Vanhemmat kuin tämän suvun naiset

Terve! Syysloma käy kuumana, hengailtu on ja käsikirjoituksia ei ole kirjoitettu. Koska tiistaina lähdimme Tuulin kanssa Tukholmaan hullulle kreisishoppailureissulle. Kuusi ja puoli tuntia hulluutta ja vintagetäydellisyyttä. Ennen kun näytän teille tuon itse reissun, ajattelin näyttää muutamat aarteet, jotka tuolta kolmesta ylisuuresta muovipussistani kaivoin. Ensimmäinen pussi oli Old Touch -kaupasta. Siis saanko tähän väliin sanoa että HERRAN JUMALA MITEN OLIN ODOTTANUT TUOTA KAUPPAAAAAHHHH!!! Yks mun elämäni hienoimmista hetkistä oli tuo tunti kun olin siellä. Kuolen kun vaan mietin sitä. Mutta joo nyt asiaan. Eli tavaraan.

Ensimmäisenä meillä on iiihana aarre, jonka kauppias kääri hellävaraisesti paperiin, ettei se vahingossa vaurioituisi pussissa.

Kukkuu, siellä se jo pilkistää. Joo tiedän, musta. Mulla mustaa!? Oon jo iät ja ajat toljottanut miten en vaan osaa käyttää mustaa, näytän niin gootilta siinä värissä. Mutta siis… Tämä.

Nyt heitän hei ihan vaan omalla vintagetiedollani, mutta uskoisin 20-lukua. Herkkä juhlallinen ja pelkistetysti roikkuva, todella 20-lukumainen. Ei mikään perus arkimekko, vaan dramaattinen illallismekko, varsinkin takana se peittää tyyliin pelkästään pepun, muuten se on yhtä mustaa pitsiä. Mulla on itse asiassa vähän tämän tyylinen mekko, varmaan Topshopia tai jotain. Taidan laittaa sen myyntiin.

Ja siis tuo kangas… Niin ihanan vanha. Yllättävän hyväkuntoinen, eikä hauras niinkuin normaalisti.

Tämän alla käytän tietenkin alusmekkoa. 60€ maksoi tämä, mikä olisi paljon normivintagesta Ruotsissa, mutta Suomessa tuo olisi helposti ainakin 150€. Aaaaaahhhhh haluan dramaattiselle illalliselle!!!! Plus pitää ostaa pukupussi. En uskalla pitää näitä aarteita täällä pölyn ja auringon keskellä.

Seuraavaksi vielä vanhempaa kaveria. Taas kerran vedän omalla vintagetiedolla, anteeksi oikeasti tietävät. Tämä on musta todella vuosisadanvaihteinen, käytännöllinen mutta erittäin romanttinen ja kokopitkä, sanotaan että 1900-luvun alkua.

Niin ihanan epäkäytännöllinen tähän päivään, kuka nyt tuollaisissa nykyään kaupungilla vetelee. No watevs, aion vetää kuitenkin. Ihan hullun hyvässä kunnossa on tämä, ei haurautta näkyvissäkään.

Hyvin on säilynyt myös pitsikoristeet. Kangas on paksua puuvillaa, tiedättekö sellaista paksua kuin vanhat puuvillalakanatkin on. Tällä pitää kunnolla nostaa jalkaa jos haluaa päästä eteenpäin. Ihana!

Takana ei tietenkään ole vetoketjua, vaan koko matka neppareita ja hakasia. Kauneinta tällasissa 100 vuotta vanhoissa vaatteissa on miten niistä on pidetty huolta. Neppareiden molemmilla puolilla näkyy, että siinä on ollut reikä ja korjattu pienellä palalla. Tuo palakangas on voinut olla erivärinen, mutta tod.näk mekon kangas oli jo ehtinyt haalistua kun sitten reikä paikattiin ja siksi joiissakin paikoissa on vähän värieroja. Ei haittaa! 80€ oli tämä, tooodella vähän sen oikeasta arvosta. Yli satasen se olisi täällä, varmaan 150€ lähettyvillä, paikkaukset alentaa hintaa.

