A DAY AS AN OSTRICH

Keväinen Helsinki on ihana. On se aina ollutkin, mutta nyt erityisesti kun asuu täällä. Satun asumaan vielä alueella, jossa kevät todellakin näkyy ja tuntuu ihanalta. Hieman sivistyneen yhteiskunnan ulkopuolelle notkahtaneet henkilöt ovat myöskin nousseet koloistaan piristämään kevätkatuja viinanhöyryisellä huutelullaan. That’s life tho, enkä hetkeen aio täältä pois muuttaa. Ehkä tästä baarin yläkerrasta jossain vaiheessa, mutta nyt on just hyvä.

Keväässä on kivaa kevyet takit. Joskin tässä kyseisessä näytän joko strutsilta tai hattaralta. Strutsista puheen ollen: keväällä on myös kivaa kuunnella lintujen laulua. Mulla on kuitenkin ristiriitaiset tunnelmat Talitinttien kanssa. Am I totally heartless kun inhoan sitä perus titityy viserrystä? Ehkä mulle tulee kaikumuistin kautta jotain post-traumaattisia kokemuksia keväästä. Lumet sulaa omg help.

Tämä strutsitakki on ihana. Sitä ei oo tehty strutsista tai mistään muustakaan eläimestä. Mutta olisko parempi, jos olisi? Kamppailen arvojeni kanssa aina karvakasoja ostaessani. Multa löytyy esim. kenkiä, missä on käytetty eläimen karvaa tai nahkaa. Tiedän, että niitä ei ole tuotettu turkistarhoilla, mutta silti se välillä hirvittää. Toisaalta, tekoturkiksen tuottaminen on äärimmäisen epäekologista ja luontoa kuormittavaa. Varsinkin sellaisen hävittäminen. Okei, vastaushan on, ettei pitäisi käyttää mitään turkista, aitoa tai epäaitoa. Mutta kun karvat on kivoja.

Keväällä on kivaa käydä kahvilla. Espresso House ahdistaa, miks niitä on joka paikassa? Silti siellä on tosi hyvää lattea. Taas moraalinen dilemma.

Karvojen ja kahviloiden lisäksi pohdiskelen kaikkea kivaa tulevaa häppeninkiä. Vihdoin uusi asunto on siinä kunnossa, että tänne kehtaa pyytää ystäviä tekemään jotain muutakin kuin siivoamaan. Tupariherkuksi olen suunnitellut kotisimaa ja melkein kuuluisaksi muodostunutta bravuuriani pestopastasalaattia.

Sima on best. Ilman rusinoita. Vappu on myös kohta jee. Mun ylioppilaslakissa on shamppanjatahroja ja huulipunaa.

Titityy -Saara