivimpia. Tarina itsessään oli hyvin rakennettu ja kirjoitettu. Kysessä on Ohlssonin ensimmäinen kirja ja esikoiseksi se on hyvin eheä. Teksti kulkee sujuvasti ja jännitystä piisaa. Pahuudella on suuri rooli tarinassa, mutta sillä ei mässäillä, vaikka muutama hieman etova kohta kirjaan on laitettu. Kirjassa keskitytään myös kertomaan ja kuvailemaan päähenkilöitä eli poliiseja, jotka toimivat jatkossakin yhdessä rikoksia selvittäen, onhan kyseessä kirjasarja. Rikos ja pahis jäävät ehkä vähän tämän kuvailun jalkoihin, ainakin minun mielestä pahishahmo jäi hieman yksiulotteiseksi ja loppuratkaisussa vedettiin narut yhteen vähän liian nopeasti. Aion kyllä jatkossakin tarttua Ohlssonkin kirjoihin, kirjassa pedattiin esimerkiksi varsin mielenkiintoinen skenaario Fredrikan yksityiselämää koskien. Itsenäinen nainen, joka ei taitu ihan perinteiseen naisenmalliin, on aina mielenkiintoinen hahmo.

Tällä hetkellä lukulampun alla on kotimainen rikoskirja, Rönnbackan Julma. Tässäkin kirjassa käsitellään lapsiin kohdistuvia rikoksia ja nyt alkaa olla sellainen olo, että on pakko vaihtaa genreä hetkeksi. Seuraava kirja on jo valittu ja se on onneksi jotain ihan muuta kuin rikoskirjallisuutta. 🙂 Ruotsalaista, viihdettä ja romantiikkaa, sijoittuu Intiaan, joko joku arvaa? 🙂