Makkaraperunoita, instagrammailua ja muuta viikonloppuhuumaa.

Tänään oli jälleen surullisen kuuluisa jalkapäivä ja voi sitä tutinaa treenin jälkeen! Hyvä kun sain housut jalkaan: yritin ensin seisaaltaan, mutta jouduin lopulta istumaan kun ei se yhdenjalanseisonta oikein onnistunut. Venyttelin, palauttelin ja tällä hetkellä hiukkasen tunnustelen: taitaa tulla huomisesta aikamoisen hyvä päivä – kävely saattaa olla hieman hankalaa! Mutta mielestäni se on juuri parasta – ei hyötyy ilman kipuu, niin kai sitä taidetaan sanoa.

Poika lähti tänään isänsä luokse, joten vapaa viiikonloppu tiedossa. Minulla on huimat viikonloppusuunnitelmatkin: huomenna salille ja ehkä isompaan ruokakauppaan, sunnuntaina salille ja siinäpä se sitten olikin! Tänään päätin hieman herkutella pitkän viikon päätteeksi: tein itselleni pienen annoksen makkaraperunoita (pakasteranskalaisia, aitonakkeja ja raakaa sipulia, ei ketsuppeja tai muita kastikkeita) – yhden aterian kasvikset siis jäivät välistä… Ups… Mutta ei ole huonoa omatuntoa, koska joskus on hyvä vähän herkutellakin. Iltapalaksi aion syödä dippikasviksia eli kermaviilidippiä, paprikaa ja kurkkua, ehkä porkkanaa. Yleensä lisänä olisi esim. kukkakaalia, mutta sitä nyt ei sattunut lähikaupassa olemaan tuoreena enkä jaksanut lähteä kovin kauas 🙂

Huomasin eilen Instagramissa vieraillessani hassun seikan. Miesten stalkkailu on näköjään vaihtunut fittejen mimmien stalkkailuun! Se on parasta motivaatiota: katsella kauniita naisvartaloita ja haaveilla siitä, että itselläkin olisi sellainen. En ole löytänyt itselleni täydellistä ”tavoitevartaloa”, sillä koen haluavani yhdeltä tuota ja toiselta tätä. Lopputulemaksi olen saanut, että nyt ehkä olen täysin hurahtanut tähän touhuun. 

Vuosi on todellakin vasta alussa, mutta olen kyllä aika ylpeä itsestäni: ruoka on ollut terveellistä, salilla on tullut käytyä, alkoholilla ei ole läträtty tippaakaan, vasta nyt viikonlopulle ostin 1,5 litran Coca-Cola Zero -pullon, joulun turvotuskin on tipo tiessään ja motivaatio on kohdillaan. Tärkeintä mitä olen huomannut on, että luotan itseeni ja uskon siihen, että pystyn hillitsemään itseni ja, että minä vihdoinkin pystyn tähän! En katso päivittäin surullisesti peiliin vaan hymyillen ja totean: ”mie pystyn tähän ja sie häviät (viitaten vatsamakkaraan)”.

Tässä vielä salikuva tältä päivältä. Hassua kun vaatteet päällä näyttäisi jo nyt suhteellisen hyvältä, mutta aijai kun piti tänäänkin salilla käydä suihkussa: alaston vartalo ei sitten silmiä hivele ei lainkaan, mutta siitä sitten ehkä toiste. Käytän muuten muitakin salivaatteita! Kassi vaan on sattunut tämän viikon olemaan töissä, joten vaatteet ei siellä ole kertojen välillä vaihtuneet, ups.