Oli tarkoitus tehdä sellainen hyvinkin kulutettu ”kuukauden suosikit” -postaus viime kuussa. Mulla oli sille täydellinen otsikkokin mielessä. Viime kuu taisi mennä jo. Toukokuusta en keksinyt yhtä hyvää otsikkoa. Ja onhan se vaan ihan fakta, että toukokuu on vain kesäkuun harjoittelua. Siksi on tehtävä referaatti koko keväästä. Kevään suosikeista, feivöreiteistä. Asioista, joista ei saisi tulla liian onnelliseksi, koska niihin on mennyt liikaa rahaa. Kulutusyhteiskunnan uhrit, raise your hands.

LE SPECS

Älä huijaa. Viiden euron pilipalilasit henkkamaukalta ei vaan ole yhtä kivat. Ostin viime vuonna optikkoliikkeestä aurinkolasit (PAKOLLINEN GUCCI FLEX ANTEEKS) ja okei, niihin meni paljon rahaa, mutta se määrä, mikä mulla ennen meni vinkura-venkura-halpislaseihin, on varmaan kaksinkertainen niihin verrattuna. Kertakäyttö-politiikka on mielestäni tarkoitettu vain hyvin harvoihin asioihin. Eikä aurinkolaseja voi laittaa kompostiin. Tämän vuoden arskasijoitus on Adam Selman x Le Specs:in Lolita-pokat.

Kamppailin kauan myyjän kanssa (en fyysisesti, ei hätää) värivaihtoehtojen kanssa. Mustat? Joo, mutta kaikilla ja kaikkialla ja kopioitu ja kiva joo, ei. Valkoiset? Mmmmmh, Marilyn Monroe, maybe yes maybe not, miksi tämä on niin vaikeaa. Punaiset peililinsseillä? Päätä jo.

Punaiset, hieman läpikuultavat rillit, joita voi käyttää silloinkin kun aurinko ei paista? We have a deal.

the og denim butt

Saman oivalluksen saattelemana olen heittänyt (melkein kaikki) parinkympin elastaanihirvitykset, jotka julkeaa kutsua itseään farkuiksi, ”huitsin nevadaan” like my mother used to say. En roskiin obviously, vaan vaatekeräykseen/kierrätykseen. #veganeatingbacon

Epäonnistuneen shoppailuaamupäivän jälkeen laahustin hikisenä Leviksen myymälään ja asennevammaisena kiukuttelin myyjälle, ettei sellaisia farkkuja ole olemassakaan, jotka todella haluaisin. Urhea myyjä, (josta tuli vähän mieleen se Viidakkokirjan karhu) sai minut kuitenkin sovituskoppiin kaikki mallit mukanani. Kuinka ollakkaan, löysin takapuoleni uudestaan. Pyydän nöyrästi anteeksi niiltä, jotka ovat minulle Leviksiä suositelleet ja olen jääräpäisesti keksinyt tekosyitä ollakseni kokeilematta niitä.

Nyt tuntuu tosi hölmöltä, että farkuista saa näin paljon iloa päiviinsä. Mut onhan nää nyt tosi kivat. Tää malli on vielä se, mikä kaikilla on. Harvoin tuun näin myöhässä juttuihin mukaan.

Rosé o’clock

Ihan varmasti juuri sinäkin allekirjoitat seuraavan: Roseviini maistuu tosi hyvältä vain keväällä ja kesällä.
Sitä saa vuoden ympäri, mutta en vaan voi kuvitella itseäni keskellä talvea, takkatulen ääressä, villasukat jalassa, käpertyneenä viltin alle (okei, who the fuck actually does that, just making a point here), siemailemassa pinkkiä viiniä.

Kausiroseiden ilmestyessä Alkon hyllyille kirmaan kuin Viikin lehmä laitumelle ihastelemaan uusia etikettejä. Tietysti research on hoidettu monta kuukautta aiemmin. Tänä keväänä en tosin ennättänyt haluamilleni viinimessuille. Onneksi kaiken saman informaation saa mistä vaan ja parhaitenhan sitä oppii käytännön kautta eli maistelemalla. Siitä tulikin mieleeni, etten vieläkään järkännyt omia viininmaistajaisia.

Slippery slippers

Joskus muutama kesä sitten kehitimme termin höpösandaalit (toiselta nimeltään löppöset töppöset). En tiedä mistä se tuli, mutta nykyään lähipiiristäni löytyy usea läpsykansaan kuuluva henkilö.
Rakastan olla paljain jaloin, varsinkin ulkona. Keskellä asfalttiviidakkoa ei kuitenkaan tee mieli liihotella varpasilleen samalla tavalla kuin lapsuudessa takapihan metsässä. Tästä syystä läpsyt, lipokkaat, lipsuttimet. Bakteeri-, pöly-, ja likakammoinen kanssaeläjäni on myös tartuttanut minulle tavan käyttää sisäkenkiä: läpsyt, lipokkaat, lipsuttimet.
Täytyy sanoa, että tuntuu mukavalta, kun joka aamu keittiön lattialta ei tartu jalkapohjiin murusia, kahvinpuruja, kananmunaa, juustoa jne. Sen sijaan ne voi kätevästi kiinnittää näihin Steve Maddenin ihaniin nahkaläpsyihin! Unohdetaan kokonaan se fakta, että voisin joskus imuroida, eiks vaan?

Sen lisäksi, että nämä sopivat sisällä käyskentelyyn ja lähikaupassa käymiseen, sopivat nämä täydellisesti trooppisiin maisemiin, jotka kutsuvat minua taas ensi kuussa! Voin jo kuvitella: minä, mun höpösandaalit, mun höpöt kaverit höpöttelemässä, joku kiva drinksu kädessä, palmujen alla.

The midi dress i thought i could never pull off

Sarjassamme ”yllätyin suuresti sovituskopissa” tämä mekko menee listan ykköseksi. Oon vältellyt maxi-, ja midimekkoja toooodella pitkään. Osittain toooodella pitkien säärieni takia, joita en halua piilotella ellei ole pakko. Luulin varmaan, että jos mun jalkoja ei nää, niin ihmiset luulee ettei mulla ole jalkoja ollenkaan.

Inhoni farkut+mekko-yhdistelmää kohtaan katosi samalla. Tarkennus: inho käyttää sitä itse. Muiden (esim. mallinukkejen) päällä olen sitä aina mielenkiinnolla ihaillut.

Parasta tässä on monipuolisuus. Yksi harvoista mekoista, joka ei yhden käyttökerran jälkeen jää roikkumaan henkariin odottamaan jotain mukamas sopivampaa hetkeä.

Kiinnostaisi hurjasti kokeilla jonkin tapaista kapselivaatekaappipukeutumissysteemiä. Kaikkien aurinkolasi-, farkku-, ja mekkoanalyysien jälkeen tuntuu tyhmältä, että mun kaapit on vieläkin niin paljon tavaraa. Toisaalta boikotoin seesteistä skandinaavista minimalismia (varsinkin tylsiä harmaita ig-tilejä). Go extra or go home. Konmarit ja lygget ja hygget ja kapselit sunmuut ei oikeen iske, eli pitää kehittää joku oma ideologia. Laatutavaran hamstraus ja niiden yrjöäminen kaikkien näkyville someen mahdollisimman värikkäällä ja levottomalla tavalla, samalla toitottaen laadukkaiden tuotteiden ekologisuudesta ja käytännöllisyydestä?

за дружбу! -Saara

Kuvat: Petra Lehtovirta (pus!)