Kampin stailauspäivän satoa

liike6.jpg

Viime lauantaina koitti jo etukäteen jännittämäni Kampin stailauspäivä, jossa pääsin kokeilemaan siipiäni stailaajana muiden Lilystä tuttujen bloggareiden kanssa. Oma kotipesäni oli siis Benettonin ja Sisleyn myymälä, jonka valikoimista olisin kelpuuttanut omaan kaappiini vähintään joka toisen vaatekappaleen 🙂

Päivä oli ihan älyttömän mukava, ja viisi tuntia lensi kuin siivillä. Iso kiitos upeille stailattavilleni sekä Benettonin ja Sisleyn mielettömän mukavalle henkilökunnalle!

liike11.jpg

liike5.jpg

Päivän aikana ehdin stailaamaan neljä asiakasta. Kaisalle haettiin ripaus rokkia, klassiselle Jossulle hieman vintage-henkistä lookkia, Emmille rennon tyylikästä arkipukeutumista ja mekoista pitävälle Evalle astetta tyylikkäämpää smart casual -linjaa. Olin etukäteen jo miettinyt valmiiksi muutamia mahdollisia asukokonaisuuksia ja vaatekappaleita kullekin, jolloin itse stailaustapahtuma meni sujuvasti eteenpäin. Rennolla meiningillä ja hauskalla fiiliksellä oli kiva tehdä töitä stailattavien kanssa, ja kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä asuihinsa.

kaisa.jpg

Takki, t-paita ja farkut Benetton / laukku ja kengät Sisley

jossu.jpg

Takki ja laukku Benetton / Mekko ja kengät Sisley

emmi.jpg

Paita, housut ja laukku Benetton / takki ja kengät Sisley

eva.jpg

Koko paketti Sisley

Lopuksi vielä se ainoa kameralle tallentunut kuva itse stailaajasta, pikaisesti peilin kautta otettu räpsy sovituskopissa. Kuvassa näkyvät kiilakorot kuitenkin vaihtuivat kesken päivän mukavampiin biker bootseihin, tosin ilmeisesti kuitenkin liian myöhään – kotiin päästyä päkiät huusivat apua. Väsynyt mutta onnellinen stailaajanoviisi oli koko illan yhtä hymyä – kyllä oli niin kiva päivä!

liike14.jpg

 

Muoti Päivän tyyli Trendit

Vielä ehtii mukaan stailattavaksi Kamppiin 31.8.!

cover_she_never_know_the_way_he_looks_at_her_19.jpg

Vielä ehtii ilmoittautua mukaan stailattavaksi Kampin Benettonille/Sisleylle! Voit varata oman stailausaikasi suoraan myymälästä numerosta 09 77 385 301. Jos edellinen postaus on mennyt ohi, voit lukea lisää stailauksesta ja Kampin tapahtumasta tästä postauksesta.

Kävin tänään myymälässä, ja voi vitsit että siellä on kaikkea ihanaa – saadaan monta upeaa asua aikaiseksi! Nähdään huomenna Kampissa!

Muoti Trendit