SS18 FAVOURITES
*Changes outfit 27 times.*
*Goes with the first option.*
Kun muut juo aamukahvia ja selaa somen läpi tai lukee iltalehdestä Martin, Penan ja Jarin koirasta tai hukkumisesta tai mikropitsasta löytyneestä rotasta, minä katson muotinäytöksiä. Juon kyllä yleensä itsekin sitä aamukahvia. Tämä pätee siis silloin parhaiten, kun on meneillään muotiviikot ympäri maailmaa. Ennen tätä postausta piti kuitenkin taas palata niiden pariin, koska alkaa mennä vuodet, vuodenajat, cruiset ja couturet sekaisin.
Jostain syystä lemppareihini valikoitui todella isojen muotitalojen näytökset, vaikka yleensä löydän hieman pienempien tekijöiden teoksista enemmän inspiraatiota. Sanottakoot myös, että tämä on aihe, josta mulla riittää sanottavaa vaikka muutaman romaanin verran. Turhaa tuhlaat siis aikaasi lukemalla koko tekstin läpi, jos pidät enemmän esimerkiksi ”diy virkatut crocsit” tai ”tässä juon starbucks-kahvia ja esittelen kynttilöitä marmorialustalla” tyylisistä postauksista (joita itsekin teen, eli edellisestä kommentista ei saa pahoittaa mieltä).
Koska muiden kuvia ei saa kopioida (soosoo), jokaisen kappaleen jälkeen löydät linkin, josta pääsee katsomaan kuvasarjaa kyseisestä näytöksestä.
VERSACE (MILAN FW)
All hail Versace! Tribuutti Versacen perinnetyylille oli kaikkea sitä, mitä siltä voi kuvitella. Ihan oikeasti kiljuin kun seurasin tätä näytöstä. Why tho? Read below.
A) Pastellisävyt yhdistettynä antiikin Kreikan kuvioihin, can’t wait to dress up like a barbie!
B) BRING ON THE POP ART! Kun näytölleni ilmestyi mallit Marilyn Monroe -printtipöksyissä, en meinannut pysyä omissa pöksyissä. Onneksi ensi keväänä kuitenkin pysyn, koska tiedän, että arkistojen kätköistä löytyy kyseisellä printillä varustetut pyöräilyshortsit suoraan kasarilta!
C) Nahkaa, denimiä, kultaa, simpukoita, ristejä ja kaikkea mahdollista, mitä mun ensi kevät tarvitsee.
Katso kuvasarja täältä: http://www.elle.com/runway/g12455584/versace-runway-show-ss18/
ps. Rip Gianni.
saint laurent (paris fw)
Melkein jo riittänee perusteluksi, että näytös oli iltahämärässä suoraan Eiffel-tornin alla. Sen lisäksi itse asut olivat kuin unista. Olen aina pitänyt sulista ja höyhenistä (outoa, koska pelkään lintuja). Oli niitä sitten laukussa, hatussa, takissa tai kengissä. Ja ko. näytöksessä niitä taisi olla juuri kaikissa näissä. Höyhenten lisäksi nahkaa, kimallusta ja läpinäkyvyyttä = duhhh minä? Myös miesten vaatteet tässä mallistossa oli täydellistä prince charming with an edge materiaalia. Oikeesti tyylikkäästi safarilla meets swanlake! My cup of tea.
Kuvasarja: http://www.elle.com/runway/g12479180/saint-laurent-runway-show-ss18/
Chanel (paris fw)
Miten Karl Lagerfeld pysyy enää pystyssä? Tai järjissään? Varmaan sillä, kun se on niin taitava. FW17 näytökseen oli rakennettu valtava avaruusraketti, joka näytöksen loppuhuipennuksena laukaistiin. Tällä kertaa ison hallin sisälle oli loihdittu mitäpä muutakaan, kuin kokonainen vesiputous kallioineen ja luolineen. Pitkään pinnalla ollut läpinäkyvyys ei ole mitään näiden sadelakkien ja -takkien rinnalla, sori Kanye. Pohdinpahan vain, saisiko kertakäyttöisistä sadeviitoista tuunattua jotain vastaavaa, kun oma budjettini ei taida riittää lautalliseen Chanel-tuotteita. Vaatteiden lisäksi huomioni kiinnittyi myös erityisesti asusteisiin. Kukapa ei haluaisia tuollaisia korvakoruja tai aurinkolaseja? Chanelin perinteinen tyyli tweed-jakkuineen ja helminauhoineen täydellisellä futuristisella otteella, 5/5 Jacqueline Kennedy vuodelta 2050 kiittää ja kuittaa.
Kuvasarja: http://www.elle.com/runway/g12771623/chanel-runway-show-ss18/
Miltei mahdottomuus valita tähän postaukseen vain muutama suosikki tämän syksyn muotiviikoilta. Innolla odotan ensi kevään ja kesän trendejä, sekä ihan ylipäätään ensi vuotta. Hasta la vista vuosi 2017 ja bienvenido 2018 olkatoppauksien ja muiden kasaritrendien kera!
Santé! -Saara