SOKERIRASITUS JA VIIKOT 15-17

Moikka taas pitkästä aikaa! Tulin tänne kirjoittelemaan vähän kuulumisia. Kirjoitan ja postaan tosiaan instagramin puolella (Caroliinanmatka) aktiivisemmin kuulumisia ja päivitän sinne ajantasalla viikot. Tänne teen aina tällaisen yhteenvedon muutamasta viikosta 😊

Viime postaus olikin viikoilta 14 ja nyt voisin kirjoitella siitä eteenpäin mitä kaikkea tässä on tapahtunut.

 

RASKAUSVIIKKO 15 & SOKERIRASITUS TESTI (27.1.2021)

Kävin sokerirasitus testeissä maanantaina.
Ennen testiin menoa piti paastota 12h. Testissä otettiin ensimmäinen verikoe jonka jälkeen juotiin glukoosijuoma ja odotettiin 1h. Sen jälkeen otettiin taas verikoe ja odottelua 1h jonka jälkeen vielä yksi verikoe eli kolme yhteensä. En oikein pidä piikeistä ja minulle sattui vielä sellainen pistää joka ei oikein osannut ehkä täysin hommaansa. Toki voi olla syy myös se että suonet mulla on tosi piilossa ja vähän hankala saada mutta muutamia sellaisia näytteen ottajia joskus ollut että opastaa mitä pitää tehdä että tulee suonet ja siirtää tavallaan ne ajatukset pois. Tämä sitten pisteli vääriin paikkoihin ”ai se ei ollutkaan suoni” jne. No selvisin hengissä ja tämä olikin se ”pahin osuus” tässä mielestäni.😁
Eilen soitin tuloksista neuvolaan. Ensimmäinen arvo oli 5.4 jonka suositus raja oli 5.3 ja siinä se oli, se ei enempää tarvinnut. Minulla siis todettiin raskausajan diabetes. Kaikki muut arvot oli hyvät. Kun soitin neuvolaan ja hän kertoi tulokset minua aluksi niin kiukutti tämä tilanne että noinkin pienestä!? Olin kyllä varautunut tähän sillä äidilläni oli tämä aikanaan ja siskollani todettiin myös. Pienen kiukku hetken jälkeen aloin ajattelemaan että toisaalta hyvä nyt näin, sillä jos se olisi ollut rajalla niin en seuraisi niin tarkasti syömisiä ja juomisia mutta nyt täytyy alkaa vähän miettimään mitä suuhunsa laittaa. Myös uskon että aterioiden rytmitys päivään paranee. Sain ajan ravitsemusterapeutille jossa käydään läpi miten nyt toimitaan tämän kanssa ja siitä sitten myöhemmin lisää kun tämä keskustelu on käyty ja sokerimittaus laite haettu.

Nyt on siis jo viikko 16 (15+1) Taas viikko vierähtänyt todella kovaa vauhtia. Oloni alkaa olla täysin normaali. Ainut mitä huomaan tässä vaiheessa raskautta on aika kova jano kokoajan, sekä tietysti vessassa ramppaaminen. Hengästyminen on välillä aivan jopa naurettavaa miten pienestä se voikaan tulla, mutta kuuluu asiaan. Pääkipua on muutamana päivänä ollut, mutta uskon että se johtunee täysin siitä että niskani on vaan niin jumissa. Ajattelin varata ajan naminaan pää- ja niskahierontaan jos se auttaisi asiaan.💆🏽‍♀️ Sitten asiaa raskaus vaatteista. En ole sen kummemmin mitään ostanut sillä normaalistikin pidän mekkoa ja sukkahousuja. Kävin kuitenkin ostamassa muutamat raskaus sukkahousut ja nämähän on aivan parhaat! Vaikka mahaa ei niin vielä ole mutta turvotusta alkaa jo olemaan niin nämähän on niin ihanat! Suosittelen kyllä ehdottomasti näihin panostamaan sillä nämä voittaa normi sukkahousut ihan heittämällä. Myöhemmin tietysti sitten tulee rintaliivien ostot. Mitä raskausvaatteita te suosittelette ehdottomasti hankkimaan vai oletteko pärjänneet ilman?

