Kuinka suuri vaikutus yhdellä opettajalla voi olla?

Rakkaat vanhemmat! Haastan teidät mukaan kommentoimaan tähän postaukseen.

Olen 11-vuotias. Olen neljännen luokan loppusuoralla. Olen vilkas ja olen puhelias. En ole opettajan suosikkeja. Tai ainakin minusta tuntuu siltä. Miksikö? 

Meillä on ihana luokka ja kiva kaveriporukka. Meillä ei kiusata ketään! Silti, minusta tuntuu välillä kuin hakatulta, kun tulen koulusta. Puhun nyt siitä, kuinka meitä tasapäistetään ja siitä kuinka meistä halutaan tehdä taikinat samaan muottiin. 

Olen uuden energian lapsia – niitä, joita syntyy nyt kohinalla maapallollemme pitämään huolta meidän kaikkien tulevaisuudesta. Meille on ennen kaikkea tärkeää, että meistä tulee onnellisia! Olemme äitini kanssa puhuneet tästä aiheesta usein. Hän itse kertoo, kuinka hän ajautui sellaisiin töihin, joissa hän ei ole ollut onnellinen. Joita tehdessä hänestä tuntui, kuin osa itseä olisi jäänyt huomiotta. Hän on osannut korjata tilanteen – myöhemmällä iällä. Nyt hän tekee sitä, mistä hän saa virtaa ja elämän iloisia kuplia.

Minä uskon, että kun synnymme, meillä on kaikilla omassa sielussamme jo olemassa ne asiat, joita haluamme tehdä ja joissa tiedämme jo heti olevamme vahvoilla ja hyviä. Minä olen musikaalinen, täysin puhdas lauluääninen, luova ja innovatiivinen (piti tarkistaa sana äidiltä), omaan tietynlaista johtajuutta kaveriporukassa. Olen hyväsydäminen ja pidän valokuvauksesta ja monen uuden asian kokeilusta. Olen niin nuori ja tiedän sen, että varmaan suurin osa asioista, joita minunkin päähäni pälkähtää, on jo kokeiltu, mutta minä en ole vielä itse sitä tehnyt. Äitini usein sanoo, että on sulla tyttö mielikuvistusta! Hieno idea taas Riina!

No, koulussa sitten meitä arvioidaan numeroilla vain tiettyjen aineiden kesken. Meillä on matikkaa ja enkkua ja äikkää, vähän piirustusta, liikuntaa ja tajuttoman vähän musiikkia. 

Riinalla on taas matikan läksyt tekemättä. No joo, myönnän, lauloin illalla kaksi tuntia ja kirjoitin blogia. Rakastan tehdä niitä asioita. Unohdin matikan. Useimmin kuitenkin teen kaikki läksyni, vaikka en ole kovin järjestelmällinen ja huolellinen. Siinä minulla on opeteltavaa. Ja minä opin – minä kasvan.

Meillä on koulussa eräs juhla joka vuosi. Viime vuonna me jo olisimme halunneet esiintyä siellä. Emme saaneet, muut saivat. Meille luvattiin, että tänä vuonna sitten. Luvan saaminen oli kiven ja kannon alla. Intimme sitä, että meille on luvattu. Ei mitään vaikutusta. Äitini lohdutti minua, että en välittäisi, koska pääsen kuitenkin esiintymään tänä kesänä kesäteatteriin ja ensi syksynä olen mukana uutuusrevyyssä. ”Jos sinun taitojasi ei arvosteta koulussa, minä arvostan ja monet muut. Älä anna sen masentaa”.Viikkoa ennen tapahtumaa meille sitten ilmoitettiin, että no, okei, voitte esiintyä. Opettajalle se voi olla ihan yhdentekevää. Meille nuorille ei!! Onko oikeasti niin, että lapset, jotka haluavat esiintyä, eivät saakaan sitä tehdä, koska sitä ei pidetä tärkeänä? Ja MINÄ sanon, että esiintymistaito on todella tärkeä asia! Me esiinnytään joka päiväisessä elämässämme eri tilanteissa, jo pelkästään ensivaikutelman tekeminen on esiintymistä ja se on TÄRKEÄÄ! Edellisenä päivänä oli kenraaliharjoitukset, kuten aina aiemminkin. Me emme saaneet osallistua niihin! Meidän piti mennä vain suoraan näytökseen. Se ei ollut tärkeää opettajan mielestä. Voi pyhä isä! Kaikki suuret tähdetkin harjoittelevat! Toinen esiintymisjoukkue oli saanut harjoitella kuukauden ajan ja välitunneilla yms. 

