Jatkakaamme siitä, mihin viime viikolla jäimme. Ruodimme siis taas asioita, jotka perheessämme aiheuttavat jatkuvaa nipottamista. Äitini ei ymmärrä minua ja minä mukamas en ymmärrä aikuisten elämää lainkaan. Katsotaan nyt sitten taas äitini kanssa asioita molempien näkökulmasta.

This time, sorry, no translation in English:(

1. HUONEEN SIIVOUS

äidin mielipide

No voi pyhä jysäys, minkä pommin uskalsi laittaa tähän ensimmäiseksi, rohkea tyttö! Mistähän nurkkauksesta alkaisin? Tosiasia on, että ehkä liian helpolla olen tämän lapsen siivoamisessa päästänyt. Itse haluan paikkojen pysyvät siisteinä ja usein korjailen hänen jäljiltään sitten tavaroita pitkin kämppää. Riinahan on helppo paikallistaa, koska selkeä rojuvana kulkee hänen perässään. Kun hän tulee kotiin, takki heitetään lattialle myssyineen. Seuraavaksi reppu jää just siihen seuraavaan oviaukkoon. Mitä ikinä Riina keksii tehdäkin, on se sitten piirtämistä tai meikkaamista, tavarat löytyvät aivan varmasti samalta paikalta vaikka viikon päästä, jos en minä ystävällisesti (enkä aina niin ystävällisestikään) hänelle niistä huomauta. Lisäksi, jos Riina lainaa jotakin, ihan mitä vaan, se on aivan satavarma, että se ei palaudu paikoilleen. 

No, laatikot ja kaapit meidän on usein pakko siivota yhdessä, koska hänellä ei ikinä riitä intoa viittätoista minuuttia kauempaa tehdä tätä iloista asiaa ilman ohjausta. Se, mikä hänessä on hyvä puoli, on se, että hän osaa luopua tavarasta. Muutoin hänen huoneensa olisi kattoa myöten täynnä kaiken maailman rojua. Usein siivotessaan hän pystyy laittamaan jo tarpeettomiksi katsomansa tavarat huoletta eteenpäin. Samoin on vaatteiden laita. Mainitsinko jo, että vaatteethan eivät koskaan löydä kaappiin asti. Siinä niitä on iloisesti joka puolella huoneen lattiaa; sängyn alla ja kaappien välissä. Vaatepinoja siellä täällä. Ja sukat! Ne eivät ole koskaan samaa paria – jaloissakaan. Minä ihan varmasti olen ostanut parillisia sukkia, mutta näen niitä harvoin pyykätessäni.

Jos huoneessa on pölyä, ei Riina sitä huomaa eikä mitään suurempiakaan kissan kokoisia rojukasoja huoneensa lattialla. Usein pyydän häntä, että ottaisi edes lattialla olevat tavarat pois. Hän lupaa sen tehdä ja kun menen tarkistamaan, sitä tavaraa on hävinnyt kolmasosa. Uudet lasitkin on hommattu ja silti hän ei näe niitä kökkäreitä. Sen sijaan, jos pieni näppylä on otsassa, sen hän huomaa kyllä.

(Tästä hän ei tule pitämään, mutta oli pakko ottaa kuva tänään hänen huoneestaan.)

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. 

Ole hyvä, käy istumaan. Voit tehdä läksysi kirjoituspöytäsi ääressä 🙂

tyttären mielipide

No takin mä kyllä heitän, mutta en lattialle, vaan laitan sen pöydän päälle ja pipot ja hanskat siihen päälle. Saattaa ne kyllä olla kuivumassa takkahuoneessa joskus kaksikin viikkoa, kun en muista niitä hakea. Ja omat tavarani jätän ruokailutilan pöydälle, koska ei kaikkea tarvitse tehdä samalla kertaa valmiiksi. Jos esimerkiksi piirrän, niin mangan piirtämisessä menee useampi päivä, eikä ole kivaa sitten taas uudestaan ottaa niitä esille. Siihen menee ihan liikaa aikaa mokomaan hommaan.

Kyllä minä palautan tavarat paikoilleen, mutta myönnän, että en ehdi tehdä sitä aina heti. Voi mennä useampi päivä, että kerkeän ne palauttaa. Ja lattialla olevista vaatteista sen verran, että jätän siihen lojumaan ainoastaan ne vaatteet, jotka meinaan laittaa seuraavana päivänä päälle. Ja usein on niin, että kissamme Pipari haluaa mennä juuri minun vaatteitteni päälle nukkumaan, enkä minä raaski sitten niitä alkaa siirrellä, kun toisella on niin hyvät unet kesken.

Minun huoneessa ei ole pölyä! Ihan oikeesti! Minun huoneeni lattialla ei ole mitään mikä minua häiritsee! Jotain pieniä möykkyjä voi joskus olla.

2. LÄKSYT JA KOULU

äidin mielipide

Tästä asiasta en juurikaan jaksa nipottaa. Olemme mieheni kanssa päättäneet, että Riinaa neuvotaan läksyissä, jos hän apua pyytää (ei juuri pyydä), muutoin hän hoitaa läksynsä itse. Joskus saatan kysyä, että onko läksyt tehty. Aina on! Milloin hyvin, milloin huonommin, mutta jollakin tapaa kuitenkin. Riina ei ole mikään hikke koulussa ja kun ottaa huomioon tuon elohiiren käytöksen, voin uskoa, että meno voi olla tunneillakin kaikkea muuta kuin hiljainen. Minusta vain on ihanaa, että lapset ovat erilaisia ja eloisia, mutta tottahan toki toisillekin pitää työrauha antaa. Yhdessä vaiheessa opettajalta tuli viestiä, että Riinalla on aina jokin kirja tai vihko hukassa. Joo, tiedetään. Toiset ovat huolellisempia kuin toiset, niin se vain on. Toiset taas pätevät muulla saralla. Meillä enemmän ongelmia aiheuttaa kouluun lähteminen, kun samalla autolla mennään pitkän matkan takia. Siellä Riina kaikessa rauhassa valitsee päällepantavaa, kun muut jo ovat autossa odottamassa. Aina saa hoputtaa.

Riinan numerot ovat nousseet neljännellä luokalla. Hän on todella hyvä englannissa ja saksassa ja pärjää nykyisin ihan mukiinmenevästi matikassakin. Minä vain olen iloinen siitä, että Riina on omanlaisensa; iloinen ja rohkea ja toiset huomioon ottava tyttö. Jos parit läksyt on tekemättä tai kirja unohtuu, se ei ole ihan kamala asia. Itsepähän sitten saa opettajan huomautukset kestää. Muistan hyvin oman kouluaikani; minä kirjoittelin laulunsanoja kirjoihin ja koulu ei kiinnostanut siinä vaiheessa yhtään.

tyttären mielipide

Minä olen usein aamulla ennen koulua mummolla tai mummilla (minulla on pitkä koulumatka ja menen vanhempieni kyydissä heidän töihin mennessään usein mummolle tai mummille, jotka asuvat ihan koulun lähellä). Tottahan toki silloin kirjat ja vihkot ja muut tykötarpeet ovat milloin missäkin. Kun lähden kotoa, niin usein kirja on sitten mummolla, jossa tein iltapäiväläksyt tai sitten mummilla. Niiden on helpompaa, jotka pääsevät lyhyellä koulumatkalla suoraan kouluun kotoa.

Mua ei ole hoputettu melkein kertaakaan kouluaamuina! Käyn vain joskus hakemassa jotakin, mikä unohtuu.