RASKAUSVIIKKO 41

💙RASKAUSVIIKKO 41💙 kirjoitettu 22.7.2021

Laskettu aika oli tiistaina 20.7
Viime postauksessa kirjoittelinkin, mikäli ei pieni ole syntynyt niin meille oli laskettuna päivänä Naistenklinikalle varattu aika missä katsotaan uudelleen vauvan painoarvio sekä lapsiveden määrä.

Painoarvio oli tällä hetkellä 3,2kg ja lapsivettä oli vielä vähemmän jopa mitä viime kerralla. Ei kuulemma kuitenkaan niin hälyttävän vähää määrää. Kävimme vajaa viikko sitten Jorvissa tarkistamassa varalta eihän minulla ole tihkuttanut lapsivettä ja testi oli negatiivinen joten siitäkään tämä ei johdu.

Lapsiveden määrän vähyydestä ei kuulemma minulla tarvitse olla huolissaan. Kaikki virtaukset ja muut oli täysin kunnossa, eli lapsi ei ole siellä veden niukkuudesta johtuen mitenkään puristuksissa sekä tilaa on liikkua joka oli tosi hyvä kuulla.

Lääkäri tosiaan oli varannut meille tämän ajan sen vuoksi mikäli vettä olisi edelleen niukasti ja verenpaineet koholla niin mahdollisesti aloittaisimme käynnistämään synnytystä jos tilanne sen vaatii.

Tarkistimme käyrät ja verenpaineet. Käyrät oli tosi hyvät ja verenpaineet on lähtenyt laskuun sitten viime kerran.

Lisäksi katsoimme sisätutkimuksella miten paikat on kypsynyt ja eihän ne oikein ollut vieläkään. Vähän pyöriteltiin kalvoja jos se edesauttaisi vähän asiaa.

Lääkäri tuli siihen tulokseen kun vauvalla on kaikki oikein hyvin ja paikat oli vielä niin epäkypsänä, että annetaan kypsyä vielä vähän sillä ballonkia olisi tässä vaiheessa jopa hankala saada paikoilleen.

Ensi viikon tiistaille meille on sitten varattu valmiiksi jo käynnistys aika. Eli viimeistään ensi viikolla lähdemme tavaroiden kanssa kohti Jorvia! 😍

Toki mahdollista ja toivottavaa, että tämä lähtee tässä vielä näiden päivien aikana itsestään käynnistymään, mutta katsotaan miten meidän tässä käy!

PÄIVITÄN AKTIIVISESTI  INSTAGRAMIN PUOLELLA @caroliinanmatka

Perhe Rakkaus Lapset Raskaus ja synnytys

RASKAUSVIIKKO 40

💚RASKAUSVIIKKO 40💚 kirjoitettu 16.7.2021

Nyt voidaan sanoa että loppusuoralla ollaan!

Harjoitussupistuksia minulla on tullut jo pidemmän aikaa, mutta nyt viikon sisään on alkanut tulla useampaan otteeseen vähän sellaisia kuukautiskipumaisia kipeämpiä tuntemuksia.

Olo on ollut tosi hyvä! Kuumuus alkaa pikkuhiljaa olemaan vähän tuskaista, mutta nyt täytyy kuitenkin koittaa nauttia näistä ilmoista. Odotin, että turvotus tulee olemaan minulla todella pahana, mutta se on onneksi pysynyt ihmeen maltillisena.🤞🏽

Viime postauksessa kerroinkin, että kävimme perätilaepäilyn vuoksi ylimääräisen ultran naistenklinikalla. Samalla selvitettiin myös painoarviot ja katsottiin että kaikki ok. Siellä tuli sitten selville että lapsivettä minulla on vähän normaalia vähemmän. Mikäli pieni ei ole syntynyt laskettuna päivänä niin minulle on varattu naistenklinikalle aika missä tarkistetaan lapsiveden määrä että on kunnossa. Neuvolassa sanottiin mikäli määrä on edelleen niukka niin voi olla mahdollista että alkavat käynnistämään synnytystä, se nähdään sitten miten käy!🤷🏽‍♀️

Verenpaineet minulla on ollut vähän nyt koholla. Voi olla että tämä kuumuus tekee tehtävänsä. Kuulemma ei vielä hälyttävää hätää kun muita oireita ei ole mm. pääkipua, vatsakipua, kutinaa jalkapohjissa/ kämmenissä tai näköhäiriöitä mitkä viittaisi sitten mahdolliseen raskausmyrkytykseen.

Viikko on hujahtanut todella nopeasti, sillä meidän ihana ystäväpariskunta lapsensa kanssa on ollut vajaa viikon Helsingissä ja nyt viihdyttävät meitä meillä vielä muutaman päivän. On ollut niin parasta kun saanut vieraita tähän loppuraskauteen. Ei ole ollut niin malttamatonta odottelu ja saanut tehdä vielä vaikka mitä!

Katsotaankin mikä on sitten seuraava postaus? Kertooko se viikosta 41 vai synnytyksen käynnistämisestä🙈

Ihanaa viikonloppua☀️

PÄIVITÄN PÄÄ-ASIASSA INSTAGRAMIN PUOLELLA @caroliinanmatka

Perhe Rakkaus Ystävät ja perhe Lapset