Possukävelyä ja hyviä tekoja.
Tänään päivä alkoi reippaasti Liftedin Jukka Joutsiniemen kehonpainoharjoitteluohjeiden mukaisella treenillä. Liikkeillä oli hauskat nimet, jotka kuvasivat hyvin tekemistä, kuten mm. sumokyykky, possu ja liskopunnerrus. Liikkeet näyttivät helpolta, mutta olivat kaikkea muuta, suosittelen kokeilemaan. Liikkeet löydät täältä.
Päiväni jatkui reippaissa tunnelmissa, kun polkaisin pyörällä kaupunkiin kahvittelemaan. Kilsoja kerääntyi mukavat 30 ja kotiinviemisiksi sain myös erityisen hyvän mielen, sillä pääsin auttamaan hädässä olevia turisteja. Kävi nimittäin niin, että pelastin pulasta lauman eksyneitä japanilaisia ja heidän massiiviset matkalaukkurykelmänsä. Yksi puhelinsoitto suomalaisella puhelinliittymällä ja erityisentärkeä ovikoodi riittivät tällä kertaa samarialaisen statukseen. Turistit taisivat tosin erehtyä luulemaan minua huoltofirman henkilökunnaksi, mutta mitäpä tuosta. Oikeat ovet saatiin auki ja kaikkien päivästä tuli parempi. Sanoivat viipyvänsä Suomessa 11 päivää. Kumartelusta ja kiitoksista ei tahtonut tulla loppua.
Eikä tässä vielä kaikki. Myöhemmin päivällä istahdin Töölönrannassa terassille siemailemaan skumppaa, kun äkkäsin sohvatyynyjen välistä lompakon. Vein rahapussin tietenkin ravintolan henkilökunnalle, ja asianomainen saa sen takaisin toivottavasti pian. Päätin siis palkita ensimmäisen hyvän työni lasillisella skumppaa ja kappas vain sain (toivottavasti) jo toisen henkilön onnelliseksi. 🙂
Ihana Töölönlahti. (Kuva Flicr)
Viikonloppuni on ollut melko mainio muutoinkin. Pyöräilyn ja jumpan lisäksi kävin juoksulenkillä ja paras hyvä teko itselle taitaakin olla omasta kehosta huolehtiminen. Ja mielestä myös! Lenkki metsässä on ihanan meditoivaa ja mieltä rauhoittavaa puuhaa, mutta paras resepti mielenhuoltoon on viettää aikaa ystävien kanssa. Kävin eilen katsomassa hyvän ystäväni kanssa elokuvan ”Kerro minulle jotain hyvää” ja haluan patistaa teitä kaikkia katsomaan sen. Ihana elokuva! Mutta muistakaa ottaa nenäliinat mukaan, voisin melkein vannoa, että ainakin naispuoliset katsojat tarvitsevat niitä.
Aurinkoista lomaa teille, jotka olette lomalla ja muille muuten vaan hyvää kesää!
ps. Kilimanjaron valloitukseen enää 111 pv.