Raskaustestin tulos
Perjantai 6.11.2020
Lähdimme mieheni kanssa Ouluun siskoni ja hänen miehensä luokse viikonlopun viettoon. Automatkalla katsoin molempia kalentereita mistä olen aiemminkin puhunut(Flo & kuukautiskalenteri). Se mistä näen ovulaation ajankohdan. Molemmat kalenterit näytti taas aivan eri päiviä ovulaation ajankohdaksi ja olin aika varma että en ole voinut tulla raskaaksi. En käyttänyt ovulaatiotikkuja kertaakaan vaan päätin nyt luottaa siihen että se tulee kun on tullakseen ja en halua stressata asiasta.
Vanhempani myös tulivat Ouluun perjantaina ja vietimme ennenaikaista isänpäivää sillä he pystyivät olemaan siellä vain yhden yön. Perjantai iltana tunsin erikoista kuplintaa vatsassa ja mietin että voikohan olla että olisin raskaana kun saman tyyppistä kuplintaa oli ollut edellisellä raskaus kerralla jonkin verran? Päätin että katsotaan nyt huomiseen miten nämä tuntemukset jatkuu, en edes miehelleni niistä maininnut jotta ei liikaa taas aleta innostumaan asiasta, tai pääasiassa minä. Lauantaina en enää tuntenut mitään näitä erikoisia tuntemuksista. Mietin että onneksi en mennyt mitään sanomaan mutta silti jotenkin asia oli kokoajan mielessä ja vahva tuntemus että onko voinutkin tärpätä.
Lauantai 7.11.2020
Lauantaina aloitimme päivän nauttimalla ihanan isänpäivä aamupalan. Meitä on perheessämme kaksi poikaa ja kolme tyttöä, olen nuorimmainen. Äiti kertoo monesti meistä tarinoita kun olimme pieniä ja samoin nyt. Puhuimme ihan raskaudesta tähän päivään asti meistä kaikista lapsista, mukaan lukien synnytykset. Myös minun keskenmeno tuli puheeksi. Olen niin kiitollinen siitä kuinka ihanat vanhemmat ja perhe minulla on ja millaisen kasvatuksen olemme saaneet. Heistä saan niin paljon positiivista voimaa elämään ja he jaksaa aina lohduttaa ja kannustaa elämässä eteenpäin vaikka mikä olisi. Keskustelu herätti miettimään perjantaista kuplintaa vatsassa ja mietin että olisi kyllä niin ihanaa että saisimme meille oman lapsen, toivoin salaa olisipa sen aika nyt. Ystäväni tuli käymään illalla siskoni luona ja teimme porukalla ruokaa ja joimme pari viinilasia kynttilän valossa vinyylilevyjen soidessa. Tunnelma oli niin ihana ja rauhallinen. Puhuimme ystäväni kanssa mitkä on fiilikseni nyt tällä hetkellä ja sanoin hänelle myös että en halua stressata enää. Se tulee meille kun on tullakseen, mutta tietysti toivomme että sen aika olisi mahdollisimman pian.
Sunnuntai 8.11.2020
Aikaisin aamulla heräsin taas pieneen nipistelyyn ja laskin että kuukautiset pitäisi alkaa perjantaina 13.11 tai lauantaina 14.10. Mietin että ei kai nämä voi olla jo kuukautisiin liittyviä tuntemuksia?
Viikonloppu Oulussa oli aivan ihana, mutta nyt oli aika lähteä ajamaan kotia kohti.
Maanantai 9.11.2020
On maanantai aamu. En ole vieläkään saanut mielenrauhaa vatsan kuplinnalle ja pienelle nipistelylle. Ajattelin että ehkä nyt teen ovulaatiotestin ja katson mitä se näyttää, sillä raskaustestiä en jotenkin uskaltanut vaan tehdä. Siihen tuli kaksi vahvaa viivaa?! Olen lukenut että ovulaatiotikkua voi myös lukea raskaustestinä.
Seuraava teksti otettu kotitesti.fi sivuilta:
” Raskaana ollessa herkempi ovulaatiotesti näyttää ensin positiivisen tuloksen kuin epäherkempi raskaustesti.
Raskaus näkyy testeillä munasolun kohtuun kiinnittymisen jälkeen, jolloin HCG:n tuotanto alkaa ja nousee tasolle jossa se on mahdollista havaita. Tämä on aikaisintaan muutama päivä ennen kuukautisten odotettua alkamisajankohtaa, mutta on hyvin yksilöllistä. Munasolu kiinnittyy kohtuun noin 7 päivää hedelmöittymisen jälkeen. Ovulaatiotesti ei jää positiiviseksi LH huipun jälkeen vaikka raskaus olisikin alkanut. Tulos on ovulaatiotestillä negatiivinen LH huipun jälkeen ennen kuin munasolu kiinnittyy ja istukka alkaa tuottamaan HCG hormonia riittävän määrän havaittavaksi.
