Vuosi nuorten ilmastodelegaattina on ollut uskomaton kokemus, tuskaa siitä ettei ilmastokriisin eteen tehdä edelleenkään tarpeeksi ja paljon töitä jotta tämä muuttuisi, mutta myös hienoja kohtaamisia ihmisten kanssa ja ikimuistoisia hetkiä. On ollut valtava kunnia päästä tekemään töitä tällaisella mandaatilla. Ilmastomarssi tuhansien ihmisten kanssa tai Suomen edustaminen YK:ssa yhdessä presidentin kanssa tuskin unohtuvat koskaan.

Nuorten ilmastodelegaattina halusin erityisesti korostaa nuorten aidon osallisuuden merkitystä, ilmastokysymyksen monipuolisuutta ja poikkileikkaavuutta sekä viestiä nuorisodelegaattien tekemisistä vielä paremmin ja aktiivisemmin. Osallisuutta on kehitetty mm. ilmastolain uudistamisen yhteydessä työstämällä parhaita malleja nuorten mukaan ottamiseen, olen osallistunut ja tehnyt yhteistyötä hyvin monenlaisten tahojen kanssa, maakuntaliitoista naisjärjestöihin ja ympäristöjärjestöistä energia-alaan.
Jennin kanssa perustimme nuorisodelegaateille aktiivisen instagram tilin. Myös keskustelut niin nykyisen tasavallan presidentti Sauli Niinistön kuin presidentti Tarja Halosen kanssa olivat arvokkaita, vaikka näitä en varsinaisesti uskaltanut edes toivoa.

Fakta on että Suomellakin on vielä paljon kirittävää ilmastotavoitteissan. Usein on turhauttavaa katsoa paikallaan pyörivää päätöksentekoa, samalla kun tieteen viesti siitä että aika käy vähiin on entistä vahvempi. Ymmärrän politiikan hitauden ja kompromissien rakentamisen, mutta samaan aikaan ajattelen ettei minkään pitäisi olla niin itsestäänselvää kuin elinkelpoisen planeetan turvaamisen.

Kaiken keskellä olen kuitenkin iloinnut aidosti ympäristön puolella olevista päättäjistä, jotka puolustavat luontoa silloinkin kun lehdet ei siitä raportoi tai helpoimmalla pääsisi tyytymällä puolivillaiseen kompromissiin sekä yhä laajemmalle leviävästä hengestä ettei nyt ole varaa epäonnistua. Uskon että ilmastopolitiikkamme on hyvissä käsissä ministeri Krista Mikkosella, vaikka haastajia ja töitä riittääkin.

On ajoittain raskasta toimia asioiden parissa joihin suhtautuu niin kunnianhimolla ja intohimoisesti. Palkitsevinta on nähdä kovan työn lopputulos, eikä se ole kovin helppoa sillon kun asiat etenevät askeleen mitan kerrallaan vaikka tarve olisi suurille harppauksille. Aina voisi tehdä enemmän, reagoida aiemmin asioihin ja keskustella vielä ainakin parin ihmisen kanssa. Perfektionistin on ollut välillä vaikea sopeutua ajatukseen ettei kaikkea vain pysty tekemään.

Pöyristynein olen kuitenkin aikuisten ihmisten nuoriin aktivisteihin kohdistamasta ryöpytyksestä. Ilmastoaktivistit ja ylipäätään yhteiskunnallisesti aktiiviset nuoret kohtaavat vähättelyä, kiusaamista ja uhkailua. Varmasti jokainen nuorikin tiedostaa että julkisesti toimimalla valitettavasti kohtaa myös kriittisiä kommentteja. Tässä ei kuitenkaan ole kyse mistään yhdestä kolumnista tai kommentista, vaan toistuvasta ja järjestelmällisestä toiminnasta, joka osan kohdalla on johtanut jopa tappouhkauksiin. Yhtäkkiä koulukiusaamisen kanssa vuosikymmeniä käyty keskustelu tuntuu lähteneen nollasta, vaikka pitäisi olla päivänselvää ettei kiusaaminen ole koskaan kiusatun vika.
Nuorten alas painaminen ei ole uusi asia, mutta some on tuonut sen uudella tavalla näkyväksi. Kerran esiin noussutta nuorten ääntä ei kuitenkaan enää mikään vaienna.

Kyse on onneksi yhdessä toimimisesta, joukosta joka nostaa hyvän äänen pahaa korkeammalle.

Allianssilta haluan erityisesti kiittää Niinaa, joka on niin auttanut kaikissa käytännön asioissa kuin jakanut ilmastotietoaan. Vaikka oma kauteni delegaattina alkaa olla lopussa, en ole yhtään huolissani, koska jatkossa tehtävässä toimivat erinomaiset Emma ja Ellen 
Aion myös jatkaa aktiivista ilmastovaikuttamista tulevaisuudessakin, niin ilmastopolitiikan pyöreässä pöydässä kuin muutenkin.

Toimimaan ilmaston puolesta pakotti epämukavuus ja tunne siitä ettei kaikki ole hyvin, mutta eteenpäin ajaa ajatus että voi vaikuttaa ja sitä tehdään yhdessä