Aamunavaus
Terkut maalta!
Tänään uudet ylioppilaat saivat lakit päähän ja koulujen loppuminen, jos mikä, on varma kesän merkki. Tänä vuonna luonto on tosin ollut kesäisen vehreä jo hetken aikaa, joten olikin jo aika tulla tänne lähes 500 km:n päähän kunnostamaan kotitilan kukkapenkkejä, ja mikäs sen mukavampaa. Tänne Polvijärvelle, lapsuuden maisemiin, on aina niin ihanaa tulla ja tänne mieli halajaa aina uudestaan.
Tämä matkani kestää nyt vain pidennetyn viikonlopun ja tiedossa on pihatöitä, hiljaisuudesta nauttimista ja saunomista savusaunassa, jonka edestä on otettu myös nämä aamun jumppakuvat. Niin, aion opetella aamujumppaajaksi. Päivään saa ihan eri tavalla virtaa ja olo on ihanan veträ, kun herättelee itsensä heti aamusta liikkeellä. Veri alkaa kiertämään ja aineenvaihdunta piristyy.
Syli ja mieli avoinna uuteen päivään.
Tänään tyttäreni ohjasi minulle aamujumpan, joka sisälsi vartaloa ”avaavia” liikkeitä. Eli kirjaimellisesti aamunavaus kropalle. Osa liikeradoista oli minulle vielä melko haastavia, mutta eiköhän se harjoitus tässäkin tee mestarin. Moni muuten varmaan muistaa ne kouluaikaiset aamunavaukset, jolloin piti seisoa selkä suorana pulpetin vieressä ja laulaa virsiä. No, laulaminen piristää aina, mutta fyysinen liike on tikkusuorana jököttämistä selkeästi parempi vaihtoehto.
Itse yritän tehdä edes pari liikettä tästälähin joka aamu, ja tänään jumppa oli seuraavanlainen:
- kyykky + käsien avaus
- leveässä asennossa painonsiirto + käden pyöritys
- ylävartalon kierto joogan warrior-asennossa
- hyväähuomenta
- kylkitaivtus leveässä kyykyssä
- askelkyykky + ylävartaon taivutus
- askelkyykky + ylävartalon kierto
- pito syväkyykky-asennossa
Aurinkoista ja energistä viikoloppua kaikille!