Kun jääkaappi ammoittaa tyhjyyttään

av0YD0O_700b.jpg

Rakastan ruuanlaittoa ja itselle ei ole mikään ongelmaa toisinaan käyttää pidempikin aika herkkuaterian valmisteluihin. Pelkästään itselle tarkoitettu kertalounas ei kuitenkaan kuulu näihin panostusruokiin ja tuolloin useimmiten oion mutkia oikein kunnolla. Sekoittelen yhteen mitä kaapeista sattuu löytymään. Tämä kasvisavokado pasta oli kuitenkin sen verran maukas kokemus, että ajattelin muidenkin nopeaa lounasta kaipaleivien hyötyvän siitä. Omasta jääkaapista löytyy vakkarikalustona aina muutama avokado, pakastimesta jonkin sortin kasviksia muistuttavia asioita ja maustekaapista kaikki mahdolliset purkit. Näistä koostuikin tämän viikon omaksi lemppariksi muodostunut spagettilounas. Jos maitotuotteiden kanssa ei ole ongelmia, suosittelen raastamaan vielä lisäksi parmesaania tai muuta juustoa joukkoon. 

IMG_1391.jpg

Kasvis-avokado spagetti (1:lle), maidoton 

75-100 g spagettia 

runsaasti suolaa keitinveteen 

n. 150 g kasviksia (itse käytin Apetit joku sekoitus lehtikaalilla, joka oli yllättävän hyvää ja sisältää myös kivasti protskun lähteitä) 

1/2 avokado 

loraus oliiviöljyä 

reilusti limen mehua (pullosta tai tuoreena) 

maustamiseen: mustapippuria, chilihiutaleita, valkosipulijauhetta, suolaa

 

– Laita spagetti vesi kiehumaan ja keitä pasta ohjeen mukaisesti. 

– Odottaessa voi jo sulattaa kasvikset valmiiksi. 

– Lisää keitettyyn pastaan loput ainekset ja mausta reilulla otteella. 

 

Nautiskele netflixiä tuijottaen! 

 

 

 

koti ruoka-ja-juoma

Paras kakku ikinä

IMG_1385.jpg

Vaatimattomuus on yliarvostettua. Saanen siis esitellä parhaan kakun ikinä! Tai ainakin parempi puolisko on sitä mieltä aiheesta ja hänelle ei 25 – vuotis synttäreinä muut ehdotukset kelvannut. Oman maitoallergian takia itse en päässyt herkkua maistamaan, mutta kakussa yhdistyy kivasti valkosuklaan makeus ja mustaherukoiden kirpeys. Koko komeuden kruunaa suklaakuorrutus ja tuoreet marjat. Tämä on sellainen kakku joka usein maistuu henkilöille, jotka eivät muuten ole niin kakkujen perään, joten en voi muuta kuin suositella kokeilemaan. Note to self sen koristelun voisi ehkä tehdä jo ennen valkkaripullon korkkaamista… Kai se maku kuitenkin on tärkein 🙂 

 

Mustaherukka-valkosuklaakakku (n.12 hengelle) 

 

Pohja: 

22 cm irtopohjavuoka tai normaali vuoka, jos itseltä löytyy reunavuoka (siis tällainen

voita voiteluun 

korppujauhoja

5 kananmunaa 

150 g tummaa suklaata

2,5 dl vehnäjauhoja 

1 rkl vaniljasokeria 

1 tl leivinjauhetta 

hyppysellinen suolaa (jos käytät suolattua voita, ekstra suolan voi jättää pois) 

200 g voita 

2 dl intiaanisokeria tai fariinisokeria

 

HUOM! Ota ihan ensimmäisenä voi huoneenlämpöön voi-sokeri vaahtoa varten. Siinä kestää yllättävän kauan että jääkaappikylmästä voista tulee vatkattavaa. Ei kannata missään nimessä laittaa voita mikroon. 

– Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Laita uuni lämpemenemään 175 asteeseen. 

– Sulata suklaa mikrossa. Sekoita 30 sekunnin välein. 

– Sekoita kuivat aineet keskenään. (jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja suola) 

– Erottele kananmunien valkuaiset ja keltuaiset. Valkuiaiset reilun kokoiseen kulhoon ja keltuaiset pieneen astiaan. 

– Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen. 

– Lisää suklaasula muutamassa erässä samalla kevyesti vatkaten. 

– Lisää taikinaan kuivat aineet vähitellen. 

– Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. 

– Lisää valkuaisvaahto taikinaan kevyesti vatkaten. 

– Kaada taikina vuokaan nuolijaa apuna käyttäen. 

– Paista 175 asteessa uunin alatasolla 35-50 minuuttia. 

 

– Kumoa kakku pian paistamisen jälkeen leivinpaperille.

 

Täyte

250 g valkosuklaata 

200 Valion vaniljarahkaa 

4 dl vispikermaa 

maun mukaan mustaherukoita, itse käytin n. 400-500 g

2 dl vaniljamaitoa kostutukseen 

 

– Sulata suklaa mikrossa, 30 sekunnin välein sekoittaen. 

– Vaahdota kerma vaahdoksi ja vatkaa joukkoon vaniljarahka. Lisää viimeiseksi vielä sulatettu suklaa. 

– Kokoa kakku. Marjat voi laittaa joko suklaamoussen alle tai päälle tai vähän molempiin. Kostutaessa on hyvä käyttää pullasotia, jotta kosteus on tasaisesti kakkupohjalla. 

 

Kuorrutus ja koristelu 

200 g Fazerin sinistä 

1,125 kermaa

tuoreita marjoja, valkosuklaa koristeita  

 

– Sulata suklaa mikrossa, sekoita 30 sekunnin välein. 

– Kuumenna kerma reilusti kädenlämpöiseksi ja yhdistä suklaasula kerman kanssa. 

– Levitä kuorrutus kakulle tarjoilupäivänä. Jos kuorrute vaikuttaa liian löysältä levittämiseen, anna sen jäähtyä hetki. 

– Koristele tuoreilla marjoilla ja valkosuklaalla. 

Nautiskele mieluiten skumpan tai kahvin kanssa 🙂 

 

koti ruoka-ja-juoma