Pitkästä aikaa ehdimme äitini kanssa taas ruotia näitä elämän syntyjä syviä. Minulla on ollutkin aikamoinen viikko takana. Sanoisin suorastaan, että kiirettä, kun on pitänyt ehtiä harrastuksiin, kavereille kylään ja hieman kotihommiakin tehdä. Läksytkin on pitänyt lukea, blääh. Mutta nyt vihdoin olen tässä ja olen valinnut meille väittelyyn seuraavat kaksi aihetta. Kolmas eli viimeinen aihe on äitini keksimä. Pyysin häneltä neuvoa.

Sorry, no English translation this time

1. SHOPPAILU

Äidin vastaus:

Kyllä ovat ajat muuttuneet minun lapsuuteeni verrattuna. Ehkäpä se on kuitenkin hyvä, koska loppujen lopuksi muutos on hyvästä. Välillä pistää kuitenkin ihmetyttämään tämä hillitön ostoskulttuuri. Kaupungille pitäisi päästä shoppailemaan jatkuvasti. Lisää vain ostoskeskuksia rakennetaan ja nuoriso haluaa mennä niihin luuhaamaan. No joo, onhan ne toki kivemmat näin talvella ajanviettopaikkoina, kuin kylmä sää, jos vaan seisoskellaan tumput suorina. Pari-kolme tuntia ei riitä siis alkuunkaan, kun tytöt pääsevät shoppailemaan. Puseroita sovitellaan ja ihania koruja ja kasseja. Lähes kaikki ostokset liittyvät ulkonäköön. Lienee ominaista näille esiteineineille.

Lisäksi en ymmärrä ollenkaan sitä, että mikään ei nykyisin riitä. Jos ostan jotakin, niin se on ”Voi äiti, kiitos, tää on ihana. Kiitti paljon.” Mutta jo seuraavassa lauseessa tulee vastaan, että tarvisin sitä sun tätä, ethän ostamatta jätä. Sen kun vielä onnistuisi opettamaan, että raha ei oikeasti vain kasva puissa. Se pitäisi jotenkin myös ansaita. Lisäksi jossakin vaiheessa olisi syytä katsastaa myös yhdessä tätä kulutushysteriaa noin ylipäätänsä. Vaikka kyllä tästä aina aika ajoin puhunkin. On niin paljon turhaa tavaraa, maapallo hukkuu saasteisiin. On niin paljon lapsityövoimaa ja sitä tulisi yhteistuumin karsia. Ennen tultiin paljon vähemmällä toimeen ja oltiin silti onnellisia. Jokin tavara saattaa lämmittää mieltä hetken ja sitten sen jo unohtaa. Kokemukset ovat niitä, joita kannattaa keräillä elämän tielle.

Se minun täytyy kuitenkin myöntää, että uusia vaatteita tarvitaan nyt jatkuvasti, koska tuo tyttönen kasvaa vähintään sentin kuukausivauhtia. Lisäksi Suomessa on haastavaa omistaa vaatteita neljälle vuodenajalle. Että silleen.

Tyttären vastaus:

Ei se ole pelkästään shoppailua, vaan se on hanging aroundia kavereiden kanssa. Osaa kavereista näen muuten tosi harvoin pitkien automatkojen takia, niin on helppoa tavata juuri ostoskeskuksissa. Varsinkin, kun kukaan meistä ei omista vielä ajokorttia, joten vanhempia tarvitaan siinäkin mielessä kuskeiksi ja heillekin on sitten tekemistä ostoskeskuksissa, koska he voivat tehdä ruokaostokset siinä samalla ja mikseivät kahvitellakin.

Ja onhan se niin, että pitää olla muodikasta vaatetta päällä eikä mitään rääsyjä. Loppujen lopuksi eihän mulla mene ihan kamalasti rahaa, kun en ole mikään ”lissu”. Mä ostan tarpeeseen. Ja sellaisia vaatteita, jotka ovat minusta kivoja. Sitten ostan koruja, hiustarvikkeita ja meikkejä. Vaikka en vielä kouluun toki meikkaakaan, mutta käytän niitä kaikissa kuvauksissa ja leikeissä.