RASKAUSVIIKKO 17 (3.1.2021)

Ihanaa kun olo on täysin normaali! Ei ole refluksin oireita, olen pirteä ja jaksan tehdä niin paljon enemmän. Nyt vaan taas välillä tuntuu että onko sitä raskaana kun ei ole taas mitään tuntemuksia eikä oikein näy vielä raskaus. En myöskään tunne liikkeitä vielä. Milloin te aloitte tuntemaan liikkeitä? Vihdoin sain eilen aloitettua taas sen salilla käymisen. Aloitin aika maltillisesti, vähän aerobista ja muutamia koko kropan liikkeitä. Meidän kuntosalille oli tullut kaksi hieronta penkkiä ja siinä vietin sitten varmaan enemmän aikaa kun itse kuntoillessa 😁 Tänään myös salille meno ja jos nyt sitten ottaisi vähän enemmän hikeä pintaan ja tekisi kunnon jalka treenin 🏋🏽‍♀️ Olenkin muistaakseni aiemmin maininnut että luonteeltani aika malttamaton ja äkkipikainen persoona. Olen miettinyt jo heti raskauden alussa että haluan sitten heti tietää kumpi sieltä on tulossa kun se on mahdollista, mutta mieheni on taas aika päinvastainen luonteeltaan. Sain kuitenkin mieheni houkuteltua vihdoin yksityiselle ensi viikolla katsomaan kumpi sieltä olisi meille tulossa, tyttö vai poika? En malta odottaa! Mieli on kyllä niin vaihdellut että kumpi sieltä olisi tulossa. Minulla on alusta asti ollut sellainen fiilis että tyttö tulisi, mutta kokoajan erilaiset jutut viittaa aika vahvasti poikaan. Teen seuraavana kirjoituksen erilaisista oireista/ testeistä mitä oon tehnyt että kumpaan nyt viittaisi niiden perusteella ja katsotaan meneekö oikein!

Perhe Parisuhde Rakkaus Raskaus ja synnytys

Toinen kolmannes ja niskapoimu ultra

Moikka pitkästä aikaa myös tänne! Olen tosiaan aktiivisemmin alkanut kirjoittamaan instagramin puolelle Caroliinanmatka sivuille raskauden etenemisestä niin siksi tänne ei ole tullut nyt oikein tekstiä. Nyt voisin kirjoittaa vähän pidemmän tekstin raskausviikko 10 jälkeisestä ajasta! Kopioin aika paljon nyt instagramin puolelta tekstejä kun aikaa on sen verran kulunut 🙈

27.12.2020

Raskausviikko yksitoista on lähtenyt käyntiin! Nyt on kyllä mennyt viikko niin nopeaa taas että ei ole kerennyt edes oikein ajatella ajan kulua. Huonoa oloa ei ole paljoa ollut ja refluksi vaivaa silloin tällöin. Väsymystä on jonkin verran, mutta ihanaa kun on saanut olla lomalla ihan rauhassa ja nukkua nyt kunnolla. Ollaan oltu mökillä ja ulkoiltu paljon. Joulun aika on ehdottomasti minun lempi aikaa, olo on niin rentoutunut. Lunta on paljon ja saa olla kotona pohjoisessa perheen ja ystävien kanssa❤️ Kyllä ne lapset sen joulun tekevät, kolmella sisaruksellani on lapsukaisia ja on niin ihanaa seurata niiden leikkejä ja intoa jouluna. Ajatella että ensi jouluna meidänkin pieni on jo täällä! Vielä viikko lomaa ja sitten olisi aika palata kotia ja töiden pariin, mutta nyt nautitaan vielä tämä aika täällä!❄️

 

5.1.2021

Raskausviikko kaksitoista! (11+3)
Olo on ollut vaihteleva, etovaa oloa ollut silloin tällöin. Huomaa kun koittaa vaan syödä mahdollisimman tasaiseen tahtiin niin saa pidettyä suht normaalin olon. Tässä loman aikana muutama vähän huonompi päivä ollut mutta pääasiassa parempaan suuntaan kokoajan mennään! Refluksi oireet on aikalailla hävinnyt, niitä tulee enää onneksi tosi harvoin. Väsymystä on ollut jonkin verran mutta uskon sen myös johtuvan siitä kun vessassa tulee yöllä juostua vähintään pari- kolme kertaa, että aina vähän virkenen siinä ja sitten täytyy hetki unta taas hakea. Päänsärkyä on ollut myös muutamana päivänä ja mietin onko yhteyksiä raskauteen. Tänään tuli raskaus+ sovelluksessa teksti: ” Verenkierron muutokset, kuten lisääntynyt verimäärä, ovat hyviä uutisia vauvallesi, mutta eivät aina sinulle. Esimerkiksi päänsäryt ovat yleisiä raskauden aikana lisääntyneen verimäärän ja hormonaalisten muutosten takia.” Eli siihen löytyi myös järkevä syy. Toinen kolmannes alkaa jo tämän viikon jälkeen. Onko teillä muilla miten ollut/ jatkunut pahoinvoinnit näillä viikoilla vai onko alkanut helpottamaan?

