Mistä olen itse luopunut ja saanut siksi rauhaisamman arjen?

Kerroin instagramin puolella, että olen luopunut jatkuvasta enemmän tavoittelusta. Senkin sallin itselleni vasta, kun eräs elämänmittainen etsintä päättyi.

Kai se on osa selviytymisviettiä, osaksi taas yhteiskunnan painetta ainakin somen ja median puolelta, että meitä jatkuvasti painostetaan olemaan enemmän. Jos ei ole työssään uupunut, ei saavuta riittävää statusta ahkerana ja eteenpäin menevänä luonteena. Mikä on täyttä potaskaa. Pitää olla harrastuksia, projekteja, lapsia, kavereita ja kalenteri täynnä.

Elin myös itse tiukasti mieli tuossa oravanpyörässä. Mikään ei ollut tarpeeksi, koskaan. Jatkuvia projekteja, enemmän rahaa, parempi työ, uusi ammatti.. Ku tuntee aina saavutetusta asiasta riittämättömyyttä, se syö ihmisen sisältä hyvin nopeasti. Kun ei lepää koskaan. Vielä, kun omat syvät arvot eriävät maailman paineesta, on burn out väistämätön. Juuri siksi, koska ikinä ei tule löytämään sitä pistettä, missä olisi viimein hyvä ja tarpeeksi olla. Vaikka olisi presidentti, paavi tai ministeri. Jos ei ole koskaan tarpeeksi, on myös aina onneton. Aina.

Siispä, todella aikaisin matkani alussa, viitisen vuotta sitten aloin tiedostaa asiat, joissa teen itseäni vastaan. Yksi noista asioista oli juuri tämä eteenpäin paahtamisen tunne. Mikään tutkinto ei riittänyt. Mikään työpaikka ei ollut tarpeeksi. Jopa parisuhteessani minun piti kokoajan olla parempi, ymmärtäväisempi ja läheisilleni kivempi. En voinut aloittaa mitään, koska minun olisi pitänyt olla siinä heti lähtöjään ekspertti. Muu ei riittänyt.

Joten. Aloin tietoisesti pysähtyä ja puhutella itseäni. Aloitin tiedostamalla, kuinka jumalattoman paljon ihmisellä onkaan, mutta mitä hän sivuuttaa maailman paineen alla. Aivan sama, mitä ihmiset minusta ajattelisivat, minä alkaisin olla jo lähtöjänikin tarpeeksi. Minuna. Ilman nimikkeitä, tutkintoja, harrastuksia, ystävälaumaa tai mitä tahansa. Luovuin eteenpäin paahtamisen tarpeesta ja kokoajan enemmän tavoittelusta. Saatamme miellyttää huomaamattamme muita, koska luulemme, että maailman tapa on sellainen. Mutta pahimmillaan elämme kaikki siinä uskossa ja paineessa, kun luulemme sitä normiksi. Aloin vapauttaa itseäni tuosta paineesta ja alkaa olemaan kiitollinen kaikesta siitä valtavan hyvästä, joka minulla jo oli. Suuri taakka lähti sydämeltäni pikkuhiljaa. Pysähtymällä, muistuttamalla itseäni omista arvoistani ja kuuntelemalla tietoisesi itseäni ja ympärilläni tapahtuvaa tilannetta. Aloin aktiivisesti pysähtyä ja olla jokaisessa hetkessä tarpeeksi.

Lakkasin lukemasta myös ”tsemppikuvia”. Sellaisia joissa sanotaan että ”Ole parasta sua satakymmenen prosenttisesti, joka ikinen päivä.” Anteeksi nyt, mutta sellainen on ihmiselle fyysisesti mahdotonta. Nuo kuvat muodostuivat järjettömän paineistetuiksi itselle. Marginaalinen ryhmä hyötyy nähdessään joka ikinen aamu ”Paina paina paina eteenpäin” -lausahduksia ja nähdessään facebook-videossa jonkun antavan ohjeita kuinka hekin voivat ansaita viisinumeroisia summia kuussa, jos noudattavat tätä ja tätä ohjetta.

