Riistakäristys
Yksi mun ihan kaikkein lemppareimmista suomalaisista perinneruuista on poronkäristys (tai tässä tapauksessa riistakäristys). Tietysti poronkäristys olisi vielä parempaa, mutta riistakäristys sattuu olemaan puolet halvempaa ja melkein yhtä hyvää joten you do the math. Tämän valmistamiseen saa varata jonkin verran aikaa, koska lihasta tulee mureampaa, jos malttaa hauduttaa vähän pidempään. Komeuden kruuna puolukat ja perunamuusi, jossa ei ole kitsailtu voin kanssa.
Riistakäristys (5 annosta)
600 g riistakäristys lihaa
1 paketti pekonia
n. 2 dl vettä
kokonaisia mustapippureita
3 laakerinlehteä
Perunamuusi
jauhoisia perunoita
voita
maitoa
suolaa
Lisäksi pakaste puolukoita
– Käristä silputtu pekoni pannulla ja lisää käristysliha. Anna paistua hetken. Laita vesi kiehumaaan perunamuusia varten.
– Lisää neste ja mausteet. Suolaa ei kannata lisätä koska pekonista tulee ainakin omaan makuun tarpeeksi suolaisuutta.
– Anna hautua n. 45 min kannen alla miedolla lämmöllä. Lisää nestettä tarvittaessa.
– Valmista käristyksen hautuessa perunamuusi. Kuori ja pilko perunat. Lisää perunat kiehuvaan veteen.
– Keitä perunoita kunnes ne ovat vamasti kypsiä.
– Muussaa perunat ja lisää voi sekä maito. Maito olisi hyvä lämmittää ennen lisäämistä. Itse oikaisen yleensä tämän kanssa, koska tulisi vain lisää tiskiä ja onnistuu ihan hyvin kylmälläkin maidolla.
– Tarjoile hyvin muhinut riistakäristys perunamuusin ja puolukoiden kera.
Hinta: Riistakäristys liha 5 € (tarjouksessa lidlissä) + perunat 0,6 + puolukat 1,65 + maito 0,3 + pekoni 1,35 / 5 = 1,8 €
Ihanaa viikonloppua kaikille. Tää lähtee kohta katsomaan balettia ja huomenna vuorossa purjehdusta 🙂