 

11.1.2021

 

L☀️MA
Meidän loma oli ihana! Koronan vuoksi loma koostui aikalailla vain kotona olemisesta ja ulkoilusta, joka siihen virkeyteen ja olotilaan oli enemmän kuin ok. Olemme muuttaneet pohjoisesta etelään noin kuusi vuotta sitten. Niinkuin sanotaan että jos jokin on liian lähellä, sinne tulee harvemmin mentyä. Sekä myös se, että asioita alkaa osata arvostamaan kun se viedään sinulta pois. Toki ikää on tullut lisää joka on varmasti suurin osa tätä kaikkea kiinnostusta ja arvostusta luontoa kohtaan. Kävin ensimmäistä kertaa Riisitunturilla ja paikka oli niin UPEA että sanoin ei voi kuvailla! Se oli kyllä ehdottomasti yksi kauneimmista paikoista missä olen koskaan käynyt. Menimme sinne niin ajoissa että siellä ei ollut oikeastaan muita meidän lisäksi. Auringonnousu kruunasi tämän kaiken🌅 Kävimme mieheni kanssa myös kiipeämässä Konttaisen huipulle. Jotenkin jäi päälle sellainen näkemisen ja kokemisen hinku! Olen inhonnut ennen hiihtoa, ja nyt ostin sukset ennen pohjoiseen lähtöä. Sain itseni vain kerran siellä suksien päälle, koska valitettavasti olotilat ei ollut sen puolesta niin hyvät sillä perinteinen on niin hemmetin raskasta, mutta niinkuin veljeni vaimon mukaan: ”nyt voi sanoa että hiihdetty on!”😅 Olihan se mukavaa hommaa! Toivotaan että nyt saisin sitä virkeyttä lisää ja pääsisimme täällä etelässä hiihtämään kun lunta vielä on ❄️ Huomenna meillä on ensimmäinen ultra ja kerron sitten vähän enemmän alkaneen toisen kolmanneksen fiiliksiä!

 

Noniin, nyt alamme olla ajan tasalla. Tänään 14.1 kirjoitin tämän tekstin : Raskausviikko 14 (13+2)

 

Niskapoimu ultra.
Kävimme tiistaina mieheni kanssa ensimmäisessä ultrassa. Toki olemme käyneet jo varhaisultran, mutta eihän se ollut lainkaan niinkuin tämä. Varhaisultrassa näkyi vain pienen pieni rusina, joka ei liikkunut mutta syke löytyi ja se oli silloin niin uskomaton näky. Vaikka silloin tiesi että siellä nyt pikkuinen kasvaa, niin ei sitä jotenkin ole osannut olla täysin varma että se sieltä vauvaksi lähtee kehittymään niin kovaa vauhtia! En osannut jotenkin aluksi jännittää koko ultraa, paitsi aina kun tunti tunnilta oltiin lähempänä h- hetkeä niin jännitys vähän kasvoi. Tietysti mietti onhan siellä kaikki kunnossa. Vihdoin tuli vuoromme ja meidät otti vastaan aivan ihana kätilö. Katsoimme ensin vatsan päältä, mutta tämä oli sen verran vilkas kaveri että täytyi jatkaa sisä kautta. Sieltähän hän löyty, meidän pieni touhukas kaveri jolla oli kaikki vallan mainiosti.🤍Miten voikaan olla että noin mini ihmisen alku voi näyttää jo niin ihmiseltä? Niin kova oli liikkumaan, hyvä että saimme edes pari kuvaa otettua ja katsottua että kaikki on hyvin. Myös niskan turvotus oli hyvä eli ei poikkeavaa. 🙏🏽 Mieheni ilmeet ja hymäily sai minut niin hyvälle tuulelle, hän oli niin iloisen oloinen! Tuntuu että nyt hänelle tämän näkeminen sai kaiken paljon todellisemmaksi. Kyllä, siellä kasvaa ihan oikeasti meidän tuleva lapsi! Varhaisultrassa sekä neuvolassa laskettu aika katsottiin että se olisi 24.7 mutta nyt tässä ultrassa vahvistui että se on 20.7 eli lähempänä omien laskujeni mukaan olevaa päivää.