Loppuen lopuksi positiivinen tulos raskaustestillä tarkoittaa sitä, että on raskaana. Positiivinen tulos ovulaatiotestillä tarkoittaa että ovulaatio on lähenemässä tai että on raskaana. Ovulaatiotesti voi olla negatiivinen vaikka olisi raskaana. Positiivisen raskaustestin jälkeen ei ole enää epäselvyyttä asiassa; Positiivinen ovulaatiotesti voi antaa vihjeen kuinka asian laita saattaa olla, mutta se ei anna varmaa vastausta vaan raskaustesti on syytä tehdä. ”
Positiivisen ovulaatiotestin jälkeen en voinut olla tekemättä raskaustestiä. Sieltä se tuli, haamuviiva! Oikeastaan vähän tummempana kuin haamuna mutta ei täysin vahvana viivana. Vielä en uskalla täysin tästä innostua, koska haamuviiva oli minulla myös viimeksi. Toki tein raskaustestin viimeksi kun kuukautiset oli jo myöhässä. Nyt kuukautisiin on vielä monta päivää ennen kuin niiden edes pitäisi alkaa.
Clearblue testin tein heti perään ja näyttöön tuli teksti
RASKAANA 1-2VIIKKOA
En voinut herättää miestäni, oli kamala kiire lähteä jo töihin. Olin ihmeissäni, olin niin onnellinen ja samalla hieman pelokas. En voinut uskoa testiä ja katsoin sitä matkalla töihin moneen kertaan uudestaan. Töissä olin vähän omissa maailmoissa, en voinut uskoa tätä todeksi. Kyllä se minun tuntemus oikeassa siis oli. Töistä kotia päästyäni mieheni istuu sohvalla. Sanoin : ”Toin sulle vähän tuliaisia töistä” ja naurahdin. Vien hänelle poron kuivalihapussin jonka taakse on teipattu positiivinen Clearblue testi. Mieheni on todella rauhallinen ja realistinen persoona. Olemme vain hiljaa ja halaamme. Kyyneleet tulee silmiin kun huomaan hänen olevan myös niin onnellinen testin tuloksesta, vaikka vielä ei uskallakkaan täysin innostua.
12.11.2020
Raskausviikko 5 alkoi (4+1)
Positiivisen raskaustestin tein siis kolme päivää sitten. Pelko on tällä hetkellä todella suuri koska niin alussa ollaan että mitä vain voi tapahtua ja mietin julkaisenko tätä tekstiä ollenkaan tai jos julkaisen niin milloin uskallan? Odotanko kriittisen ajan yli? Odotanko että kuukautiset on kunnolla myöhässä? Odotanko että tulee ihan täysin vahva positiivinen?Ajattelin että enhän missään tapauksessa voi näin aikaisin tästä kirjoittaa mitään! Siskoni kanssa juteltuani päätin tämän julkaista nyt sillä tekstieni tarkoitushan on tuoda juuri ne kaikki tuntemukset esille myös tähän erittäin kriittiseen alkuraskauteen liittyen. Haluan jatkaa siis samalla linjalla vaikka riskit on suuret ja samoin pelko. Sanoin kuitenkin miehelleni että haluan nauttia tästä raskaudesta enkä pelätä.♥
Nyt vain toivotaan että kaikki menisi hyvin!
Kirjoitan vähän enemmän päivittäisiä/ viikoittaisia fiiliksiä ja miten raskaus etenee instagramin puolella. Se löytyy nimellä caroliinanmatka.
-Caroliina
Tulin muutama päivä sitten käymään pohjoisessa työpaikan kokouksessa ja samalla kotona perheeni ja täällä asuvien ystävieni luona. Rakastan tätä paikkaa niin paljon, onhan tämä meidän molempien toinen koti. Ajattelin kun pieneltä paikkakunnalta muutimme pääkaupunkiseudulle 24-vuotiaina niin lähdemme nappulat vinkuen ja emme takaisin palaa eikä ikävä tule. Kaipuu on kuitenkin kasvanut vanhetessa aina vähän enemmän ja enemmän. Tällä hetkellä emme näe vielä että voisimme muuttaa tänne takaisin mutta emme myöskään näe sitä aivan mahdottomana ajatuksena että joskus vuosien päästä palaisimme, kuitenkaan vielä ei ole sen aika. Siellä on molempien kodit ja perheet jonne voi aina mennä kun siltä tuntuu. Olemme mieheni kanssa asunut etelässä joku viisi vuotta ja kävimme siinä välissä puoli vuotta töissä pohjoisessa olikohan joku kolme vuotta sitten ja tulimme takaisin. Otin itse sen työreissun sellaisena ”testinä” pystyisinkö muuttamaan takaisin, mutta se ei tuntunut yhtään oikealta. Silloin noin viisi vuotta sitten kun mietimme muuttoa pohjoisesta pääkaupunkiseudulle, minulla oli ajatuksena että Helsingin keskustaan me muutetaan ja ei mihinkään muualle. Kuitenkin vuokrat oli todella paljon suuremmat mitä osasimme kuvitella ja muutimme sitten Espoon Tapiolaan serkkuni vuokraamaan asuntoon. Tapiola tuntui heti kodilta, paikalta missä asuminen on ollut aivan parasta! Lähellä luonto, lenkkipolut ja meri vieressä. Onneksi emme muuttaneet Helsingin keskustaan vaikka se silloin kuulosti ihanalta ajatukselta koska faktahan on se että emme ole niin kaupunki ihmisiä. Mikäli oltaisiin muutettu keskustaan niin varmasti olisimme jo palanneet takaisin pohjoiseen, sillä emme olisi tiennyt miten erilaista Espoon puolella on asua ja kuinka se on juuri meille sopiva paikka. Ostimme nyt tämän oman asunnon Westendistä ja täällä meillä on todella hyvä olla. Toivotaan saamme alkaa rakentamaan täällä meidän perhettä.