Keskiviikon kirjoitus
Tänään olen ollut mietteliäs. Aamu alkoi hapuamalla pörrömaton seasta kännykkää käteen. Löysin sen. Whatsappissa on 45 uutta viestiä. Minulla on puheliaita läheisiä. Eräs ystävä oli laittanut illalla haasteen: mitkä viisi asiaa tekevät sinut iloiseksi tällä hetkellä? Entä mitkä kolme asiaa haluat saavuttaa tulevaisuudessa?
En paljasta näitä kahdeksaa salaisuutta teille, mutta yhden voin paljastaa ensimmäisestä ryhmästä: tämä blogi. Vaikken tiedä lukeeko tätä kukaan, tai miksi, ja vaikka moni pitää blogia ja tämäkin ehkä hukkuu joukkoon. Silti. Minä rakastan kirjoittamista ja itseilmaisua. Sitä tämä on. Ja se tekee iloiseksi. Muistan kun jo yläasteella pidin blogia. Se oli rakas harrastus jo silloin. Muistan kun luin Moumouta ja Bananasia ja hymyilyttää, että olen nähnyt niidenkin kehityksen tähän vallankumoukselliseen blogiaikaan asti.
Joskus kirjoittaminen on myös helpompaa kuin puhuminen. Eräs ystävä sanoi eräästä toisesta blogistani, että sen lukeminen on helpottanut minun ymmärtämistä. Se oli paras palaute mitä olen koskaan saanut kirjoittamisesta.
(Tai oli sekin aika hienoa, kun luokkakaveri puuskahti kympin esseestäni ”Ei normaali 14-vuotias kirjota tollasta tekstiä!”)
**
Mä olen jo monta päivää odotellut postista paketteja. Koska ne tulee? Eilen ostin kampaamotukusta lämpörullat, ja nyt näytän Kauniit ja Rohkeat -näyttelijättäreltä – hieman epäonnistuneilla kiharoilla tosin. Onneksi tänään ei ole mitään menoa.
Tulevaisuudelta on odotettavissa lisää pisamia, onnistuneita lämpörullakiharoita ja toivottavasti kaksi pakettia postista.
