Aamun pikkutunteina

Aamun pikkutunteina herätyskelloon havahtuu välittömästi. Rauhan rikkoo tuttu rutiinin ääni. Se muistuttaa, että on aika nousta, ajatella positiivisesti ja toivottaa maailmalle hyvää huomenta. Ensimmäisenä katson vierelleni ja muistutan itseäni siitä, kuinka onnekas olen. 

Herään omasta sängystä, oman kumppanini viereltä ja saan tehdä töitä, joista nautin. Nousen ja pesen hassun irvistyksen silmiltäni.  
Miten niin muka ei jaksa?

Aamuyö on rauhallinen, pehmeä ja hieman kylmä. Törmäilen vielä huonekaluihin unenpöpperössä (miksei kaikki kulmat ole pyöreitä). Lämmin kahvikuppi kädessä on ystävä. Ensin täytyy hieman siemaista, ennen kuin sivellin pysyy kädessä. Sitten suditaan lempituotteita kasvoille, voi kun ne sulautuvat kauniisti iholle tutusti ja turvallisesti. Kuuntelen itseäni: onko tänään rokkimustasilmäolo? Vaiko kuulas ja luonnollinen runotyttömeininki?

 Hammastahnatuubi tippuu ainakin joka toinen aamu kädestä (tai tahna hammasharjasta, tätä on pohdittu facebookissa). Saan loistoidean,  eikä kello ole vielä edes kuusi aamulla. Meikkikuvia. Mahtavaa. Autossakin mies saa kuunnella miljoona tarinaa ja yhden vitsin. Joskus puhun koko ajan.

On pimeä, salama häikäsee. Silmät vähän nukkuvat vielä, ripsiä en ainakaan vielä harjannut. Valon välähtäessä on silti yllättävän seesteinen olo. Ihan kuin tämän olisi pitänytkin mennä näin. Kuvat ovat sumeita ja hassuja, mutta niin on aamukin.