2. ARVOSTELU JA NEUVOMINEN

Äidin vastaus:

Kyllä se asia vaan on niin, että meillä aikuisilla on niin paljon enemmän elämänkokemusta, että me tiedetään asioista enemmän (ainoastaan 18-20 vuotiaat nuoret tietävät meitä enemmän, tämä siis supersarkastinen huomautus). Ja muistakaa kaikki lapset, että me oikeasti ollaan eletty jo tuo aika ja tiedetään tasan tarkkaa mitä se on. Niin, meitäkin on neuvottu ja ohjeistettu. Luuletteko te, että me vaan saatiin elää ihan miten haluttiin? Jatkuvaa ohjeistamista ja syyttelyä se on ollut meidänkin kohdalla. Tämä ei ole teille mikään kosto. Ei, rakkaat lapset! Tämä on teille opetusta tulevaan itsenäisyyteenne. Kun sinulla Riina on oma koti joskus, niin jätätkö kaikki vaatteet lattialle lojumaan? Jätätkö likaiset lautaset ruokapöydälle? Jätätkö pyykit pesemättä ja lakanat vaihtamatta? Tämän kaiken haluan sinulle opettaa. Haluan, että olet omatoiminen ja osaat hoitaa oman huushollisi sitten joskus. 

Haluan myös, että sinusta kasvaa myös muita ajatteleva nuori nainen, eikä omaa napaasi tuijottava pissis. Ja muista myös se, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kaiken mitä annat, saat sen kaiken takaisin. Mitä siis haluat olla saamassa?

Tyttären vastaus:

No nyt kyllä ärsyttää. En mä ole mikään pissis. 

3. VALOJEN PÄÄLLE JÄTTÄMINEN

Äidin vastaus:

Niin, tietää kyllä missä huoneessa Riina on milloinkin käväissyt. Meillä muu perhe on oppinut jo valokatkaisimien paikat aika hyvin. Riina vaan ei tunnu muistavan niitä ollenkaan. Jos hän käy vaikka alakerran varastosta hakemassa jotakin, sytyttää hän ensin valot yläkerran eteiseen, sitten alakerran eteiseen ja sitten kodinhoitohuoneeseen ja sitten varastoon. Ei siinä mitään, mutta kun hän tulee takaisin, edelleen joka paikassa palaa valo. Ei puhettakaan mistään sähkön säästämisestä. Meillä voisi olla tämä ”Earth hour” eli valojen poisjättö useamminkin, kuin kerran vuodessa. 

Itse taisin kyllä olla samanlainen lapsena. Jonkinlaista pimeyden pelkoa on ollut havaittavissa. Muistan, kun muutimme kaupungista maalle ja ensimmäisen kerran tajusin, mitä on oikeasti pimeys. Ei katuvaloja missään. Ja olin itse silloin jo aikuinen. Kaupungissa sentäs yölläkin loistivat katuvalot ja jonkun lampun valo osui omaan huoneeseen. Tämäkin on totuttelukysymys. Nyt en enää kaipaa noita valoja, en kaipaa niitä myöskään sisällä joka huoneessa. Voin olla paljonkin suht pimeässä ja ainakin sammutan valot aina, kun en aio huoneessa enää asioida. Ja tiedättekö mikä on kaikkein kauneinta pimeydessä, mitä kaupunkilaiset eivät koskaan kunnolla näe? Upea tähtitaivas! 

Tyttären vastaus:

Kyllä minun siskonikin jättää vielä valoja joka paikkaan. Ihan oikeesti! Hänkään ei ole täydellinen! Enhän minä ilman valoja mitään näkisi, en ole kuten meidän Pipari-kissa, joka suunnistaa parhaiten pimeässä. Minähän olen pimeässä ihan sokea. En halua törmäillä esineisiin ja kaapinkulmiin. Yölläkään ei ole muuta tekemistä kuin sytytellä valoja. Joskus herään keskellä yötä ja laitan sitten heti valot päälle. Näkee paremmin katsella unia, kun on kunnon valaistus. 

Ja tähän päätämme tällä kertaa, ettei mene ihan riidaksi. Eiköhän me vielä palata vastaaviin aiheisiin, kun ollaan hieman rauhoituttu.