jakautunut tyylipersoonallisuushäiriö?

 

Aina puhutaan siitä oman tyylin löytämisestä. Semmoisesta, jossa tuntee olonsa mukavaksi, ja joka sopii itselle ja omaan persoonaan kuin nenä päähän. Minäkin olen sen oman tyylini jo aikaa siten löytänyt, mutta en vain sitä yhtä tyyliä vaan useamman. Jakautunut tyylipersoonallisuushäiriö?

Rakastan kauniita korkeita korkoja ja skarppeja leikkauksia, naisellisia yläosia ja ylellisiä laukkuja. Toisaalta taas viihdyn oikein mainiosti myös bikerbootseissa, rikkinäisissä farkuissa ja rennoissa yläosissa. Suuri rakkauteni boheemi hippityyli taas nostaa päätään varsinkin kesäisin. Tosin nyt myös tänä syksynä minulla on suuri palo pukeutua Minnetonkan mokkasiineihin, etnisiin kuoseihin, liian isoihin neuletakkeihin ja 70-luvun vintagepaitoihin. Ja on myös päiviä, jolloin kiskon kaikista mieluiten jalkaani Converset ja päälleni hupparin. Ehkä en sitten kuitenkaan ole löytänyt omaa tyyliäni? Tai sitten on olemassa se punainen lanka, joka kantaa läpi jokaisen eri tyylilajin – tehden niistä omani.

Onko sinulla se yksi, oma tyyli, vai vaihteletko fiiliksen mukaan kuten minä?

boho1.jpg

linkit alkuperäisiin kuviin

Muoti Oma elämä Trendit

the boot season

kuva1.jpg

kuva2.jpg

kuva4.jpg

 

HUIVI & TAKKI H&M / PUSERO Vintage (70s) / JEGGINSIT River Island / SAAPPAAT See by Chloé

Wassup! Ei täällä ihan maailmankartalta sentään olla kadottu, mutta aika kiirettä on pitänyt. Edelliset viikot ollaan vietetty melko tiiviisti Miehen uutta showroomia remontoiden, ja jokainen siitä projektista liiennyt vapaahetki Olivian kanssa. Instagramseuraajat saattoivatkin nähdä kuvan minusta nikkaroimassa korkokenkää vasarana käyttäen. Illalla Olivian käytyä nukkumaan olen itsekin ollut niin kuitti, että usein olen nukahtanut Olivian viereen jo kahdeksan-yhdeksän kieppeillä. Tai vaihtoehtoisesti kukkunut hereillä kahteen asti yöllä. Tosin yökukkumisessa on ollut se hyvä puoli, että tein taas unettomana surffaillen muutaman hyvän vintagelöydön 🙂

Ja vuoden mutsi tässä hei! Olisi ehkä pitänyt seurata säätiedotuksia vähän tarkemmin – olisin huomannut ajoissa, että tuon pikkuneidin kaikki lämpöiset vaatteet viime talvelta ovat tietenkin aivan liian pieniä. Juostiin eilen illalla siis kiireen kaupalla hakemaan sopivampaa vaatepartta ja karvavuorattua kenkää, raukan paleltua ensin päivä hoidossa matalissa tennareissa ja liian lyhyissä haalarinlahkeissa. Tänä aamuna oltiinkin sitten asianmukaisesti puettuja, Olivian ihaillessa suunnattomasti uusia popojaan kirkkaan pinkillä karvavuorella 🙂

Matkan varrella ehdittiin kuvaamaan pikaisesti myös päivän asua. Korkkasin saapaskauden alkaneeksi, kun kiskoin aamulla jalkaan See by Chloén 70’s-henkiset saappaat. Olisiko kenelläkään muuten antaa vinkkiä, millä noita vaaleita kumisia pohjia saisi putsattua?

Muoti Oma elämä Päivän tyyli Trendit