Oona Kivelän tankotanssitunnilla!

1939400_10152285194589308_1694033799_o.jpg

1966839_857716164244367_1752256257_n.jpg

Kuten oon kertonut täällä, eräs ystävistäni menee naimisiin elokuussa. Siskoni, joka toimii kaasona, onkin toteuttanut tälläisen ”häävuosi” suunnitelman, johon ei kuulu ainoastaan polttarit sitten myöhemmin, vaan läpi vuoden pieniä yllätyksiä ja mm. erilaista liikuntaa sitä H-hetkeä varten. Nyt morsian on yllätetty jo mm. häämessuilla sekä tankotanssitunnilla maailman parhaan tankotanssijan Oona Kivelän vetämänä. Oon aina ihastellut ja hämmästellyt tankotanssia, se vaatii niin vahvat lihakset, mutta näyttää upealta ja vaivattomalta.

Eilen oltiin siis pienellä porukalla Kampin Gymissä jumppaamassa ja kokeilemassa yksinkertaisia juttuja tangolla. Leikittiin mm. hippaa ja kokeiltiin kaikkia ala-asteelta tuttuja juttuja, jotka todettiin yllätävän vaikeeksi näin aikuisiällä. Miksi lapsille suositellaan monipuolista, hauskaa liikuntaa ja ”apinointia”, kun sitten aikuisena käydään vaan salilla tai juostaan. Tätä me mietittiin Oonan kanssa ja oltiin kaikki ihan fiiliksissä esimerkiksi ton roikkuvan renkaan kanssa 😀

Oli siis rankka mutta ennen kaikkea HAUSKA treeni. Kiitos kuuluu Oonalle ja ihanalle porukalle! Enemmän tälläistä treenaamista, kiitos. Erityisen onnistuneeksi reissun teki se, että morsian tykkäsi älyttömästi ja löysi ehkäpä itselleen sopivan tavan liikkua? 😉

Itsehän olin porukan kankein, joten sain myös motivaatiopuuskan venyttelyyn.. Kyllä tytöt – alan venyttelemään. I promise.

6950004653_d98f5c8352_b.jpg

Ei ainostaan älyttömän lahjakas, vaan myös älyttömän hyvä tyyppi. 🙂

Ylin kuva Love Me Do messuilta, Kollaasi – Oona Kivelä, Kuva – Marko Vallius

Suhteet Ystävät ja perhe Liikunta Mieli

Eeppinen aamupuuro

DSC01184.JPG

 

Miltä kuulostaa herkullinen, ravitseva, marjaisa ja täyttävä puuro, joka antaa pitkälle päivään asti voimia ja energiaa? No mahtavalta tietenkin.

Tää herkkupuuro kuuluu mun viikonloppuun niinku patonki Ranskaan! Tai jotain. Tässä siis eeppinen puuro-ohje.

Tarvitset 

n. 2dl kaurahiutaleita

n. 2dl mustikoita

n. 1,5dl mansikoita

2 rkl pellavansiemenrouhetta

n. ½ dl rusinoita

ripaus kanelia

maitoa

puuro2.JPG

puuro.JPG

puuro1.JPG

puurp5.JPG

puuro3.JPG

puuro6.JPG

puuro4.JPG

1. Kiehauta puoli litraa vettä kattilassa. 

2.  Lisää veteen kaurahiutaleet, mustikat sekä mansikat. Marjoja voi laittaa vähän maun mukaan, mustikoita kuitenkin mansikoita enemmän.

3. Vähennä hellan lämpötilaa, ja sekoita ja muussa marjat puuron sekaan, niin, että seoksesta tulee kiinteä, eivätkä marjat juurikaan erotu puurosta.

4. Kun puuro on sopivan kiinteää ja tasaista, siirrä kattila pois levyltä.

5. Lisää pellavansiemenrouhe ja rusinat, sekä kaneli. Anna hautua kannen alla n. 10 minuuttia.

6. Jaa puuro lautasille, lisää nokare maapähkinävoita, pilko banaani lautasille ja lisää maito. Vinkki: harvinaisen hyvää etenkin vaniljasoidamaidon kera!

7.  Nauti.

DSC01185.JPG

Mm. En kyllästy tähän ikinä.

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Terveys