SALT&PEPPER SQUID
”The only thing I like better than talking about food is eating”
Äiti kertoi, että on syöttänyt mulle sitruunaa kun olin pieni. Kuulemma kehittää makuaistia. Nirso en ole koskaan ollutkaan, thanks mom. Omalta terassilta ammuttu fasaani maistuu mitä mahtavimmalta, thanks dad.
Pienen elämäni sisälle mahtuu monta muuta foodieta, mutta myös niitä, joiden nenään juusto löyhkää ja kala döfää. Joiden silmissä etanat ja osterit ei näytä mehukkaalta herkulta. Silti niidenkin kanssa syön, syön, syön, juon, juon ja juon. Onneksi Balin reissulla mukanani oli kaksi kaunista ja karismaattista (joskin hieman kriittistä) maistelijaa! Pääsin höpöttämään ruuasta ja juomasta niin paljon kun halusin. Viiniä meni. Paljon. Ei se haittaa kun se on niin hyvää.
Aasialainen ruoka 100/100. Siis ihan kaikki aasialainen ruoka. Niin paljon erilaisia vaihtoehtoja, etten tiedä saavutanko koskaan sitä päivää, jolloin olisin maistanut kaikkea. Tiedätte ne eri kohdat kielestä. Millä kohdalla maistaa mitäkin. En usko, että niitä on tarpeeksi.
Omistan viha-rakkaus-suhteen merta kohtaan, mikä muotoutuu osittain sen aarteista. Tykkään ravuista: lautasella, en jalkapohjassa. Kun olin pieni, isä oli käynyt ravustamassa. Ihana rauhallinen kylpyhetki meni ihan pikkasen pieleen kun yksi ravuista oli karannut kattilasta ja matkusti uhkaavasti vihreää muovista ammettani kohti. Se rapu oli vähintään mun pään kokoinen. Mut siis, nam.
Edellinen tarina tekis musta todella epäpätevän vegaanikokelaan, jos sitä haluaisin olla. Puolustaudun ihan vähän sillä, että syön aina mahdollisimman vastuullisesti kalastettua kalaa. Jos joku ei tiennyt, niin WWF:llä on kalaopas. Sieltä vaan ostoslistaa rakentamaan.
Balilla tää ristiriitainen suhde vahvistuu. Siellä on muovia enemmän kuin kaloja. Samaan aikaan ahdistaa, silti taas: nam kala. Voitin myös pelkoni uida kunnolla meressä (niiden kalojen ja muovin seassa) menettämättä hengitystaitoani. Jotain siinä syvässä tuntemattomassa jättilammikossa on, mikä ahdistaa ja saa mut harrastamaan hysteeristä pintahengitystä. But I did it! Nieleskelin merivettä kuin elämän eliksiiriä. Vieläkin taitaa löytyä suolaa ja hiekkaa hiuksista.
En tiedä onko tuo yllä näkyvä rapu vastuullisesti kalastettu. Uskoisin, kun se haettiin siitä parin metrin päästä. Tuo ateria ylipäätään oli hyvin sekava. Koettiin yhdessä kaikki tunteet, mitä nyt nälkäisenä vain voi tuntea. Raivolla miljoonan rupian rapua naamariin.
Tiedän, että Balilla pitäisi täyttää itsensä ähkyyn asti smoothie bowleilla ja kookosvedellä. Ottaa kuvia täydellisestä aamupalasta miljoonine hedelmineen. Meidän hotellin aamupala ei ollut kuvattavan arvoinen. En nauttinut kuravesikahvista ja puoliksi raa’asta pannukakusta. Nautin ystävieni seurasta ja siitä, kuinka ne nauroi mun tummille silmäpusseille.
Yhtäkään smoothie bowlia ei syöty, ja to be honest: kookosvesi on ihan kamalaa. Onhan se ihan yhtä ihmerohto, kuin spiruliina (siitäkin huonot kokemukset), mut valitsetko sä lämpimän makeahkon vesilitkun kylmän hikoilevan Bintang-oluen sijaan? ET.
Okei, juotiin me smoothieita ja granitoita. Oli super mega paljon hyvää. Kaikki muukin oli hyvää ja mikä parasta, kaikki oli kaunista. Ruoka, viini, me.
En koskaan kyllästy indonesialaisiin klassikoihin kuten mie goreng, nasi goreng, satay ja soto jne. Välillä piti kuitenkin syödä jotain muutakin. Jenkkiruokafani-ystäväni taisi syödä yhteensä kymmenen eri hampurilaista reissun aikana. Ja kyllä, jos syö lounaaksi hummeria niin pitäähän sitä syödä illalliseksi pihviä!
Elämässä asiat ei yleensä ole mustavalkoisia. Suola ja pippuri on. Kun niitä sirottelee kevyesti fritatun kalmarin päälle, syntyy yksi lempiruuistani. Tuossa yläpuolella se komeilee ankkakääryleiden takana.
On muuten super ärsyttävää, kun joku kysyy, mikä lempiruokani on. Saako vastata ihan vain ruoka?
Seuraavat maistelumatkat voisi olla muun muassa:
- Peru
- Etelä-Ranska (uudestaan, mutta hei haloo se viini)
- Marokko
- Italia (pizza&pasta forever and forever pasta&pizza)
- Korea
Kuka lähtee mukaan?
Selamat makan! -Saara