Kuinka surullisen taitavaa markkinointia on se, kuinka esim elämäntapavalmentaja kauppaa kursseja ja ”juhlii” taas yhtä kuukautta taloudellista vapautta. Kyllä, näistä kursseista voi olla suuri apu. Kyllä, jotkut heistä tienaavat todella hyvin elämäänsä tyytymättömien ihmisten auttamisella. Mutta muistakaa hyvät ihmiset, että juuri tämä markkinointi ruokkii ihmisessä, ellei jopa luo tarvetta olla tyytymätön siihen, mitä jo on. Se on nerokasta ja kaikkien oppikirjojen mukaista toimintaa. Luodaan ihmiselle tarve, jota hänellä ei välttämättä ennen ollut, vahvistetaan epävarmuutta ja sitten myydään hänelle ratkaisu ongelmaan. Joten olkaa nirsoja siitä, millaisia tuntemuksia annatte ulkopuolelta tulevien asioiden teissä herättää ja huomatkaa nämä tuntemukset.

Maailmassa on nykypäivänä todella paljon mahdollisuuksia uuden tekniikan ansiosta vaikka mihin. Mutta älkää sokeasti uskoko jokaisen kaupantekijän ajatuksia ja tarjouksia. Mikä ala ja mitkä yritykset maailmassa eivät hyötyisi juuri ihmisen epävarmuudesta ja halusta turvata itseään lisää? Vaateala myy mielikuvia paremman näköisestä olemuksesta, joka kätkee ”virheet” alleen. Finanssi-ala myy taloudellista turvaa, lainoja vakuutuksia ja oman omaisuuden hallintaa turvallisesti. Elintarvike-ala kauppaa energisempää olemusta, parempaa ravitsemusta ja sairaudettomampaa elämää.

Aloin huomata itsessäni tuon epävarmuuden, jota ympäristö aiheutti ja tein siitä lopun.

Toinen asia, josta luovuin, oli epäterveelliset ihmissuhteet.

Tarvitseeko kukaan ympärilleen ihmisiä, jotka jatkuvasti saavat meidät voimaan huonosti? Kaikkiin ihmissuhteisiin mahtuu myös vaikeuksia. Tarkoitankin nyt sellaisia ihmisiä ympärillämme, jotka enemmän tai vähemmän tietoisesti puhuvat meitä alaspäin ja saavat meidät tuntemaan itsemme vähemmäksi. On toki tärkeää tiedostaa, onko kyseessä oma epävarmuus vai myrkyllinen ihmissuhde. Yllensä nämä ovat tosin hyvin erotettavissa.

Tehdäämpä nyt selväksi, että Sinä ansaitset ympärillesi rakkautta ja enimmäkseen positiivista virettä. Et ankeuttajia, lyttääjiä tai oman pahan olonsa jatkuvasti päällesi oksentajia. Sinulla on oikeus asettaa raja, mitä elämääsi saa kantaa sisälle. Jos negistelijä ei ymmärrä vihjettä, kun kuudetta kertaa yrität kääntää puheenaiheen valoisampaan suuntaan, saattaa hänen itsensä olla aika saada vihje haitallisista tavoistaan. Jos ”kaveri” kysyy kuulumisiasi aina, kun hänellä itsellään on lastia purettavanaan, eikä koskaan kuuntele sinua tai jaa kivoja tapahtumia elämästään, on aika puuttua asiaan. Jos lähisuhteesi saa sinut epäilemään arvoasi ja jatkuvasti saa sinut surulliseksi, ei ole kyse rakkaudesta. Ainakaan sellaisesta, jota kannattaisi vaalia ja jolle pitäisi antaa omaa huomiotaan.

