ENSIMMÄINEN LÄÄKÄRIKÄYNTI & PALJASTUS TULEEKO MEILLE POIKA VAI TYTTÖ?

Kirjoitettu Tiistaina 9.2.2021

Eilen oli ensimmäinen lääkärikäynti. Se tehdään viikoilla 10-18 ja minulle tehtiin viikolla 17 (16+6) Ensiksi kyseltiin vähän kuulumisia ja jos on jotain perus sairauksia tai lääkityksiä, leikkauksia jne. Siellä käydään läpi myös aiempien raskauksien kulku tai mikäli on keskenmenoja. Minun tapauksessa vähän juteltiin keskenmenostani eli tuulimunasta, joka oli viime elokuussa. Kyseli miten nyt voin, mitkä tuntemukset on tästä raskaudesta ja onko mitään mielenpäällä. Katsottiin paino ja se nousee hyvään pieneen tasaiseen tahtiin. Samalla kerralla tehdään gynekologinen tutkimus missä minulta katsottiin limakalvot, kohdun suun tilanne ja koko. Tämän tutkimuksen tärkein aihe alkuraskaudessa on mahdollisten tulehduksien etsiminen. Tämän jälkeen kuunneltiin pienen sykkeet ja ne oli noin 155-160. Hän oli taas siellä ihan kunnolla vauhdissa niin ei aivan tarkkaa sykettä saanut. Ihan jännittää kuin vilkas tapaus täältä on tulossa. Mieheni on kova liikkumaan ja ei oikein osaa olla paikoillaan, eli varmaan isäänsä tullut! Käynti oli tosi nopeasti ohi, varmaan kesti 15min. Minulla olisi eilen ollut myös aika virtuaalisesti diabetes hoitajan kanssa. Kun minulle ei tullut linkkiä minkä kautta olisin päässyt keskusteluun aloin ihmetellä että mikäs on. Minulle sovittu aika oli siis alkanut siinä vaiheessa joku 15min sitten ja ajattelin että hän on vain myöhässä. Soittelin Espoon neuvolaan ja sinne kun soittaa niin tulee se että ne soittaa takaisin ja olisi soitellut jonkin 1,5h kuluttua vasta. Sain kuitenkin Espoon neuvolan chatista palvelua nopeasti ja sieltä soitti sitten minulle. Ei aluksi löytänyt minulle varattua aikaa ja tässä vaiheessa oli jo 30min myöhässä tämä meidän sovittu aika. Kunnes hän vihdoin löysi ajan ja kertoi että hoitaja ei varmaan ole huomannut että aika on live meet kautta. Hoitaja soitti minulle ja ei enää keretty pitää tätä aikaa kun 40min oli jo kulunut joten uusi aika sitten ensi viikolle. Sain sen kuitenkin suoraan Tapiolan neuvolaan joka helpottaa siinä mielessä että saan laitteet suoraan eikä niitä tarvitse sitten erikseen hakea.

Tosiaan edellisessä postauksessa käytiin läpi vähän eri oireita mitä minulla on sekä erilaisia testejä minkä perusteella katsoin kumpi meille tulisi. No niiden perusteella 1 äänellä meni johtoon tyttö vauva.. Ja meille tulee..🥁🥁🥁🥁🥁🥁🥁🥁

.

.

.

.

.

.

🌸TYTTÖ🌸

Jotenkin sisimmässäni olin niin tyttö fiiliksillä, mutta loppua kohden aloin miettimään että onko se kuitenkin poika! 🙈 Kyllä se tällä kertaa äidin vaisto oli oikeassa. Samoin neulatesti ja kiinalainen kalenteri! Haha.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *