BABY SHOWER 🎀

🌹Baby shower juhlat🌹 kirjoitettu 31.5.2021

Lauantaina minut yllätettiin niin upeilla juhlilla. Olin aivan häkeltynyt ja herkistynyt, kun ystäviäni oli saapunut myös pohjoisesta asti juhlistamaan meidän tulevaa pientä tyttöä.

Kaikki ystävät eivät paikalle päässyt, mutta olitte koko päivän ajatuksissa mukana❤️

Juhlat olivat enemmän kuin mitä osasin kuvitellakkaan. Ihanan rento tunnelma, hyvää ruokaa, naurua ja onnen kyyneleitä.

Siskoni oli koristellut juhlapaikan niin upeaksi & hänen tekemä red velvet infinity rose kakku oli UPEA!

Juhliin oltiin panostettu niin paljon, että enemmänkin kuin muutaman kerran on kyyneleet silmiin tullut.

En voi sanoin kuvailla kuin kiitollinen olen perheestäni ja kaikista ystävistäni. Sitä sanoo aivan liian harvoin kuin paljon he merkitsevät ja tuovat elämään iloa.

Kiitos siis teille vielä juhlista ja että olette elämässäni💗

Pohjoisessa kotona ollessani silloin muutamia viikkoja sitten, toinen siskoni oli järjestänyt minulle myös sinne baby shower juhlat!

Juhlissa oli siellä asuvat perheen jäsenet, ystäväni sekä ihana anoppini. Meillä oli silloin myös niin sanoinkuvaamattoman upeat juhlat.

Saunottiin ja syötiin hyvin siskoni tekemiä herkkuja. Harmi kyllä, tässä hässäkässä kuvat jäi oikeastaan aivan täysin ottamatta, mutta parhaat muistot ovat mielessä!

Saimme pienelle niin ihania lahjoja molemmissa juhlissa että ei kyllä osattu odottaa tällaista ollenkaan.

Lyhyesti ja ytimekkäästi voin sanoa
OLEN JUURI NYT NIIN ONNELLINEN JA KIITOLLINEN❤️🙏🏽

Perhe Rakkaus Ystävät ja perhe Tapahtumat ja juhlat