Kevät, pystynkö mitään antaa?

Välillä sitä laittaa toisen itsensä edelle.

 

 

Se ei oo mikään ’pakko’ vaan se on vaistomaista ja kumpuaa omasta itsestään, syvältä kokemuksien tuomasta ymmärryksestä. Kaikkea ei voi sivuuttaa. Herran jumala, joissain asioissa se olisi sairasta. Itsekästä.

Tällä viikolla yritin olla hiljaa, mutta en pystynyt. Ne vahvimmatkin ihmiset tarvitsee joskus apua, vaikkei sitä haluakaan pyytää. Silloin sitä tarjotaan. Enkä tarkoita tätä säälien, vaan sillä meiningillä, että tästä selvitään yhdessä ja pidetään hauskaa siinä sivussa.

Niimpä laitoin itseni syrjään, tai oikeastaan ystäväni kanssa samalle kannakkeelle ja ilmoitin hänelle, että nyt tehdään näin.

Ja nyt ulkona paistaa aurinko ihanasti niskaan (melkein tulee jopa hiki!) ja korkokengät kopisee lähes kuivalla asfaltilla.

Mistä ihmeestä mä löydän uudet kirjainsukkahousut, tuollaiset kuin ensimmäisessä kuvassa?

Ehkä olisi pitänyt lakata ne kauttaaltaan värittömällä kynsilakalla.