SYNNYTYSTARINA OSA 3
TIISTAI 27.7
Yön vaihtuessa tiistaille, ajantaju alkoi olla jo aika hukassa. Pieniä uni pätkiä tietääkseni sain otettua aina sen jälkeen kun uusi annos epiduraalia alkoi vaikuttamaan.
Minulle annettiin noin klo 2.00 juoma, jonka jälkeen en saanut enää syödä / juoda. Luin takaa pullosta, että sitä käytetään esimerkiksi leikkauksien yhteydessä. Tässä vaiheessa aloin miettiä, joudunko sektioon.
Tein kaikkeni että avautuisin enemmän. Kaikista suurin vaikuttava tekijä oli varmasti pöntöllä istuminen! Eli ns. ”tyhjän päällä oleminen”
Olin avautunut yht äkkiä 9cm, mutta edelleenkään vauva ei ollut päässyt laskeutumaan kanavaan ja sitä oli jäljellä jonkin verran ja kätilö tätä ihmetteli kovasti. Sykkeet myös vauvalla oli alkanut vaihdella ja oli välillä tosi matalat.
Noin klo 6.30 kätilö pyysi lääkäriä katsomaan tilannetta ja minut päätettiin ultrata.
Vauvan pää oli kääntynyt väärään tarjontaan, eli oli tulossa otsa edellä. Pieni oli ollut jo tovin puristuksissa ja lääkäri sisätutkimuksella tunsi että painetta oli tullut jo otsaan, ja siihen oli tullut paineesta pieni ”sarvi”
Seuraava sana jonka kuulin oli sektio! Tämän jälkeen olin hetken pettynyt, sillä käynnistys oli kestänyt niin kauan ja olisin kovasti halunnut synnyttää alateitse. Tärkeintä kuitenkin oli, että pieni pääsee turvallisesti maailmaan.
Klo 6.37 olin jo leikkaus salissa. Mieheni vaihtoi vaatteet ja pääsi onneksi mukaan saliin. Sektiossa selvisi myös, että pienellä oli ollut napanuora kaulan ympärillä, joka aiheutti lopussa synkeiden laskua.
Minulle ei jäänyt synnytyksestä mitään traumoja. En muista enää kipuja tai tuskaa. Sektiosta jäi ainoastaan mieleen kuiva suu ja istukan poisto ei ollut miellyttävää.
Lapsemme syntyi tiistaina 27.7.2021 klo 6.57
Hän painoi 3220g ja oli 48cm pitkä.
Mieheni oli synnytyksessä niin uskomattoman upea tuki ja turva, että sanoin ei voi kuvailla♥️
Kiitos Jorvin ihana ammattitaitoinen henkilökunta avusta, tuesta ja opastuksesta♥️
Tulimme Jorvin sairaalaan su 25.7 15.57 ja kotia lähdettiin to 29.7 15.27
SEURAA MEIDÄN MATKAA IG SSÄ
@caroliinanmatka