Kun esitys sitten tuli ja se meni hyvin, minua tulivat muut opettajat kehumaan. Myös omalle opettajalleni oli sanottu, että varsinkin Riina teki vaikutuksen taidoillaan. Tämän minun opettajani sanoi myös minulle. Kerrankin. Erään toisenkin kerran hän on kehunut minua. Yhden ainekirjoituksen jälkeen hän sanoi koko luokan kuullen, että ”Riinasta voi tulla vaikka kirjailija”. Arvatkaa, miten paljon nämä asiat merkitsevät? Kannustus ja mahdollisuuksien antaminen. Minusta tuntuu, että niitä ei ole tänä vuonna koulussa herunnut. Enkö minä ole antanut yhtään mitään aihetta siihen? Enkö?

No, olen eläväinen ja puhun paljon. Minulla oli käytös seiska. Seiska! Ei voi olla totta, minä olen ihan kunnollinen tyttö, joka ottaa muut huomioon. Minun seurassani viihdytään. Minä unohdan jotakin joskus kotiin ja saatan kammata hiuksiani tunnilla, mutta että seiska!? Seiska?

Siskollani oli ala-asteella maailman ihanin opettaja. Hän oli itse luova ja lahjakas – varsinkin musiikissa. Hän kannusti kaikkia oppilaita esiintymiseen, uskaltamaan omien rajojen kokeilussa ja aina sai esiintyä. Hän suorastaan pyrki siihen, että tietynlainen lahjakkuus lapsessa ei jäisi piiloon. Lahjakkuus on helppo todeta matematiikassa ja loogisessa (piti tarkastaa äidiltä) ajattelussa, mutta ei niinkään taideaineissa – ainakaan nykyisessä koulujärjestelmässä. Tämä opettaja kannusti ja opetti uutta ja antoi mahdollisuuksia. Siskoni sai koululta paljon kannustavaa palautetta. Sisko sai stipendejä lahjakkuudestaan. Hänellä on erittäin lämpivät välit jo eläkkeelle jääneeseen opettajaansa, joka käy aina siskoni keikoilla kuuntelemassa ja kannustamassa. 

Välillä minusta tuntuu, etten osaa mitään enkä ole mitään, kun en menesty sillä tavoin koulussa. Olen keskitason oppilas, eli ei minua pitäisi kovin paljon kurittaa siitäkään. Englannissa olen todella hyvä. Miksikö? No, koska laulan paljon. Eritoten ulkolaista musiikkia.

Äitini kertoi, että ei hänen aikanaan ollut niin suuria mahdollisuuksia tehdä kouluissa kaikkea, kuin on nykypäivänä. Siltikin, häntä pyydettiin esiintymään, laulamaan ja näyttelemään. Jo silloin! Hän oli näytelmäkerhossa ja sai stipendin. Opettajat olivat kannustavia, vaikka luokkalaiset siihen aikaan kiusasivatkin. Eivät kiusaa enää!

En minä tarvitse jatkuvaa ylistystä ja suitsutusta, vaikka ne kieltämättä tuntuvat hyvältä. Minä tarvitsen mahdollisuuksia! Tarvitsen tilaisuuksia saada näyttää, että minustakin on johonkin! Että minulla on jotakin erityistä, mitä ei ole kaikilla. ETTÄ EN OLE NIIN HUONO IHMINEN KUIN MINUN TODISTUKSENI ON!

Kiitos äiti, että ymmärrät. Ja kannustat! Ja kiitos iskä, mummo ja sisko! Kiitos teatteriohjaaja Piia!

Entä te muut? Te koululaiset, opettajat, vanhemmat? Mitä kokemuksia teillä on?