Pähkinäistä kanaa ja nuudeleita
Into ruuanlaittamista kohtaan on viime aikoina ollut vähän hukassa. Lautasella on lähinnä ollut salaattia eri muodoissa, joten niissä ei ole ollut mitää jakamisen arovista. Nyt kuitenkin pitkästä aikaa innostuin oikeasti kokkaamaan. Tämä on todellinen fastfood, jonka saa lautaselle n. 20 minuutisssa. Seesamöljyn tuoksu on jotenkin huumaavaa ja se on tämän ruuan perusta. Jos sitä ei löydy vielä kaapista, suosittelen lämpimästi sijoittamaan pulloliseen tätä mahtavuutta. Yllättävän monikäyttöistä tavaraa nimittäin.
Mutta pidemmittä puheitta, se resepti:
Pähkinäistä kanaa ja nuudeleita (4-5 annosta)
Marinadi:
soijakastiketta
seesamöljyä
limemehua
hunajaa
cayannepippuria
250 g broilerisuikaleita
1 paprika
3 pkt nuudeleita (riisi tai vehnä)
4-5 kananmunaa
200 g pinaattia
kalakastiketta
limemehua
reilu kourallinen pähkinöitä
öljyä paistamiseen
– Sekoita marinadin ainekset ja sekoita broileri suikaliden kanssa. Anna maustua jääkaapissa vähintään 2 tuntia ja 1 tunti huoneenlämmössä.
– Laita nuudelivesi kiehumaan. Keitä nuudelit samalla kun valmistat ”kastikkeen”. Nuudelit voi jättää vähän puoli kypsiksi.
– Laita reilun kokoinen pannu lämpenemään ja leikkaa sillä välin paprika pieneksi siivuiksi.
– Lisää paprikat pannulle ja paista kunnes ne ovat lähes kypsiä.
– Lisää broilerit.
– Kun broilerit ovat lähes kypsiä, kasaa kypsät aineet pannun toiselle puolelle. Paista toisella kananmunat ”kokkeliksi”. Sekoita kaikki tasaiseksi massaksi, kun kananmunat ovat kypsiä.
– Lisää pinaatit, nuudelit, reilu loraus kalakastiketta ja limen mehua. Sekoita.
– Viimeistele ripottelemalla rouhittuja pähkinöitä.
– Tarjoile!
Marinadi sekoitetaan näppituntumalla. En katsonut yhtään paljonko mitäkin lorautin, mutta ei se ole niin tarkkaa. Pinaatti toi mun mielestä ihanaa pirteyttä ja väriä ruokaan ja pähkinät sen sijaan hyvää rapeutta. Eniten tykkäsin tässä ruuasta siitä, että paistetut kananmunat tekivät ruuasta todella ruokaisan ja proteiinipitoisen vaikka kanaa tässä ei olekaan kovin paljoa.
Hinta
broilerisuikaleet 2 € + paprika 1 € + pinaatti 0.5 € + nuudelit 1,5 € + pähkinät 0,5 € + kananmunat 0,7€ = 6,2 €
per annos: 1,55 €
Kalorit / annos: n. 400 kcal