Parketin hionta ja uusinta
Meneehän se kesä näinkin! Meillä on uusittu lattia! Vanha parketti hiottiin ja lakattiin uudelleen ja miten upea siitä tulikaan! Keltaisuus on poissa. Mutta ei vielä tässä kuvassa, vaan näytän miten lattia muuttui vaihe vaiheelta.
Vanhempani hieman ensin empivät, että tulee niin iso homma mokomasta, mutta nyt kumpaakaan ei harmita yhtään. Ammattimies paikalle ja homma parissa päivässä ohi. Kerron nyt hieman työvaiheista äitini avustuksella.
Kuvat olen ottanut kännykkäkameralla, joten ne eivät ole samaa laatua, kuin blogissani normaalisti. Kyllä näistä kuitenkin värierot selviää. Koska meillä oli tarkoituksena uusia koko olohuone, alkoi tilanne rönsyilemään käsistä, ainakin isäni mielestä. Äitini mainitsi, että eikö nyt samalla olisi mahdollisuus hioa parketti, kun kaikki olohuoneen kalusteet oli saatu pois tieltä (Niille löytyi uusi koti. Meitä ne olivat palvelleet vuodesta 1993 lähtien, vaikka sohva oli tietysti vaihtunut useamman kerran). Äitini jopa selvitti asioita etukäteen ja siihenkin netti oli oiva apukeino.
Meillä on 1993 valmistunut talo ja silloin on myös laitettu tammiparketti. Äiti aina välillä mietti, että onko hän todellakin valinnut noin kellertävän puun lattiamateriaaliksi, kunnes netistä selvisi, että puuhan kellastuu aina vanhetessaan. Ei parketti tuolta näyttänyt, kun se asennettiin. Ja nykyisin on uusia keinoja estää puun kellastuminen nopeaan tahtiin.
Tässä on lattia, kun se on kertaalleen hiottu.
Parkettimies totesi, että vuosikymmeniä tätä hommaa tehneenä, ihmiset valittavat, että suurin työ tässä hommassa on huonekalujen ja tavaroiden siirtäminen pois tieltä. Sen jälkeen homma on voiton puolella. Jotkut parketit täytyy hioa siten, että ensin hiotaan toinen puolisko, siirretään tavarat toiselle puolelle ja sitten hiotaan vasta toinen, jotta tavarat saadaan siirrettyä taas pois tieltä jo uusitulle osuudelle. Sekään ei ole ongelma, mutta viivyttää työtä hieman. Parketin kun kannattaa antaa kuivua ja kovettua ainakin viikon verran, ennen kuin sille kannattaa nostaa isoja huonekaluja. Kävellä voi jo lopullisen työn jälkeen seuraavana aamuna, kunhan yön ehtii kuivahtaa.
Tässä kuvassa näette, miten suuri väriero on entiseen! Parketti on nyt hiottu kahteen kertaan ja meidän portaat ovat ne entiset. Lattia oli juuri tuon värinen, ennen käsittelyä. Arvatkaa vaan, menevätkö portaatkin kohta käsittelyyn? Ne maalataan valkoiseksi, ihanaa!
Tässä kuva hiotusta lattiasta. parkettimies tuli meille keskiviikkona. Lattiapintaa meillä on n. 75 neliötä parkettina, joten ala on aika suuri. Kun aamulla aloitettiin, katsottiin ensin, oliko mosaiikkiparketista paloja irti. Tästä parkettityypistä kuulemma jonkin verran irtoaa niitä betonipohjasta. Minä äidin kanssa edellisenä päivänä kävin läpi kilkutellen joka ikisen palan ja ne palat me merkattiin valmiiksi. Äitini sanoi, että ”nyt löytyi tytölle hyvä työ”. Olin kuulemma tosi nopea ja hyvä tässä. Kuulin heti, kun palanen oli irti. Tämä säästi valtavan määrän parkettimiehen työaikaa, kun me tehtiin se etukäteen. Irronneita paloja ei ollut paljon muualla, mutta keittiössä niitä oli todella paljon. Ensimmäinen työvaihe olikin uusien palojen vaihtaminen ennen hiontaa.
Keskiviikkona ja torstaina siis hiottiin ja laitettiin liimakerros päälle. Hionta ei oikeastaan paljon pöllynnyt, vaikka ihmiset niin luulevatkin. Kyllä sitä pölyä oli hieman pöytäpinnoilla ja ilmassa, mutta loppujen lopuksi määrä oli hyvin vähäinen ja laskeutui nopeasti. Parkettimiehellä oli imuri, johon pölyt menivät. Hionnasta tuli aika kova meteli, oli parempi olla joko alakerrassa suljettujen ovien takana tai ulkona. Perjantai-aamuna lattia lakattiin kahteen kertaan. Lakan sekaan sekoitettiin valkoista, joka tulevaisuudessa estää parketin kellastumista. Meillä laitettiin kaksi kerrosta. Sitä voi kuulemma laittaa yhdestä kolmeen kerrosta.
Perjantaina ei työmieheltä kulunut kuin kolme tuntia enää koko hommaan. Hän piti lakkakerrosten välillä kaksi tuntia kuivumisaikaa. Kissamme piti pitää ulkoruokinnassa, ettei vaan olisi tassutellut omalle kupilleen vakiopaikalle.
Lakka haisi pahalle. Olimme siskoni luona yötä koko perhe. Seuraavana päivänä isäni jo oli kotona ja tuuletteli hyvin ja piti ilmastointia kovemmalla. Kun tulimme äidin kanssa kotiin kahden yön jälkeen, ei meillä haissut enää yhtään millekään, mutta olipa hieno lattia! Lakat ovat kehittyneet myös kovasti viime vuosina ja niiden haju ei ole enää niin viipyilevä ja karmea, kuin muutamia vuosia sitten. Niin, ja kyllä se kamala sombrerokin häviää sieltä olohuoneen seinältä :)
Tässä lattia keittiömme tammikaapistoa vasten. Ennen lattia oli hyvin samaa sävyä, joskaan ei niin tumma kuin kaapisto. Nyt eron huomaa! Keittiökin on sitten uusittava parin vuoden sisällä viimeistään. Mutta nyt olohuoneen maalaukseen ja uuden sisustuksen pariin. Ikea here we come!