Katsella kirsikkapuun kukkivan

img_9895.jpg

Itämaista idylliä kevääseen tuo Etelä-Suomen puistoalueilla kukkivat kirsikkapuut. Kausi ei ole pitkä, joten tilaisuuteen kannattaa tarttua, ennen kuin ”mun oli tarkoitus mutta sitten se jotenkin meni ohi”.

Helsingissä Kaivopuistoon vaeltava vappukansaa ilahdutti Ullanpuistikossa (Tähtitorninkadun ja Vuorimiehenkadun välissä) kukkiva kirsikkapuu.

img_9841.jpg

Meilahden arboretumissa, joka on varsinainen keidas kiireisen Paciuksenkaaren kainalossa, voi rauhassa levittää picnic-vilttinsä kirsikkapuun alle ja odotella sitä tuulenpuuskaa joka romanttisesti riepottelee terälehdet tanssiin.

img_9893.jpg

Nuput ovat parasta keväässä, sillä kaikki hyvä on vielä edessä.

img_9900.jpg

Budjettiprinsessan ehdoton menovinkki onkin kokea kerralla kokonainen kirsikkapuiden kukoistus Hanami-juhlassa, joka on japania ja tarkoittaa kukkien katselua. Miettikää, että sille on sana. Nyt on syytä suomalaisenkin ns. pysähtyä haistelemaan kukkia. Maksuton yleisötapahtuma pidetään Roihuvuoren kirsikkapuistossa helatrostaina 14.5.15 klo 12-18.

Alarinteeseen pystytetyllä lavalla on budo- ja tanssiesityksiä ja musiikki kantautuu koko puistoon. Teltoista voi ostaa japanilaisia herkkuja tai vaikkapa parilla eurolla custom made maalauksen, jossa oma nimi on japaniksi maalattu musteella silkinhohtoisella paperille. Se on kätevä ottaa vaikkapa malliksi mukaan tatuointiliikkeeseen.

img_5826.jpg

Viime vuonna juhlaa vietettiin 18. toukokuuta jolloin kukinta-aika oli jo lähes ohi. Älä siis jää haikuilemaan vaan kiiruhda hitaasti!

img_5825.jpg

Tapahtuman mainos:    http://www.roihuvuori.fi/hanami/wp-content/uploads/2015/04/Hanami2015mainos.pdf

Tästä soundrackiksi 8 tuntia kirsikankukkien katseluun sopivaa mustarastaan kujerrusta:

https://www.youtube.com/embed/fQjDE8BNoZc” frameborder=”0″ height=”315″ width=”560″>

Ja me tiedämme mikä parhaiten sopii matkaevääksi:

hyvinvointi mieli suosittelen matkat

Tropical Gardenia

Budjettiprinsessa tietää, ettei tropiikkiin tarvitse lähteä merta edemmäs. Viikissä sijaitsee trooppinen paratiisi Gardenia, jonka ovet ovat kohtuullista pääsymaksua (2-4€) vastaan avoinna seikkailijoille, lomailijoille, valokuvaajille tai vain tooppisessa ilmastossa lämmittelijöille. Kasvihuoneiden lämpötila on 24-30 astetta ympäri vuoden! Sopii erinomaisesti lämpövaihteluksi Suomen kevään lonkeroilmastoon.

Trooppinen puutarha on avoinna osoitteessa Koetilantie 1, 00790 Helsinki.

ma – to  10 – 18

pe         suljettu

la – su   10 – 17

Aulassa sijaitsee myös lehtien kierrätyshylly (viimeisin vuosikerta Optiota) ja lukunurkkaus (kevään uusia häälehtiä).

Vierailun kanssa kannattaa toimia ripeästi, sillä Gardenian tulevaisuus on valitettavasti epävarma. Hyviä vierailuhetkiä ovat esimerkiksi sunnuntai 3.5.15 jolloin pihalla järjestetään kirpputoritapahtuma klo 11-14, tai äitienpäivä-sunnuntai 10.5.15 jolloin puutarhaan saa opastuksen sisäänpääsymaksun hinnalla klo 13.

img_9807.jpg

Gardenian voi vuokrata myös omiin juhliin

img_9696.jpg

Vesi solisee Gardaniassa kahdessa altaassa, joista toista asuttaa jättikarppien lisäksi myös vesikilpikonnapariskunta.

img_9797.jpg

Kalliandra eli puuterihuisku kukkii komeasti

img_9731.jpg

Reunustetut polut kutsuvat seikkailuun

img_9756.jpg

Saattaa niitä aarteitakin löytyä

img_9784.jpg

hyvinvointi mieli suosittelen matkat