Pohjoisessa ollessani kerroin aika vasta synnyttäneet ystävälleni että valkovuodon määrä on lisääntynyt ja sen haju on välillä vähän erikoinen. Ystäväni kehotti minua heti varaamaan ajan gynekologille ja tarkistamaan että minulla ei ole bakteerivaginoosia. Olin että mikä, en ollut koskaan kuullutkaan moisesta? Kävin googlettamassa kyseistä vaivaa:

Yleisin oire on pahanhajuinen, tyypillisesti kalalta tuoksuva valkovuoto. Oireet voivat pahentua seksin tai kuukautisten yhteydessä. Bakteerivaginoosi voi olla myös oireeton. Bakteerivaginoosi todennetaan näytteen avulla. Jos vaginan pH on korkeampi kuin 4,5, silloin naisen emättimen bakteeritasapaino on huonolla tolalla ja voidaan sanoa hänen sairastavan bakteerivaginoosia.

Tietyt tapahtumat voivat sysätä vaginan bakteeritapanainon raiteiltaan. Silloin infektioita aiheuttavat bakteerit saavat ylivallan ja hyödyllisten bakteerien määrä puolestaan vähenee.

Bakteerivaginoosi on haitallinen varsinkin raskausaikana, sillä sen tiedetään lisäävän keskenmenon, ennenaikaisen syntymän ja kalvojen ennenaikaisen puhkeamisen riskiä.
”Bakteerivaginoosi saattaa altistaa myös kohdunsisäiselle infektiolle, koska vaginan bakteerit voivat haurastuttaa sikiökalvoja ja aiheuttaa joko kalvojen puhkeamisen ja lapsivedenmenon tai suoraan infektion siirtymisen lapsivesitilaan, mistä se voi levitä sikiöön ja aiheuttaa merkittävän riskin saada vakava vastasyntyneen tulehdus, cp-vamma tai muita neurologisia myöhäisvaikutuksia”, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Tarja Myntti kertoo.”

Tämä on siis aika yleinen vaiva, mutta todella tärkeä hoitaa varsinkin raskaana oleville.  Minulla oireet oli tosiaan vähän pahan hajuinen valkovuoto silloin tällöin. Varasin heti lomalta paluun jälkeen ajan ja pääsinkin aika pian tutkimuksiin. Saman tyylisesti otettiin testi kuin papa koe mutta sellaisella topsi puikolla otettiin näyte. Seuraavana päivänä minulle soitettiin ja sanottiin että kyllä sieltä se bakteeri löytyi! En olisi koskaan kuvitellut että se olisi ollut minulla sillä se ei oikeasti ollut jatkuvaa hajua, eikä ollut mitään muita oireita. Sain reseptillä FLAGYL 500mg emätinpuikkoja. Aina yöllä laitan yhden kapselin 7 päivän ajan. Säikähdin tässä reseptissä kun ohjeissa luki että ei raskaana ensimmäisen kolmanneksen aikana pitäisi käyttää ja aika vasta oli vaihtunut toinen kolmannes. Otin yhteyttä oman mielenrauhan vuoksi neuvolaan ja kysyin vähän kyseisestä lääkkeestä. Hän kertoi että hyvillä mielin voi käyttää ja ei ole tutkittuja tuloksia että olisi johtanut keskenmenoihin tai muihin komplikaatioihin. Myös ystäväni oli saanut luvan käyttää tätä vaikka imetti ja sitä ei myöskään reseptin mukaan tulisi silloin käyttää. Tärkeämpää on hoitaa tämä itse vaiva pois sillä se on hoidettava ja tämä ainut lääke siihen. Nyt valkovuodon määrä heti alkanut vähentymään ja hajua ei ole oikeastaan enää ollenkaan. Kirjoitan tästä siksi sillä suosittelen kyllä mikäli teillä on samoja vaivoja niin heti ottamaan yhteyttä neuvolaan, mikäli yhtään mietityttää voisiko tämä vaivata niin saa selvyyden ja asiat kuntoon 😌

Kirjoittelen tosiaan paljon aktiivisemmin instagramin puolella, joten ottakaa tili haltuun niin pääsette enemmän seuraamaan matkaani 🤍

~Caroliina

 

Perhe Ystävät ja perhe Lapset Ajattelin tänään