Alku oli todella hankalaa. Silloin vielä aika arkanakin ihmisenä pelkäsin jääväni yksin, jos alkaisin karsia niitä vähiäkin ihmissuhteita, joita minulla silloin oli. En ollut tajunnut omaa tunnettani siitä, mitä ansaitsin. Mutta pikkuhiljaa, rajoja asettamalla (ja monia itkuja itkeneenä) huomasin elämänlaatuni paranevan. Kyllä ihminen haluaa toiselle olla hyvä, jos oikeasti välittää. Elämästäni karsiutuivat ne ihmiset, joiden kanssa elämänpolun jakaminen oli yksipuolista. Kun karsii välillä asioita, tekee huomaamattaan tilaa uusien asioiden tulla luokse. Ja siinä niin kävikin. Kun viimein uskalsin luopua ja siinä välissä olla oma höpsö itseni, sain elämääni ihmisiä, jotka vaalivat sellaisia asioita. Kun näytin, mitä olen, huomasivat muut samanlaiset että tuollahan on heimolainen. Olin myös itse tarkkaavaisempi siitä, minkälaisia suhteita jäin vaalimaan. Yhtäkkiä sain lyhyen ajan sisällä enemmän hyviä ihmissuhteita, kuin mitä minulla oli ollut vuosiin yhteensä! Rohkeus tässä asiassa palkitaan. Hakeudu sinne, missä samanlaiset majailevat ja anna ympäristösi nähdä, mitä olet.

Kolmas asia: itseinho.

Tästä voisi kirjoittaa vaikka kirjan. Vaatii todellista lyhentämiskykyä että tarinasta saa blogikelpoisen, mutta yritetään. Sain muinoin kuulla aivan liikaa, miten outo ja liian sitä tai tätä olin. Kun sosiaalinen ympäristö ja muukin ympärillä oleva maailma henkii tietynlaisia, hyvin kapeita hyväksyttäviä asioita, alkaa ajan kuluessa epäillä itseään. Pitäisi olla paksunahkaisempi, kovempi, ahneempi, ei niin empaattinen, paheeton, hiljempaa…. Olen viimeaikoina ymmärtänyt itseäni paremmin, kuin koskaan ja tarinani on nyt täysi. Mutta ennen, kuin ymmärsin alkaa ottaa haltuun tilaani tässä maailmassa, tilanne oli aika toivoton. Tuntui, ettei maailmassa ollut tilaa sellaiselle, kuin minä. Suuri syy oli se, ettei minulla ollut vielä koskaan ollut ympärilläni kunnolla vahvistavia olosuhteita. Olin surkea ystävystymään enkä ollut löytänyt vielä nuorella iällä kunnolla kaltaisiani (onneksi myös ihania ihmisiä oli siellä ja tuolla). Tunsin aina todella väkevästi joukkoon kuulumattomuutta.

Sitten, tiettyjen asioiden tapahduttua sain valaistuksen siitä, että jos aina tulisin olemaan epäsopiva, olisin sitä saakeli sitten ihan mieluusti vaikka itsekseni! Olisin ainakin edes tässä pienessä tilassa onnellinen ja riittävä! Tuosta juuri lähtikin se sosiaalisten suhteiden haravointi. Mutta se aloitti myös matkan itseeni. Siihen mitä olin. Siihen mitä edustin. Ja löysin, ensimmäistä kertaa kuunnellessani itseäni, ihmisen jolla on sittenkin kaltaisensa. Mutta kuten hän itse, hekään eivät liiku joukoissa tai pidä kaupungeista tai arvosta hälyä. Tajusin olevani ihan mahtava introvertti, luontorakas, kahvisieppo, humoristinen, nörttisielu, hiljaisuuden ja rauhan arvostaja-villasukkaihminen! Ja luoja miten paljon yhtäkkiä pidinkään tuosta löytämästäni tyypistä. Mutten ollut vielä koskaan tutustunut häneen. Olin koko historiani ajan naamioinut omia luonteenpiirteitäni yrittäessäni sopeutua edes jollainlailla sosiaalisesti hyväksyttäviin asioihin. En ollut koskaan saanut tietoa siitä, että kaltaisiani on valtavasti. Epäonninen palaute ympäristöstä oli ollut hyvin rajattua, enkä ollut saavuttanut ikinä tilaa, jossa olisin voinut juhlistaa sitä, mitä olin.

Tuosta alkoi muutos. Sain ymmärryksen myös siinä, että on virhe kätkeä asioita joita on. Silloin tulee helposti väärinymmärretyksi ja väärin tulkituksi. Joten myös minun oli muutettava suhtautumistani ympäristöön. Tuona aikana opin olemaan pelotta empaattinen muita ihmisiä kohtaan. Sillä sosiaaliset naamarimme voivat kätkeä aivan mitä tahansa ja se mitä tarvitsemme, on lempeys ja hyväksyntä. Vaikka aina emme voisi osoittaa sitä takaisin.

Luovuin inhosta myös kehoani kohtaan. Olin menneisyydessä näännyttänyt sen, tuhonnut sitä, rasittanut sen äärimmilleen ja vaatinut siltä mahdottomia. Ymmärsin, että juuri tämä on minun muotoni tässä maailmassa. Siinä, missä pystyttelin henkisiä lippusiimoja pienen juurimuodostuneen reviirini ympärille, aloin myös hyväksyä tämän maallisen asumukseni. Kuinka upeasti se taisteli terveyteni eteen joka päivä, kuljetti minua paikasta toiseen ja mahdollisti kaiken mitä halusin tehdä. Aloin antaa sille vähän kiitosta. Ja tajusimpa senkin, että jos pitäisin huolta siitä, se pitäisi huolen minusta. Saatan edelleen tökätä itseäni otsa rypyssä. Mutta sitten jostain syvältä kuuluu ääni, että ole lempeä itseäsi kohtaan, nainen.

Neljäs asia on vertaaminen muihin.

Jokainen meistä on oma yksilönsä, arvoineen, ajatuksineen, mielipiteineen ja suosikki-asioineen. Meidän ei kuulu olla homogeenistä massaa ja sulautua toisiimme niin, ettei meitä erota rivistä. Meidän ei kuulu tykätä samoista asioista, olla samaa mieltä tai muutakaan. Erilaisuutemme tajuaminen ja sen luonnollisena pitäminen on ensiarvoisen tärkeää matkalla kohti omaa rauhaisaa olemista.

Epävarmimmat apinat pitävät suurinta ääntä. Oman mielipiteensä julistaminen totuutena on pelkästään hölmöä kuuntelematta muita. Siinä asiassa ihmiskunta voisi olla niin paljon sivistyneempikin. Omat mieltymykseni ja mielipiteeni eivät hetkahda siitä, jos joku julistaa vieressä äänekkäästi omiaan. Se on ollut yksi isoista valaistumisistani. Minun ei tarvitse lähteä mukaan epärakentavaan väittelyyn tai puuttua toisen sanomisiin (tietysti joskus se on toivottavaa) vain koska hänen näkemyksensä eroaa omistani.

Se että jollakulla voi olla kauniimpi tukka, tyylikkäämpi tapa pukeutua, valtava talo ja mitä kaikkea, ei vähennä sitä, mitä itse olen. Voin juhlistaa toisen ihmisen hyviä asioita ilman, että se millääntavoin vähentäisi omieni arvoa. Saatan sanoa tuntemattomallekin mieleen putkahtavan kivan asian. Lähinnä siksi, koska meillä kaikilla on omat taistelumme. Omaisuutemme muoto ei suojele meitä ihmisiä ihmisyyden vaikeudelta tai samoilta suruilta. Olemme siinä mielessä lohdullisesti samanlaisia.

Tottakai ihminen tuntee kateutta muita kohtaan sillointällöin. Se on inhimillistä ja luonnollista. Sen huomaaminen ja salliminen on ihan terveellistä. Kun huoman kateuden nousevan, joskus jopa sanon sen ääneen ja teen siitä vitsin. Samalla annan toisen ymmärtää, että todella ihailen hänen omaamaansa asiaa. Emmekö voisi välillä sallia toisillemme sellaisia hetkiä valokeilassa? Toki se riippuu myös vastapuolen tavasta ottaa vastaan sellaisia asioita. Kaikilla meillä on jotain, mistä joku toinen haaveilee. Emme ole sillätavoin toisistamme tärkeämpiä, vaan erilaisia.

Energia- ja aika-management eli energian- ja ajan hallinta.

Nyt hatunnosto elämäntapavalmentajalle, joka esitteli tämän aiheen. Se oli mullistava. Usein ihmettelemme, minne meni aika ja energia? Oli koko päivä, mutta saimme tehtyä vain yhden aikomistamme asioista. Joskus sekin on tarpeeksi ja ponnistus itsessään. Mutta jos löydämme itsemme jatkuvasti tilanteesta, jossa elämme yli resurssiemme, on asiaan hyvä puuttua.