Sitten jätetään vaatteet ja huudetaan HURRAA että löysin vihdoinkin albumin, jota olen etsinyt jo pari vuotta. Eli valokuvilleni jotain ihanaa paikkaa paistatella. Vanhojen esineiden iästä en tiedä mitään, mutta jotain tästä saa irti. Ennen 50-lukua on pakko olla, kukaan pastellikotiäiti ei olisi tällaista koukeroista albumia ostanut. Kukka-asia tuossa vasemmalla on hyvin art decomainen, eli vuosisadan vaihde. Googlasin fontteja, ja tuo koukeromainen fontti on näköjään ollut pop 1910-luvulla. Eli sanotaanko 1910? Ja saksalainen.

Sisällä se on hieman kärsinyt, mutta sen korjaan teipillä. Olen etsinyt valokuva-albumia, johon en tavitsisi teipata valokuvia tai laittaa niitä hirveisiin muovitaskuihin. Katsotaan miten ne pysyy tässä.

Hieman se on kulunut reunoilta, mutta niin on elämäkin. Kympin maksoin.

Sitten lahja. Jollekulle. Ostin sen paniikissa kun oli kiire jatkaa matkaa, ja tämä oli pakko ostaa vaikken tienyt kuka sen itselleen haluaisi. Nyt Jerellä on se, mutta jos poika ei keksi tälle käyttöä on se vapaata riistaa (vink vink Pietari).

Tämä ehkä kuvassa näyttää peililtä tai näkymättömältä, mutta se onkin niin kiiltävän teräksinen (tai mitä lie) että se heijastaa sängynpäällisen värejä.

Tätä on siis käytetty parranajohöylän säilytyslaatikkona, kauniilla ruskealla samettiverhoilulla. Mahdollisesti astetta hienompi kuin nykyiset muovipalikat! Kolme kokonaista euroa tuohon meni. En jaksa näitä hintoja, niiiiiiiiiin halpaa Suomen hintoihin verrattuna!!

Viimeiseksi meillä on toinen toivottu lapsi, nimittäin saippuapidike. Sain keväällä lahjaksi ihanan yleelliseltä näyttävän palasaippuan, mutta en saanut sitä mihinkään esille. Enkä todellakaan halunut laittaa saippuaa johonkin lautaselle ja odotella kun lautanen muuttuu limaiseksi ja klähmäiseksi.

Olin ajatellut kotiin kunnon saippuakulhoa, kunnes tämä ihanuus astui esiin. Kunnon pidikkeet, nostoasiat, jotka pitävät saippuan pois klähmäämästä pidikkeen pohjaa ja reikä johon kaikki ylimääräinen vesi voi sitten häipyä. Täydellinen! Luin että tämä Henrik Gahns Ab alkoi valmistaa saippuaa 1884 ja että 1910 yrityksellä alkoi mennä erittäin jees. Googlailin taas ja 10- tai 20-luvulle laittaisin tuon, niin pyöreä on tuo fontti. Mutta siis mistähän minä tiedän. Kuusi euroa maksoi tämä. Sen tiedän.

 

Ainiin ja ihan viimeiseksi vielä mun bilepariskunta. Nämä kun otan esille pakkauksesta ja vedän auki niin mulla on jotain miljoona samanlaista pariskuntaa pitämässä toisiaan kädestä! Jee!! Kolme egee.

Siinä ne oli, nuo ihanimmat ja kauneimmat, tuolta järjettömän täydellisestä Old Touchista. Olisin voinut ostaa sieltä kymmen kertaa enemmän, mutta aikaa (ja raha) oli vähissä. Jos olette Tukholmassa, sammuttakaa tietokone ja menkää sinne samantien.