Ihmisellä on käytettävissään tietty määrä energiaa joka päivä. Jokaisella meistä, on päivässä tismalleen saman verran tunteja. Miksi sitten osalla meistä aika tuntuu riittävän kaikkeen ja toisilla se ei riitä mihinkään? Minne hukkaamme energiamme?

Jokainen tekemäsi ja huomioimasi asia on sijoitus. Olet valmis sitouttamaan erilaisiin asioihin äx määrän aikaa ja energiaa. Jippo on alkaa huomata, minne sijoituksesi osuvat. Se on kuin jakaisit piirakkaa. Se on yhtä iso kaikilla, sinä itse päätät, minne sen jaat. Tämä tekniikka on hyvin silmiä avaava. Meillä ei ole noita asioita loputtomasti, vaikka kuinka mustasukkaisesti haluaisimme ja venyttäisimme. Sitä on ainoastaan se tietty määrä, piste.

Minkälaisiin ja ennenkaikkea minkäluontoisiin asioihin jaat omasi? Itselleen voi tehdä vaikka kaavion niistä asioista ja olla todella rehellinen kaikesta, mitä päivän aikana puuhaa. Esiin nousee varmasti aika helposti puhelin ja some, esmerkiksi. Huomasin suuren osan aikaani ja sievoisen siivun energiaa kuluvan keskustelujen käymiseen ja viestien neputtamiseen eri kielillä puhelimen ääressä. Osan jutustelusta vähensin minimiin sen perusteella, oliko asiaa oikeasti. Yksi hyvä ratkaisu oli alkaa lähettää ääniviestejä. viestin lähettämiseen meni murto osa, viestistä kuulee äänenpainon ja keskustelu on muutenkin ihmisläheisempää ja viestittely mahtuu silti päivässä johonkin väliin. Kahvilla käyminen sillointällöin on paljon parempi ratkaisu, kuin jokapäiväisten meemien jakaminen kasvoitta ja ”haha” vastausten laittaminen. Joillekin tämäkin on tärkeää vuorovaikutusta, mutta ymmärrätte punaisen langan.

Joku osaisi heti laatia itselleen kaavion päivän energiasyöpöistä ja aikakaivoista. Itselleni parempi tekniikka oli tiedostaa päivässä, milloin tekee mitäkin. Minkälaisia sijoituksia voisit tehdä lisää, että hyvinvointisi paranisi? Piirakasta pitää jäädä hyvä osa myös levolle ja epätuottaville asioille. Jokaisen ihmisen jako onkin siis aivan yksilöllinen.

Oman vajavaisuuden piilottelu

Kukaan meistä ei voi olla tuhatprosenttisesti super-itsensä kokoajan. Kun teemme ja toimimme, olemassa on aina inhimillisen virheen mahdollisuus tai muu sellainen. Jos tekee aina silti parhaansa, on nuokin erehdykset täysin sallittuja. Meidän ei tarvitse piilotella sitä, ettemme ole kaikessa hyviä! Eihän kukaan ole. Meidän ei myöskään tule sättiä toisiamme, kun erehdys sattuu. Pahin karhunpalvelus itselle, on lopettaa sallivuus inhimillisyyttä kohtaan ja opettaa tilalle pelko. Pahimmassa tapauksessa alamme vältellä asioita, joissa emme ole superhyviä, sataprosenttisen valmiita ja yrittämättä eksperttejä.

Kukin meistä on vajavainen. Muun vaatiminen itseltä tai muilta on epärealistista. Joskus kömmähtää ja siitä tulee ottaa vastuu, mutta liiallisen kuorman ottaminen on epäterveellistä. Kyseessä on oppirahat, jotka meidän joskus tulee maksaa ennen kuin osaamme jotain tyystin.

Itselleen nauraminen on hyvin terveellistä. Usein myös ympäristömme on helpottunut huomatessaan, ettei täydellisyyttä tarvitse esittää. Sitä ei ole olemassa, mutta on olemassa tarpeeksi hyvä. Joskus teemme vääriä päätöksiä, huonoja valintoja tai virheitä. Tärkeintä on, kuinka toimii sen jälkeen.

Päätän kirjoitukseni näihin asioihin, jottei siitä tulisi ihan mielettömän pitkää.

Ajatuksellista uutta viikkoa ja rauhaisampaa olemista. <3